Finanssiala ry

Ritakallio: Hallituksen talouspaketti erittäin tarpeellinen – finanssiala kantaa oman vastuunsa

20.3.2020 12:21:51 EET | Finanssiala ry | Tiedote

Jaa
Suomalainen finanssiala pitää Sanna Marinin hallituksen perjantaina 20.3. hyväksymää talouspakettia täysin välttämättömänä kotitalouksien ja yritysten talousahdingon helpottamiseksi.

”Finanssialan toimijat ovat keskeinen osa ratkaisua, jolla selviämme yhdessä nykyisestä taloudellisesta kriisistä. Talouden rattaat eivät pyöri ilman pankkeja, vakuutusyhtiöitä ja työeläkeyhtiöitä. Nyt tehdyt hallituksen päätökset antavat vahvan tuen finanssialalle kantaa oma merkittävä vastuunsa. Ratkaisut turvaavat sen, että pankit pystyvät jatkossakin luotottamaan myös maksuvaikeuksiin joutuneita kotitalouksia ja yrityksiä”, korostaa Finanssiala ry:n (FA) hallituksen puheenjohtaja Timo Ritakallio.

Finanssiala on erittäin tyytyväinen, että hallitus päätti nostaa huomattavasti Finnveran rahoitusvaltuuksia. Näiden valtuuksien turvin Finnvera voi taata suuren määrän pankkien luotonantoa. ”Takausten avulla pankkien yritysluototus jatkuu ja lainaa tarvitsevat yritykset saavat nopeasti apua. Tämä helpottaa yritysten kassakriisiä ja ehkäisee konkurssi- ja työttömyysaaltoa”, Ritakallio sanoo.

Finnveran rahoitusvaltuuksia nostetaan 12 miljardiin euroon. Finnveran takaukset pankkien myöntämille yritysluotoille nousevat enimmillään 80 prosenttiin luoton määrästä. Näin pyritään turvaamaan rahoituksen saatavuus pandemian takia tilapäisesti haastavaan tilanteeseen joutuneille pienille ja keskisuurille yrityksille, joiden liiketoiminta on kestävällä pohjalla.

Finanssiala pitää tärkeänä rahoituskanavana myös työeläkevakuutuksen takaisinlainausta, jonka käyttöä Finnveran takaus osaltaan tukee. FA pitää perusteltuina kriisinratkaisutoimenpiteinä työeläkevakuutusmaksujen väliaikaista lykkäämistä sekä työnantajien sosiaaliturvamaksujen tilapäistä alentamista.

Finanssivalvonnan (Fiva) johtokunta on aiemmin päättänyt alentaa pankkien lisäpääomavaatimuksia. Samoin Euroopan keskuspankki ja Euroopan pankkiviranomainen ovat ilmoittaneet helpotuksista pankkisääntelyyn. Yhdessä tänään ilmoitettujen hallituksen päätösten kanssa ne tukevat merkittävällä tavalla pankkien luotonannon jatkumista.Myös Suomen Pankin ja Valtion eläkerahaston päätökset ostaa markkinoilta yritystodistuksia helpottavat osaltaan yritysten maksu- ja kassavaikeuksien selättämistä. Suomen Pankki on tänään laajentanut alun perin 500 miljoonan euron maksimiostot miljardiin euroon.

Finanssiala ry kiittää hallitusta, eri ministeriöitä sekä Suomen Pankkia ja Finanssivalvontaa tiiviistä yhteistyöstä ja ripeästä kriisitoimenpiteiden valmistelusta finanssialan ja koko elinkeinoelämän kanssa. ”Julkisen ja yksityisen sektorin tiivis kumppanuus osoittaa voimansa näinä vaikeina aikoina ja yhteistyö jatkuu”, Timo Ritakallio muistuttaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

FA:n hallituksen puheenjohtajan Timo Ritakallion haastattelupyynnöt OP Ryhmän viestinnän kautta viestinta@op.fi ja 050 523 9904


Lisätietoja: FA:n johtaja, pääekonomisti Veli-Matti Mattila, puh +358 20 793 4259

Tietoja julkaisijasta

Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4240http://www.finanssiala.fi

Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.

Finanssiala - Uudistuvan alan ääni

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

Parannukset ASP-lainan ehtoihin lisäävät sen houkuttelevuutta ja helpottavat ensiasunnon ostajien pääsyä omaan kotiin6.11.2026 10:31:14 EET | Tiedote

Finanssiala ry (FA) tervehtii ilolla hallituksen esittämiä parannuksia ASP-järjestelmään. Esityksessä omarahoitusosuus alenee 10 prosentista 5 prosenttiin asunnon hankintahinnasta. Asunnon ostaja tarvitsee siis aiempaa vähemmän omia säästöjä saadakseen ASP-lainan. Hallitus esittää myös enimmäislaina-ajan pidentämistä 25 vuodesta 40 vuoteen. Uudistukset tekisivät ASP-lainasta kilpailukykyisemmän verrattuna tavallisiin asuntolainoihin. ASP eli asuntosäästöpalkkiojärjestelmä on pankkien ja valtion yhteinen ponnistus, jolla tuetaan nuorten ensimmäisen asunnon hankintaa. Järjestely on osoittanut toimivuutensa niin lamassa kuin nousukaudenkin aikana. ASP-järjestelmän kehittäminen nopeuttaa pääsyä omaan kotiin ja tekee järjestelmästä tasa-arvoisemman.

Laskemme finanssialan verotiedot sekä Suomen 25 suurinta yhteisöveron maksajaa torstaiaamuna 12.11.20265.11.2026 14:39:56 EET | Tiedote

Finanssiala ry (FA) kertoo torstaiaamuna 12.11.2026 heti tuoreeltaan finanssialan verotiedot vuodelta 2025. Listaamme myös konserneittain Suomen suurimmat yhteisöveron maksajat kaikilta toimialoilta, ei vain finanssitoimialalta. Laskemme yhteistyössä Deloitten kanssa, paljonko finanssikonsernit tytäryhtiöineen ovat maksaneet veroja ja listaamme alan suurimmat yhteisöveronmaksajat. Vuonna 2024 finanssialan koko verokädenjälki oli 5,7 miljardia euroa.

Huijausrikollisuuden järjestelmällisyys ja ammattimaisuus yllätti kokeneen dokumentaristin – Sami Kieksi: Digihuijaukset alkaa 10. marraskuuta29.10.2026 10:26:39 EET | Tiedote

Sami Kieksi: Digihuijaukset -dokumenttisarjan ensimmäinen jakso esitetään Nelosella ja Ruutu-palvelussa 10.11.2026. Sarjaa tehdessä dokumentaristi Sami Kieksi ymmärsi entistä paremmin, että huijauksen onnistuminen kertoo erityisesti rikollisten kyvystä manipuloida ihmisiä. Uhriksi joutuminen ei kerro ihmisen tyhmyydestä: uhrin tuomitseminen tai syyllistäminen on turhaa ja haitallista. Sarjassa palkittu dokumentaristi kohtaa muun muassa huijausten uhreja, rikollisia, viranomaisia ja asiantuntijoita. Finanssiala ry on rahoittanut sarjan tekoa, ja sen tuottaa Aller Studios.

YK-johtajat puivat luontotavoitteita Armeniassa – Luonnon monimuotoisuus näkyy yhä laajemmin finanssiyhtiöiden strategioissa ja toiminnassa28.10.2026 11:13:29 EET | Tiedote

Finanssiala ry (FA) seuraa vuosittain toteutettavalla kyselyllä jäsentensä työtä luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi. Peräti 94 prosenttia kyselyyn vastanneista finanssialan yhtiöistä pyrkii vaikuttamaan sidosryhmiensä luontoon liittyvään toimintaan sijoitus-, rahoitus- tai vakuutustoiminnalla. Strategiassaan luonnon monimuotoisuuden huomioi 50 prosenttia vastaajista. Kyselyn vastaukset koskevat vuotta 2025. Finanssialan yhtiöillä on merkittävä rooli luontokadon torjunnassa sijoittajina, rahoittajina ja vakuuttajina. YK:n luontokokous pidetään Armenian Jerevanissa 19.–30. lokakuuta 2026. Finanssiala ry (FA) jäsenineen sitoutuu toiminnassaan tukemaan toimenpiteitä, joilla edistetään Kunmingin-Montrealin maailmanlaajuisen luonnon monimuotoisuuskehyksen (Kunming-Montreal Global Biodiversity Framework) tavoitteiden toteutumista. FA seuraa jäsentensä luonnon monimuotoisuutta edistävää työtä vuosittain toteutettavalla kyselyllä, jolla tehdään näkyväksi alan luonnon monimuotoisuutta edistä

”Ei kukaan säilytä kultakorujakaan eteismaton alla” – avainta on kohdeltava arvoesineenä, vaikkei olisikaan kansanedustaja24.10.2026 06:30:00 EEST | Tiedote

Rikolliset tai muuten epärehelliset ihmiset ovat kiinnostuneita avaimista, koska avaimilla pääsee kulkemaan ovista äänettä ja jälkiä jättämättä. Taloyhtiöissä on syytä säännöllisesti tarkistaa, että kaikki avaimet ovat tallessa. Kadonneesta avaimesta tulee ilmoittaa välittömästi. Lukituksen vaihtamista kannattaa harkita malleihin, joiden aukaisuun tarvitaan sähköinen tunniste mahdollisen mekaanisen avaimen lisäksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye