Roti-asiakastietojärjestelmän uudet toimintatavat ovat vaatineet henkilöstöltä venymistä
7.10.2022 10:31:06 EEST | Rikosseuraamuslaitos (RISE) - Brottspåföljdsmyndigheten | Tiedote
− Rotin käyttöönotto ja sen edellyttämät uudet toimintatavat ovat työllistäneet ja kuormittaneet henkilöstöämme poikkeuksellisen paljon. Teemme kaikkemme sen eteen, että tilanne saadaan normalisoitua mahdollisimman nopeasti ja Rotin käytöstä tulisi sujuva osa henkilöstömme työtehtäviä ja arkea. Tärkeää on, että Rikosseuraamuslaitoksen asiakkaita koskevilta merkittäviltä oikeusturvaongelmilta on vältytty, sanoo Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja Arto Kujala.
Uuden asiakastietojärjestelmän myötä kaikki Rikosseuraamuslaitoksen asiakkaat ovat samassa asiakastietojärjestelmässä. Järjestelmä vaatii esimerkiksi vankeja koskevien tietojen merkitsemistä tietyllä tavalla tiettyyn paikkaan. Tämä on vanhoihin järjestelmiin verrattuna iso muutos ja aiheutti ongelmia käyttöönoton yhteydessä.
Uuden tietojärjestelmän käyttöönottoa ovat edeltäneet myös Rikosseuraamuslaitoksen henkilöstölle raskaat koronavuodet ja henkilöstöresurssivaje. Henkilöstö on ollut jo valmiiksi kuormittunutta, eikä Rotin käyttöönotto ole vielä sujuvoittanut työtehtäviä toivotulla tavalla.
− Uuden järjestelmän käyttöönotto on aina raskas prosessi ja vaatii henkilöstöltä paljon venymistä. Ymmärrämme täysin henkilöstön kokemukset siitä, että järjestelmää ei koeta yhtä hyvänä kuin aiempia järjestelmiä. Henkilöstön hyvinvointi ja työn mielekkyys ovat keskeisimpiä tavoitteitamme ja voimme kaikki todeta, että emme ole näitä valitettavasti saavuttaneet. Tilanteen vakauttaminen on ykkösprioriteettimme tällä hetkellä, johtaja Riitta Kari painottaa.
Korjauksia ja kehittämistyötä jatketaan edelleen
Roti-järjestelmään on tehty erilaisia korjaustoimenpiteitä sen käyttöönotosta lähtien. Korjauksilla on saatu aikaan paljon positiivista kehitystä, mutta korjauksia ja kehittämistyötä jatketaan edelleen.
− Uusien virheiden määrä on koko ajan alhaisempi ja ne eivät kosketa enää niin laajaa henkilö- tai käyttäjäryhmää kuin aiemmin. Emme ole kuitenkaan vieläkään pystyneet ratkaisemaan kaikkia Rotin käyttöönottoon liittyviä haasteita ja ongelmia on edelleen. Keskitymme nyt siihen, että virheet saadaan korjattua mahdollisimman nopeasti ja pyrimme tunnistamaan kriittiset ja käyttöä eniten hankaloittavat virheet. Niiden korjaus on etusijalla, kertoo erityisasiantuntija Anni Perttula.
Tällä hetkellä korjauksissa ja kehitystyössä keskitytään näihin kriittisiin ja eniten käyttöä hankaloittaviin virheisiin, käyttäjien osaamisen kehittämiseen sekä käyttöä helpottaviin toiminnallisuuksiin.
Roti toimii vanhoihin asiakastietojärjestelmiin verrattuna hyvin eri tavalla. Jokaisessa Rikosseuraamuslaitoksen yksikössä toimii vähintään yksi henkilö, joka tukee henkilöstöä Rotin käytössä.
− Virheiden selvitys, korjaaminen ja jatkokehittäminen vievät tällä hetkellä kaikkien järjestelmän kehittämisestä vastaavien henkilöidemme työpanoksen. Emme ole pystyneet tarjoamaan henkilöstöllemme tarvittavaa lisäkoulutusta uuden järjestelmän käytöstä käyttöönoton jälkeen. Toivomme voivamme vastata tähän tarpeeseen vielä loppuvuoden aikana, Perttula sanoo.
Roti korvasi kaksi vanhentunutta tietojärjestelmää
Alkuperäisen suunnitelman mukaan uusia asiakastietojärjestelmä piti ottaa käyttöön jo alkuvuodesta 2017. Järjestelmän kehittämiseen käytettiin yli kymmenen vuotta ja samaan aikaan rikosseuraamusjärjestelmä on kehittynyt. Käyttöön on muun muassa otettu valvontarangaistus ja yhdistelmärangaistus. Viivästyksistä huolimatta hanketta on eri vaiheissa päätetty jatkaa muun muassa siksi, että Rikosseuraamuslaitoksen vanhat tietojärjestelmät ovat käyttöikänsä päässä.
– Vanhoihin järjestelmiin ei olisi enää saatu teknistä tukea, joten ne oli pakko korvata. On myös asiakkaidemme kannalta vain järkevää, että heidän tietonsa ovat Rikosseuraamuslaitoksella yhteisessä järjestelmässä. Rotin toiminnallisuudet tukevat myös tavoitettamme vähentää rikosten uusimisriskiä ja parantaa tuomittujen integroitumista yhteiskuntaan, johtaja Riitta Kari toteaa.
Viivästyksistä ja rikosseuraamusjärjestelmän kehityksestä johtuen Rotin alkuperäinen budjetti on kasvanut 13 miljoonasta eurosta noin 41 miljoonaan euroon.
– Roti-järjestelmän käyttöönotosta tehdään hankkeen päätyttyä perusteellinen selvitys, jossa tarkastellaan muun muassa syitä käyttöönoton viivästyksille ja käyttöönoton myötä ilmenneille ongelmille. Virheistä pitää myös ottaa opiksi, Rikosseuraamuslaitoksen johtajat painottavat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
pääjohtaja Arto Kujala, puh. 029 56 88500 (vaihde)
johtaja Riitta Kari, operatiivisen toiminnan vastuualue, puh. 029 568 8401, riitta.kari(a)om.fi
erityisasiantuntija Anni Perttula, anni.perttula(a)om.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Rikosseuraamuslaitos (RISE) - BrottspåföljdsmyndighetenOpastinsilta 12 C
00520 HELSINKI
029 56 88500http://www.rikosseuraamus.fi
Rikosseuraamuslaitos on oikeusministeriön alaisuudessa toimiva vankeusrangaistusten ja yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanoviranomainen. Rikosseuraamuslaitoksen tavoitteena on omalta osaltaan ehkäistä uusintarikollisuutta ja lisätä yhteiskunnan turvallisuutta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rikosseuraamuslaitos (RISE) - Brottspåföljdsmyndigheten
Ny cellbyggnad möter växande behov av fångplatser i Åbo – grundstenen muras i dag28.5.2026 07:09:42 EEST | Pressmeddelande
Grundstenen till en ny cellbyggnad vid Åbo fängelse muras i dag i Starrbacka. Projektet ökar Åbo fängelses kapacitet med 143 nya platser och svarar på det ökade behovet av fångplatser i Finland. Den nya cellbyggnaden tas i drift i början av 2028.
Uusi sellirakennus vastaa kasvavaan vankipaikkatarpeeseen Turussa – peruskivi muurataan tänään28.5.2026 07:09:42 EEST | Tiedote
Turun vankilan uuden sellirakennuksen peruskivi muurataan tänään Saramäessä. Hanke lisää Turun vankilan kapasiteettia 143 uudella vankipaikalla ja vastaa kasvaneeseen vankipaikkatarpeeseen Suomessa. Uusi sellirakennus otetaan käyttöön alkuvuodesta 2028.
Fängelsehundar gör upp om mästerskapet i Mäntsälä13.5.2026 14:05:50 EEST | Pressmeddelande
I Mäntsälä ordnas den 26 till 28 maj 2026 FM-tävlingar för fängelsehundar, där hundar som arbetar i fängelser tillsammans med sina förare tävlar om det nationella mästerskapet. Tävlingsplatsen är Keudas enhet Saaren kartano i Mäntsälä. Allmänheten och representanter för media är välkomna att följa tävlingarna.
Vankilakoirat ottavat mittaa toisistaan Mäntsälässä13.5.2026 11:26:51 EEST | Tiedote
Mäntsälässä järjestetään 26.–28.5.2026 vankilakoirien SM-kilpailut, joissa vankiloissa työskentelevät koirat ohjaajineen kilpailevat valtakunnallisen mestaruuden saavuttamisesta. Kilpailupaikkana toimii Keudan toimipiste Saaren kartano. Yleisö ja median edustajat ovat tervetulleita seuraamaan kilpailuja.
Våldsbrott är det vanligaste primära brottet – statistisk årsbok 2025 publicerad5.5.2026 10:01:55 EEST | Pressmeddelande
Brottspåföljdsmyndighetens statistiska årsbok 2025 sammanställer uppgifter om primära brott hos dömda och personer som avtjänar samhällspåföljd, längder på straff samt trender som påverkat antalet personer som avtjänar påföljder.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme