Rönnvikin Viinitila ja sadat muut avaavat ovensa Lähiruokapäivänä 10. syyskuuta!
29.8.2022 13:15:23 EEST | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote

Lähiruokapäivän aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua erilaisten tuottajien toimintaan sekä ostaa tuoreita raaka-aineita suoraan tekijöiltä ympäri Suomen. Eri kohteissa kävijöillä on mahdollisuus tutustua muun muassa paikan eläimiin, koneisiin, tuotannon prosesseihin, pihapiiriin, lähiruokaan, makujen maailmaan sekä maaseudun elämyksiin.
-Suomen maaseudulta löytyy todella upeita paikkoja. Jo lähiseudulta voi löytää uniikkeja kohteita. Kannattaa ehdottomasti tulla katsomaan ja tutustumaan, mitä olemme saaneet aikaan. Ihmiset ovat tykästyneet viinitilaamme. Lähiruoka ja kaikki muukin kotimainen on kyllä erittäin houkuttelevia asioita, erityisesti nykyisessä maailmantilanteessa, Mervi Ruohonen toteaa.
Lähiruokapäivänä viinitilalla tarjolla on tilan viinejä ja viininmaistelut sekä oman olutpanimon olutmaistiaiset. Tilan bistrosta on ostettavissa mm. kolmen tai kuuden viinin maistelu ja maistelun yhteyteen on mahdollista ostaa naapuritilan Heikkilän Juustolan juustolautanen. Tilan omat juomatuotteet ja muiden lähituottajien tuotteet ovat ostettavissa mukaan viini- ja olutpuodista
-Raaka-aineet tulevat bistroon mahdollisimman läheltä. Tarjolla on lisäksi muun muassa elävää musiikkia. Olemme mukana todella positiivisin odotuksin. Lähiruokapäivä on mielestäni todella hyvä kampanja suomalaiselle lähiruoalle ja -juomalle. On ilo olla mukana, Ruohonen lisää.
Valtakunnallinen Lähiruokapäivä järjestetään jo seitsemättä kertaa ja osallistuvia toimijoita riittää ympäri Suomen. Lähiruokapäivä on oikea maku- ja elämysmatka suomalaisen lähiruuan pariin: päivän aikana pääsee tutustumaan lähialueen ruoantuottajien monipuoliseen kirjoon, aina perinteisistä maatiloista riistayhdistyksiin, pienpanimoihin ja jatkojalostajiin. Mukaan ovensa avaamaan kutsutaan ruoantuottajien ohella erilaisia maaseudun toimijoita ja yrityksiä aina matkailu- ja elämyspalveluista erilaisiin yhdistyksiin ja ruoka-alan ammattilaisiin.
Osallistuvien tilojen, muiden kohteiden hakutoiminto sekä lisätietoa Lähiruokapäivästä löytyy osoitteesta www.lähiruokapäivä.fi. Lähiruokapäivän järjestäjäksi taas voi ilmoittautua tapahtumapäivään 10.9.2022 mennessä osoitteessa www.ostatilalta.fi/ryhdy-jarjestajaksi/.
Rönnvikin Viinitila antaa mielellään lisätietoja oman tilansa osalta
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heidi Kohtala, Maaseutuverkostopalvelut
heidi.kohtala@ruokavirasto.fi, 050 5240318
Mervi Ruohonen, Rönnvikin Viinitila
mervi@ronnvik.com, 050 555 2633
Kuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
MTK: Suomen Yrittäjien leikkauslista osuu ahtaimmalla olevaan elinkeinoon – "pelisilmä on hukassa"8.10.2026 11:06:21 EEST | Tiedote
MTK:n toiminnanjohtaja Jyrki Wallin arvostelee Suomen Yrittäjien julkisen talouden sopeutusohjelmaa, joka kohdistaa leikkauksia maatalouteen. Suomen Yrittäjät esittää muun muassa maatalouden energiaveron palautusten karsimista, kansallisten maataloustukien asteittaista vähentämistä sekä YEL- ja MYEL-eläkejärjestelmien yhdistämistä.
Hyvä kevätviljasato ei pelastanut tilojen taloutta – joka kolmas viljelijä harkitsee lopettamista8.10.2026 08:37:43 EEST | Tiedote
Kasvukausi 2026 oli pelloilla kohtuullinen, mutta se ei näkynyt tilojen kassassa. Yli puolet (54,7 %) MTK:n ja SLC:n syyskuun kasvukausikyselyyn vastanneista viljelijöistä arvioi tilansa taloudellisen tilanteen heikentyneen edellisvuodesta. Joka kolmas harkitsee tilanpidon lopettamista seuraavan viiden vuoden aikana.
Ennallistamisen lasku voi nousta 1,2 miljardiin – järjestöt vaativat hallitukselta jarrua7.10.2026 11:02:51 EEST | Tiedote
MTK on kuuden muun metsä- ja ruokasektorin järjestön kanssa lähettänyt pääministerille ja hallitukselle vetoomuksen, joka koskee EU:n ennallistamisasetuksen kansallista toimeenpanoa. Järjestöjen mukaan luonnon tilaa on vahvistettava niin, ettei ruoantuotannon, puun saatavuuden, investointien ja työpaikkojen edellytyksiä vaaranneta.
Maanomistajat valmiita uuteen markkinaan – luonnonarvopankki ei luo tarvittavaa kysyntää6.10.2026 15:33:03 EEST | Tiedote
Metsänomistajien kiinnostus luonnonarvojen tuottamiseen on kasvanut nopeasti, ja potentiaalisia kohteita löytyy jo eri puolilta Suomea. MTK:n mukaan luonnonarvomarkkinoiden suurin haaste ei enää ole tarjonnan puute, vaan se, miten kysyntä saadaan liikkeelle ja markkinaan syntyy riittävästi ostajia.
Tuottajajärjestöt: kotimainen ruoka on investointi, ei kuluerä – 380 miljoonaa ateriaa vuodessa6.10.2026 08:47:17 EEST | Tiedote
Julkisissa keittiöissä tarjotaan vuosittain lähes 380 miljoonaa ateriaa, ja julkisiin elintarvikehankintoihin käytetään noin 350 miljoonaa euroa vuodessa. Tuottajajärjestöt MTK ja SLC muistuttavat, että kunta- ja aluepäättäjät voivat vaikuttaa siihen, mitä suomalaiset syövät ja millaisin periaattein ruoka hankitaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



