Riskiryhmien 70 vuotta täyttäneille tarjotaan koronarokotteen neljänsiä annoksia
3.6.2022 14:40:00 EEST | Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala | Tiedote
Rokotuspisteiden sijainnit ja aukiolot ovat osoitteessa hel.fi/rokotukseen.
”Ikä ja perussairaudet lisäävät vakavan koronataudin riskiä. Haluamme siksi varmistaa, että riskiryhmiin kuuluvat ikääntyneet saavat neljännet annokset mahdollisimman nopeasti. Rokotteen saa helposti ilman ajanvarausta”, terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen toteaa.
Ajan neljänteen annokseen voi ensi viikolla myös varata
Ajanvaraus neljänteen annokseen aukeaa riskiryhmille ensi viikolla. Nopeimmin ajan voi varata osoitteessa koronarokotusaika.fi. Ajan voi myös varata soittamalla p. 09 310 46300 (arkisin klo 8-16).
Rokotuksen saa näyttämällä henkilö- tai Kela-korttia
Rokotuksen saa näyttämällä henkilö- tai Kela-korttia. Henkilön kuuluminen riskiryhmiin tulee pyydettäessä osoittaa rokotuspisteellä. Tämän voi osoittaa sairaskertomuksen kopiolla tai Omakanta-palvelusta poimitulla tiedolla.
Koronan sairastanut ei toistaiseksi tarvitse neljättä annosta
Neljättä koronarokoteannosta ei toistaiseksi anneta, jos on saanut aiemmin kolme rokoteannosta ja sairastanut koronavirustaudin.
Lisätietoa
- Timo Lukkarinen, terveysasemien johtajalääkäri, timo.lukkarinen@hel.fi, p. 09 310 42700
- Helsinkiläisten koronarokotukset - koronarokotus.hel.fi
- THL - Rokotteet ja koronavirus
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaana Juutilainen-Saari
viestintäpäällikkö
jaana.juutilainen-saari@hel.fi
p. 09 310 42240
Outi Huida
yksikön päällikkö
outi.huida@hel.fi
p. 09 310 27929
Markus Snellman
viestintäasiantuntija
markus.snellman@hel.fi
p. 09 310 42619
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialaToinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki
09 310 5015 (vaihde)http://www.hel.fi/sotepe
Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Helsingfors social- och sjukvårdstjänster under påsken30.3.2026 13:01:40 EEST | Pressmeddelande
Helsingforsborna får de social- och hälsovårdstjänster de behöver även under påsken.
Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut pääsiäisenä30.3.2026 13:01:40 EEST | Tiedote
Helsinkiläiset saavat tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut myös pääsiäisenä.
Snabbare tillgång till vård och servicereform: Social-, hälsovårds- och räddningssektorns år 202527.3.2026 08:32:50 EET | Pressmeddelande
Helsingfors social-, hälsovårds- och räddningssektors år 2025 gick utmärkt. Vi reformerade modigt våra tjänster och utvecklade mer kostnadseffektiva metoder. Nu nås hälsostationerna på kortare tid, droganvändare erbjuds nya serviceformer och räddningsväsendets beredskapsnivå har förbättrats.
Nopeammin hoitoon ja uudistuksia palveluihin: sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan vuosi 202527.3.2026 08:32:50 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen vuosi 2025 sujui erinomaisesti. Uudistimme palvelujamme rohkeasti ja kehitimme kustannustehokkaimpia toimintatapoja. Nyt terveysasemille saa yhteyttä nopeammin, huumeiden käyttäjille tarjotaan uudenlaisia palveluja ja pelastustoimen toimintavalmius on entistä parempi.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 24.3. kokouksen päätöstiedote24.3.2026 18:53:06 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla oli kokous tiistaina 24. maaliskuuta 2026. Kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme