Ruisrock

Ruisrockilta uusia julkistuksia – Alessia Cara, blackbear ja vastikään Brit Awardsissa palkittu Dave nähdään Turussa

Jaa
Paluun tekevä The Ark täydentää festivaalin ohjelmaa. Ruisrock vietetään 3.­–5.7.2020 Turun Ruissalossa.

Kanadalainen Alessia Cara nousi musiikkimaailman tietoisuuteen kansainvälisellä hittisinglellään Here vuonna 2015. Listaykkösiä ja platinasinglejä julkaissut Cara on ottanut musiikillaan kantaa esimerkiksi ulkonäköpaineita vastaan. Grammy-palkittu artisti on tehnyt yhteistyötä muun muassa Logicin kanssa. Caran lisäksi Ruisrockin sunnuntaita täydentää blackbear, jonka singlet ovat keränneet satoja miljoonia toistoja ja katseluita maailmanlaajuisesti. Artistin tunnetuimpiin kappaleisiin lukeutuu esimerkiksi hot girl bummer, joka oli yksi viime vuoden isoimmista hiteistä.

Ruisrockissa nähdään myös Britannian kiinnostavimpien artistien joukkoon kohonnut Dave. Vasta 21-vuotias muusikko oli yksi eniten ehdokkuuksia saaneista artisteista eilen tiistaina pidetyssä Brit Awards -gaalassa, jossa hänen debyyttialbuminsa Psychodrama valittiin vuoden albumiksi. Levy on aiemmin palkittu himoitulla Mercury Prizella. Davelle on myönnetty myös muun muassa arvostettu Ivor Novello -palkinto poliittisesti kantaa ottavasta kappaleestaan Question Time.

Toivottu esiintyjä on myös kesällä konserttilavoille palaava The Ark. 2000-luvun suurimpiin ruotsalaisyhtyeisiin kuuluva kokoonpano soittaa kesän ainoan Suomen-keikan Ruisrockissa.

Uusia artistikiinnityksiä ovat lisäksi ABREU, Erin, Ida Paul & Kalle Lindroth, Younghearted, Sini Sabotage, costee, Ex Tuuttiz, Lauri Haav ja Pins.ku. Lisää ohjelmajulkistuksia on luvassa kevään aikana.

Ruisrockin liput ovat myynnissä Tiketissä. Lauantain yhden päivän liput on myyty loppuun. Lisäksi lauantain ja kolmen päivän Ruisrock Plus- ja VIP-liput on varattu loppuun. Muita lipputyyppejä on vielä jäljellä.

19.2. mennessä julkaistut artistit:

Pe 3.7.
Major Lazer (US), JVG, DaBaby (US), Lil Tecca (US), Meek Mill (US), Tove Lo (SE), Zara Larsson (SE), Olavi Uusivirta, Ruusut, Vesala, Jesse Markin, Karina, Lauri Haav, Mouhous, Pins.ku, View, Yeboyah, Younghearted

La 4.7.
Camila Cabello (US), Antti Tuisku, Tehosekoitin, Bishop Briggs (UK), Clairo (US), The Ark (SE), Cledos, Ellinoora, Gettomasa, Ibe, Maustetytöt, Pyhimys, Sanni, The Rasmus, ABREU, Antti Autio, BEHM, costee, Eevil Stöö, Ida Paul & Kalle Lindroth, Kauriinmetsästäjät, Luukas Oja, Mc Koo, Melo, Sini Sabotage, SOFA

Su 5.7.
Martin Garrix (NL), Khalid (US), Alan Walker (NO), Alessia Cara (CA), blackbear (US), Dave (UK), Pop Smoke (US), Erin, Gasellit, Kaija Koo, Kube, Maija Vilkkumaa, Ex Tuuttiz, F, Gracias, Litku Klemetti, Plutonium 74

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mikko Niemelä
Promoottori
+358 40 543 4441
mikko@ruisrock.fi


Kiira Koskela
Tiedottaja
+358 40 554 0306
kiira@ruisrock.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ruisrock
Urho Kekkosen katu 4-6 B, 5. krs
00100 Helsinki

http://www.ruisrock.fi

RUISROCK

Ruisrock on yksi Suomen johtavista ja vanhimmista kulttuuritapahtumista. Festivaalia vietetään 5.–7.7.2024 Turussa, Ruissalon luonnonkauniissa Kansanpuistossa. 
 
Ruisrock on olemassa, jotta maailmassa olisi enemmän iloa ja onnellisuutta.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ruisrock

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye