Ruisrockiin uusia artistikiinnityksiä: mukana Yeat, Zara Larsson, JVG ja Alma

Ruisrockiin kiinnitetty yhdysvaltalainen rap-sensaatio Yeat on muotoutumassa kokeellisen rapin pioneeriksi. Myös viraali-ilmiönä tunnettu artisti rikkoo perinteisen rap-kappaleen rakenteita ja venyttää englannin kielen sääntöjä tyylillä, joka on tuonut tekijälle kansainvälistä menestystä.
Yeatin tapaan Ruisrock-sunnuntaille on kiinnitetty myös RnB-duo Emotional Oranges. Funkista ammentava yhdysvaltalaiskokoonpano on tunnettu kokeilevasta otteestaan ja salaperäisyydestään: yhtye paljastaa kasvonsa vain keikoillaan – ja silloinkin fanit saavat vain vilauksen mystisten tekijöiden henkilöllisyyteen.
Myös kansainvälinen pop-ohjelma vahvistuu. Ruisrockin tuore kiinnitys Zara Larsson on ruotsalaisen popin suurnimi, joka on tunnettu poikkeuksellisesta kansainvälisestä menestyksestään. Ruisrock-perjantaina esiintyvä artisti on saanut julkisuutta Lush Lifen kaltaisilla jättihiteillään ja feministisillä kannanotoillaan.
Kotimainen ohjelma kasvaa
Ruisrockissa lavalle nousevat jo vuosikymmenen soittolistoja hallinnut rap-duo JVG ja kansainvälistä suosiota niittänyt Alma. Pop-kattaus vahvistuu myös vasta uutta musiikkia julkaisseella Maustetytöillä, ABREUlla ja aiemmin helmikuussa julkaistulla Samu Haberilla. Elektropoppia Ruisrockiin tuovat Ruusut ja Malla.
Ruisrockin kotimainen rap-kattaus laajenee monella nimellä. Lavalle nousevat eilen julkaistu UMK-ennakkosuosikki Käärijä, melankolista rapia tekevä Lauri Haav, suosittu Karri Koira, kiinnostava kollaboraatio Eevil Stöö & Stepa ja ystävänpäivänä julkaistu Gasellit. Lisäksi Ruisrockissa nähdään palkittu jazz-muusikko Linda Fredriksson Juniper ja räväkkä punk-kokoonpano Huora.
Ruisrock järjestetään 7.–9.7.2023 Turun Ruissalossa. Lisää artistijulkistuksia on luvassa kevään aikana. Artistijulkistuksen myötä myös festivaalin edelleen kasvava päiväkohtainen ohjelma on julki ja kaikki lipputyypit myynnissä Tiketissä.
22.2.23 mennessä julkaistut artistit:
ABREU
Aliisa Syrjä
Alma
Anna Puu
Apulanta
Antti Tuisku
BEHM
Benjamin
BESS
Cledos
Costi
Denzel Curry (US)
Eevil Stöö & Stepa
Ege Zulu
Emotional Oranges (US)
Erika Vikman
Etta
Gasellit
Gettomasa
Haloo Helsinki!
Huora
Isac Elliot
jambo
Jami Faltin
JVG
Karri Koira
KUUMAA
Käärijä
Lauri Haav
Lil Nas X (US)
Linda Fredriksson Juniper
Machine Gun Kelly (US)
Maija Vilkkumaa
Malla
Maustetytöt
Mouhous
Nelli Matula
Olavi Uusivirta
pehmoaino
PinkPantheress (UK)
Ramses II
Ruusut
Samu Haber
Sexmane
Skrillex (US)
slowthai (UK)
Vesala
VIIVI
Yeat (US)
Yona
Younghearted
Yung Lean (SE)
Zara Larsson (SE)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Niemelä
Promoottori
+358 40 543 4441
mikko@ruisrock.fi
Carita Lehti
Viestintäpäällikkö
+358 50 517 5652
carita@ruisrock.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
RUISROCK
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ruisrock
Ruisrock-tuotteet täysin second handia26.5.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Vuoden 2023 Ruisrock-myyntituotteita varten ei ole tehty yhtään uutta tekstiiliä. Kuratoituihin second hand -vaatteisiin painetut Ruisrock-printit näyttävät uuden suunnan festivaalituotteille, ja Mauro Severinon suunnittelema liivi on tehty Ruisrockin vanhoista kangaskasseista.
Ruisrockin ohjelma on valmis23.5.2023 11:00:00 EEST | Tiedote
Ukrainalaisen Alyona Alyonan lisäksi Ruisrockin ohjelmisto kasvaa Samuli Putron ja Melon kaltaisilla musiikkigenrejä halkovilla artisteilla sekä monilla erikoiskokoonpanoilla. Valmistunut musiikkikattaus on yli 120 artistin laajuinen.
Avoimet siivoustalkoot Ruissalossa: Ruisrock ja Pidä Saaristo Siistinä ry yhdessä roskaantumista vastaan2.5.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Siisti Biitsi -ohjelmaan kuuluvat siivoustalkoot järjestetään Ruissalon Kansanpuistossa lauantaina 6. toukokuuta klo 12–15. Kaikille avoimissa talkoissa on mahdollista tehdä hyvää ja voittaa lippu Ruisrockiin.
Alesso ja monia muita kiinnitetty Ruisrockiin12.4.2023 12:00:00 EEST | Tiedote
Ruotsalaisen EDM-sensaatio Alesson lisäksi Ruisrockin ohjelma kasvaa myös Isaac Senen, Turistin ja Yeboyahin kaltaisilla kotimaisilla nimillä.
Ibe rikkoo keikkataukonsa Ruisrockissa6.4.2023 11:00:00 EEST | Tiedote
Suomirap-kentän huippunimi ibe rikkoo alkuvuodesta julistamansa keikkatauon Ruisrockissa. Heinäkuinen keikka on artistille myös koko vuoden ainoa live-esiintyminen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme