Romaani Mikael Agricolan viimeisestä vuodesta
12.8.2021 00:00:00 EEST | Atena | Tiedote

Roope Lipasti: Mikaelin kirja
Arvostelupäivä 12.8.
Mikael Agricola lähtee rauhanneuvotteluihin Venäjälle loppuvuodesta 1556. Matka on raskas ja tehtävä hermoja raastava, Iivana Julman kohtaaminen Moskovassa kruunaa matkan koettelemukset, ja paluumatkalla asiat ovat vieläkin huonommin. Agricola ei ole iloinen komennosta mukaan delegaatioon. Häntä kiinnostaa matkalla kaksi asiaa: oma pakanallisiin kansanparannuskonsteihin keskittyvä kirjansa sekä nuori Hannu, joka vangitaan matkalla ja jonka vanhemmat on myyty orjiksi.
Samaan aikaan Turussa rouva piispa eli Mikaelin Birgitta-vaimo joutuu hoitamaan piispantalon moninaisia, entistä vaikeammiksi käyviä asioita ja päätyy lopulta oikeudenkäyntiin Mikaelin kirjoittaman kirjan vuoksi. Naiset nousevat romaanissa korkeaan arvoon: he hoitivat yhteiskunnassa paljon asioita – usein näkymättömästi. He perivät vuokria, hoitivat asiat myllyn, alaisten, kaupan, ostajien ja myyjien kanssa ja olivat perillä monista yhteiskunnallisista epäkohdista.
Mikael on kirjoittanut Suomen kansan pakanallisia parannuskeinoja esittelevän kirjan, joka yhdistää Lipastin romaanin puolisot: Mikael täydentää ja varjelee kirjaa Venäjällä, ja Birgitta piilottelee kopiota piispantalossa. Samaan aikaan kun Mikael haluaa varmistaa sen, että kansa pystyy lukemaan muutakin kuin uskonnollista kirjallisuutta omalla kielellään, kääntyy sama kansa piispan perhettä vastaan Turussa.
Romaanissa esitellään elävästi 1500-luvun Suomea, sen kansaa ja kirkon edustajia. Lipastille tuttuun tapaan keskiössä on perhe ja perheenjäsenten väliset suhteet. Usko parempaan huomiseen on ankarissakin olosuhteissa luja.
Mikaelin kirjassa historia yhdistyy Lipastin tuttuun, nasevaan huumoriin. Kirjassa osoitetaan, kuinka historiaa tekevät henkilöt ovat usein pikkumaisia ja oikkujensa vallassa. Kapeakatseinen aika tarvitsee avartamista, mutta uuden luoja kohtaa työssään epäluuloa ja tuomitsemista. Jälkeenpäin Agricolan työn arvoa ei kukaan epäile, mutta omana aikanaan eri alojen tunteminen ja niiden yhdistäminen ei ollut hyväksyttyä. Kapeakatseisuutta suosittiin, ja Jumalan sana painoi maailmassa eniten.
Haastattelupyynnöt, arvostelukappaleet, lisätiedot: hanna-leena.soisalo@atena.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna-Leena SoisaloviestintäpäällikköAtena | Otava
Otava | Like | Nemo | Moreeni | Karisto | Atena | F-Kustannus
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Atena on osa Otava-konsernia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Atena
Emerituspiispan avoin puheenvuoro urastaan ja kirkon murroskohdista25.8.2026 12:30:00 EEST | Tiedote
Emerituspiispa Samuel Salmi on Suomen evankelisluterilaisen kirkon merkittävimpiä uudistajia ja hengellisiä johtajia. Elämäkerrassa Salmi kertoo, millaista vastustusta ja henkilökohtaisia seurauksia hän kohtasi ajaessaan kirkossa muutoksia sekä ottaessaan julkisesti kantaa naispappeuteen, ympäristöasioihin, kaivostoimintaan ja saamelaisten oikeuksiin.
Millaista oli sodan keskellä seksi, rakastuminen, pelko tai ilo? Näitä pohtii historioitsija Jenni Kirves uutuuskirjassaan Ihmisenä sodassa24.8.2026 08:33:00 EEST | Tiedote
Tietokirjailija ja historioitsija Jenni Kirves tarkastelee uutuuskirjassaan suomalaisten sotilaiden monipuolista tunne-elämää rintamalla. Kauheuksien keskellä lohtua ja iloa löytyi muun muassa musiikista, saunomisesta ja huumorista.
Amfetamiinikokki on Breaking Bad -henkinen True Crime -tarina, jossa hyvä lopulta voittaa21.8.2026 10:28:22 EEST | Tiedote
Tobias Landehag oli pitkään mukana kansainvälisessä huumekaupassa, kunnes kymmenen vuoden vankeustuomio pakotti täyskäännökseen. Nykyään entinen “amfetamiinikokki” toimii yrittäjänä, ilmastoaktivistina ja nuorten mentorina sekä puhuu avoimesti rikollisuudesta ja siitä irtautumisesta.
Kahden huipputoimittajan uusi tietokirja on pysäyttävä kuvaus Venäjän sotarikoksista lapsia kohtaan21.8.2026 08:33:00 EEST | Tiedote
Tuhansien ukrainalaislasten kaappaukset ovat järjestelmällinen osa Venäjän sotatoimia. BBC Newsin erikoiskirjeenvaihtajien uutuuskirja paljastaa, kuinka Venäjä kaappaa ja aivopesee ukrainalaisia lapsia.
Humoristinen työpaikan selviytymisopas14.8.2026 10:58:46 EEST | Tiedote
Mustan huumorin värittämä selviytymisopas tarjoaa kokoelman työpaikkojen raivostuttavimpia vakiohahmoja. Tätä kirjaa ei pitäisi lukea työpaikalla, mutta juuri siellä sitä luetaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


