Rud Pedersen Group avaa jo viidennen uuden toimiston tänä vuonna – nyt Bulgariaan

Rud Pedersen on johtava eurooppalainen yhteiskuntasuhteiden ja vaikuttajaviestinnän konsultointia tarjoava yritys. Autamme asiakkaitamme käymään yhteiskunnallista keskustelua ja viestimään tavalla, joka edesauttaa heitä saavuttamaan strategiset tavoitteensa yhä monimutkaistuvassa maailmassa.
”Olemme parin viime vuoden aikana siirtyneet juuriltamme Pohjoismaista eurooppalaiseksi yritykseksi. Laajentumisessamme tavoittelemme tärkeitä markkinoita Itä- ja Etelä-Euroopassa. Kasvumme perustuu aina siihen, että vastaamme asiakkaiden tarpeisiin – niin myös Bulgarian kohdalla. Arvostamme pitkäaikaisia suhteita ja isoja haasteita ja uskomme, että pohjoismaisella toimintatavalla, jota leimaa läpinäkyvyys, käytännöllisyys ja saavutettavuus, on kysyntää laajemminkin Euroopassa”, sanoo konsernin perustaja Morten Rud Pedersen.
Uutta toimistoa johtaa Gergana Aneva, jolla on taustaa muun muassa Bulgarian väestö- ja sosiaalipolitiikasta vastaavan varapääministerin kansliapäällikkönä sekä vuosien kokemus Euroopan parlamentista Brysselissä. Lisäksi hänellä on 16 vuoden kokemus kansallisten ja kansainvälisten yritysten, hallitusten ja julkisen sektorin neuvonantajana. Viimeksi Aneva työskenteli johtajana Bulgarian valtionhallinnossa vastuullaan sen modernisointi, digitaalinen muutos ja sähköinen hallinto.
”On kunnia tulla osaksi näin arvostettua yritystä, jolla on erittäin osaava ja kokenut tiimi Euroopassa. Olemme jo aloittamassa yhteistyötä muissa toimipisteissä olevien kollegoiden kanssa, ja vaikka olemmekin vielä pieni tiimi, meillä on takanamme ryhmän voima ja tuki. Emme ainoastaan tarjoa kansainvälisille asiakkaille neuvontaa Bulgarian markkinoilla, vaan bulgarialaiset yritykset saavat myös mahdollisuuden työskennellä aidosti eurooppalaisen konsultointiyrityksen kanssa sekä kotimaassa että kansainvälisesti”, Gergana Aneva kertoo.
Rud Pedersen Group toimii Bulgaria mukaan lukien nyt 13 maassa. Asiakkaamme vaihtelevat suurista kansainvälisistä konserneista paikallisiin startup-yrityksiin, viranomaisiin ja ammattijärjestöihin. Konsulttitiimimme auttavat näitä erilaisissa politiikkaan ja sääntelyyn, maineenhallintaan, kriiseihin, viestintään ja markkinointiin sekä rekrytointeihin liittyvissä kysymyksissä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Susanna Korpivaara, toimitusjohtaja, Rud Pedersen Public Affairs Suomi,
susanna.korpivaara@rudpedersen.com
+358 400 322 432
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Rud Pedersen Group
Rud Pedersen Group on yksi Euroopan suurimmista PA- ja PR-toimistoryhmistä Euroopassa. Sillä on yli 440 työntekijää 13 maassa. Konsernin brändeihin kuuluvat Rud Pedersen Public Affairs, King Street Communications, Welcom, RP People, Fabula (Liettua), Vilands Communications (Latvia) ja CNTVRS (Ranska). Rud Pedersen Group on tarjonnut vuodesta 2003 lähtien asiakkailleen laadukkaita ratkaisuja ja luovuutta liiketoiminnan haasteiden ratkaisemiseksi ja tavoitteiden saavuttamiseksi. Meillä on asiakkaanamme yhteensä yli 500 yritystä tai organisaatiota. Omien toimistojemme lisäksi työskentelemme tiiviisti valikoitujen kumppanien kanssa tärkeimmillä markkinoilla kaikkialla EU:ssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rud Pedersen Public Affairs
Kutsu medialle: EU-seminaari 9.5. – Mitä seuraavaksi Euroopan ympäristöagendalla?3.5.2023 10:53:34 EEST | Kutsu
Tervetuloa Rud Pedersen Public Affairsin Eurooppa-päivän seminaariin Musiikkitalon Terassilämpiöön 9.5. klo 8.30–10.30. EU-vaikuttamisen huippuasiantuntijat Peter Vis ja Ilaria Lojodice valottavat tilaisuudessa eurooppalaisen ympäristöagendan tulevaisuuden suuntaviivoja ja kertovat, miten EU-politiikan kehityskulkuihin voi vaikuttaa.
Siltojen rakentamista Ukrainan ja Euroopan välille: Rud Pedersen Group avaa toimiston Kiovaan25.4.2023 11:44:45 EEST | Tiedote
Rud Pedersen Group avaa toimiston Ukrainan Kiovaan. Toimisto on uusin lisä Euroopan johtavan yhteiskuntapoliittiseen vaikuttamisen ja viestintään erikoistuneen konsernin toimistoverkostossa. Uusi toimisto toimii paikallisena ja luotettavana kumppanina yrityksille, instituutioille ja organisaatioille, jotka haluavat tehdä yhteistyötä ja kehittää liiketoimintaansa Ukrainassa. Uuden toimiston myötä Rud Pedersen Group toimii sillanrakentajana ja haluaa edistää integroitunutta Eurooppaa, jossa Ukrainalla on tärkeä rooli.
Vapaaehtoisen hiilensidonnan kysyntä on hurjassa kasvussa – kaksoislaskentakysymys jarruttaa markkinoita15.3.2023 16:59:02 EET | Tiedote
Hiilensidonta ry:n ja Rud Pedersen Public Affairsin järjestämässä seminaarissa patistettiin hallitusta ratkaisemaan kaksoislaskentakysymys.
Vauhtia vapaaehtoisille hiilimarkkinoille! -aamiaisseminaari keskiviikkona 15.3. klo 9-10.009.3.2023 10:23:59 EET | Kutsu
Tervetuloa Hiilensidonta ry:n ja Rud Pedersen Public Affairsin järjestämään aamiaisseminaarin keskiviikkona 15.3.2023 klo 9.00–10.00
Suomalainen hiilensidontasektori vaarassa2.2.2023 14:04:21 EET | Tiedote
Ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön julkaisemassa oppaassa vapaaehtoisten hiilimarkkinoiden hyviin käytäntöihin on riskinä, että suomalaisten biologisten hiilensidontatoimien suuri potentiaali jää hyödyntämättä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme