Risto Isomäen uusi kirja kertoo kuinka Suomi voi nousta ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun supervallaksi
27.5.2019 11:24:35 EEST | Into Kustannus | Uutinen

Suomi on jo pieni teknologinen suurvalta ja suomalaiset yritykset, yliopistot ja kansalaisjärjestöt ovat käynnistäneet kymmeniä tärkeitä, ilmastonmuutoksen torjuntaan liittyviä hankkeita. Monilla hankkeista voi olla maailmanlaajuista merkitystä, ainakin jos myös Suomen valtiovalta tukee niitä eikä yritä viedä asioita toiseen suuntaan.
"Suomi voisi muun muassa nopeuttaa sähköautojen läpimurtoa sillä Suomella on maailman ensimmäinen kunnollinen natriumakku ja suomalaiset metsäyhtiöt ovat olleet edelläkävijöitä ligniinin valmistusmenetelmien kehittämisessä. Autojen valmistaminen puupohjaisista hiilikuiduista puolittaisi niiden päästöt tai kaksinkertaistaisi sähköautojen kantosäteen", Isomäki kirjoittaa.
"Suomi on kehittänyt ilmastoystävällisempiä vaatekuituja ja elintarvikkeita, biopolttoaineiden tuotantoa ja energiaa säästävää laivatekniikkaa. Suomalaiset keksinnöt saattavat avata tien entistä suuremmille tuuliturbiineille. Maailman ensimmäiset hyvin toimivat perovskiitista tehdyt aurinkopaneelit ja kaksipuoliset aurinkopaneelit tulevat todennäköisesti Suomesta. Suomalaisilla voisi olla merkittävä rooli myös ilmastoinnin kuumissa maissa aiheuttamien päästöjen vähentämisessä, sillä jäähdytyksen energiantarvetta on mahdollista vähentää samoilla keinoilla, joilla Suomessa on pienennetty talojen lämmityksen vaatiman energian kulutusta."
Miten Suomi pysäyttää ilmastonmuutoksen käy läpi tärkeimmät suomalaiset ilmastohankkeet ja väittää, että Suomi voisi niiden kautta auttaa maailmaa vähentämään päästöjään kymmeniä tai mahdollisestii jopa satoja kertoja omia päästöjämme enemmän.
Kirja sisältää myös tähän asti laajimman ja tarkimman analyysin Suomessa kuumana käyneestä metsien hiilinielukeskustelusta.
Risto Isomäki (s. 1961) on laaja-alainen ja arvostettu kirjailija, kolumnisti ja ympäristöaktivisti. Hän on julkaissut yli 30 romaania ja tietokirjaa ja hänen kirjojaan on käännetty lähes 20 kielelle.
Liitteenä tärppejä kirjan keskeisimpiin ideoihin.
Arvostelukappaleet: arvostelukappaleet@intokustannus.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika RönkköKustantaja
Puh:050 436 2170mika.ronkko@intokustannus.fiKuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Into on itsenäinen kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus
Elaf Alin selviytymistarina: kunniaväkivallan varjosta vapauteen20.5.2026 12:20:40 EEST | Tiedote
Ruotsalais-irakilaisen Elaf Alin palkittu esikoisteos Sanoitko minulle rakkaus? on henkilökohtainen kuvaus kasvamisesta kunniasorron tiukasti hallitsemassa perheessä. Kirja nousi Ruotsissa heti ilmestyttyään myynti- ja arvostelumenestykseen. Elaf Ali saapuu kesäkuussa Lahden kansainväliseen kirjailijakokoukseen.
Siamäk Naghianin kaksikielinen runoteos kutsuu pysähtymään20.5.2026 07:31:32 EEST | Tiedote
Hiljaiset sadut on lohdullinen matka luonnon syliin ja ihmisyyden ytimeen. Siamäk Naghian – joka tunnetaan myös kansainvälisesti menestyneen Genelecin toimitusjohtajana – kirjoitti runoteoksen sekä suomeksi että äidinkielellään persiaksi.
Eveliina Talvitien Helga-romaanista kantaesitys Porin Teatteriin19.5.2026 12:33:16 EEST | Tiedote
Eveliina Talvitien omapäisistä käsityöläisnaisista kertovan romaanitrilogian avausosa Helga sovitetaan näytelmäksi, joka saa ensi-iltansa Porin Teatterissa syyskuussa 2027. Trilogian toinen osa Matleena julkaistiin tänä keväänä.
Agenttimummo koukuttaa alakoululaiset kirjan ääreen12.5.2026 11:34:25 EEST | Tiedote
Seiskaluokkalaisen Alexin ja hänen Rauha-mummonsa vauhdikkaat seikkailut jatkuvat suositun sarjan neljännessä osassa Agenttimummo ja kultainen vaippa. Ilkka Olavin kirjoittama ja Ossi Pirkosen kuvittama tarina kiskoo ruudulla roikkuvan varhaisnuoren kirjan ääreen hurjilla juonenkäänteillään ja Fortnite-teemallaan.
Heli Meklinin elämäntarina osoittaa, kuinka varatonkin voi vaurastua12.5.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Viisitoista vuotta tanssitaiteilijana toiminut Heli Meklin kyllästyi rahattomuuteen ja päätti ottaa vastuun henkilökohtaisesta taloudestaan: hän muutti Tallinnaan, opiskeli juristiksi, hyppäsi finanssitalon uraputkeen ja innostui asuntosijoittamisesta. Uutuuskirjassa Persaukinen tahtoo Porschen Meklin kuvaa vauhdikasta vaurastumismatkaansa ja jakaa parhaat selviytymiskonstinsa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

