Kuuloliitto ryKuuloliitto ry

Rosa Kettumäki on Selkeä puhuja 2020

Jaa
Kuuloliitto on valinnut vuoden 2020 Selkeäksi puhujaksi toimittaja Rosa Kettumäen. Hänen puhetapansa on rauhallinen ja hän artikuloi selkeästi.

Kuuloliitto haluaa Selkeän puhujan valinnalla korostaa hyvän puheviestinnän tärkeyttä. Suomessa on noin 800 000 henkilöä, joilla on jonkinasteinen kuulonalenema. Monille huonokuuloisille puhetilaisuuksien ja tv-ohjelmien seuraaminen on erilaisista apuvälineistä huolimatta hankalaa. Selkeä puhe ja esiintyminen tukevat viestin vastaanottamista kaikenlaisissa tilanteissa. 

–Palkinto kannustaa myös kehittämään omaa puhetaitoa. Toivon, että voin kehittyä edelleen selkeänä puhujana. 

Televisiotoimittajan työssä puheilmaisu on Kettumäen mukaan erittäin tärkeää, eikä journalistisella tasolla ole merkitystä, ellei asioita pysty ilmaisemaan selkeästi.

–Teen paljon haastatteluja ja olen joutunut opettelemaan puhetavan, joka on selkeää myös silloin kun tuotan puhetta niin sanotusti lennosta. On tärkeää kuunnella haastateltavaa ja reagoida siihen mitä hän sanoo, siksi kaikkia kysymyksiä ei voi valmistella etukäteen.
 
Kuuloliitto myöntää Selkeä puhuja -palkinnon Rosa Kettumäelle seuraavin perustein: 

  • Kettumäen puhetapa on rauhallinen 
  • Hänellä on selkeä huulio ja hyvä artikulaatio 
  • Hän pitää puheessaan riittävästi taukoja ja painottaa tiettyjä sanoja, mikä selkeyttää kokonaisilmaisua. 

Kuuloliitto myöntää palkinnon joka toinen vuosi. Aikaisempina vuosina Selkeän puhujan palkinnon ovat saaneet uutisankkuri Matti Rönkä (2018), toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä (2016), meteorologi Pekka Pouta (2014), toimittaja Baba Lybeck (2012), näyttelijä Jukka Puotila (2010), toimittaja Hilla Blomberg (2008) ja toimittaja Tommy Fränti (2006).  

Selkeä puhuja valitaan Kuuloliiton kuuroutuneiden toimikunnan esityksen perusteella. Vuoden 2020 tunnustuspalkinto luovutettiin 28.11. Kuuloliiton liittokokouksen yhteydessä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Viestintäpäällikkö Juha Hietala
juha.hietala@kuuloliitto.fi
+358 50 569 7978

Tietoja julkaisijasta

Kuuloliitto ry
Kuuloliitto ry
Ilkantie 4
00400 Helsinki

http://www.kuuloliitto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kuuloliitto ry

Helppo kuulla -viikko haastaa kehittämään kuunteluympäristöjä15.5.2022 00:01:00 EEST | Tiedote

Kuunteluympäristöjen toimimattomuus estää tällä hetkellä kuulovammaisia henkilöitä osallistumasta täysipainoisesti yhteiskunnan eri toimintoihin. Laeista ja asetuksista huolimatta kuulovammaisille soveltuvat äänensiirtojärjestelmät ovat edelleen liian harvinaisia. Kuuloliiton Helppo kuulla -teemaviikko (16.5–20.5.) korostaa esteettömän kuunteluympäristön tärkeyttä kuulovammaisille. Osana teemaviikkoa Kuuloliitto käynnistää Herkällä korvalla -palkinnon haun.

Kuulonkuntoutukseen panostaminen tukee muistia3.3.2022 06:00:00 EET | Tiedote

Kuuloliitto haluaa Kansainvälisenä Kuulopäivänä 3.3. korostaa oikea-aikaisen kuulon kuntoutuksen tärkeyttä ikääntyneen muistin ja tiedonkäsittelyn tukemisessa. Kuulonalenema on ikääntyneillä yleistä ja hoitamattomana sen on osoitettu olevan yksi muistisairauksien riskitekijöistä. Ikääntyneiden oikea-aikaisellakuulonkuntoutuksella on toimintakyvyn tukemisen ohella iso merkitys myös kansantaloudellisesti. Muistisairauksien hinnaksi on arvioitu Suomessa useita miljardeja.

Tekstitysbarometri: Kotimaisten tv-ohjelmien tekstityksessä parantamisen varaa27.1.2022 06:00:00 EET | Tiedote

Kyselytutkimuksella selvitettiin, kuinka katsojat kokevat kotimaisten tv-ohjelmien ja suoratoistopalvelujen tekstityksen. Selvisi, että tekstityksen laadussa on yhä parantamisen varaa. Monia kotimaisia tv-ohjelmia ei tekstitetä lainkaan, Ylen ohjelmatarjontaa lukuun ottamatta. Tämä rajaa erityisesti kuulovammaisen katsojan valinnanvapautta. Parhaimmillaan kotimainen tv-tekstitys palvelee monia eri käyttäjäryhmiä.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye