Ruisrock

Ruisrockin taideohjelma rohkaisee ajattelemaan huomista

Jaa
Ruisrockin vasta julkaistu taideohjelma siirtää katseen kestävämpien ratkaisujen ja yhteisöllisen tekemisen puoleen. Festivaaliyleisö saa tehdä tunnustuksia, välittää rauhan terveisiä ja viettää aikaa näyttävän tilataiteen keskellä.
Anu, Miia ja Mikko Halmesmaan Keidas-teos Ruisrockissa vuonna 2019. Kuva: Saara Autere
Anu, Miia ja Mikko Halmesmaan Keidas-teos Ruisrockissa vuonna 2019. Kuva: Saara Autere

Ruisrockin taideohjelmassa korostuvat erityisesti ympäristölle kestävämmät valinnat ja suurikokoiset toteutukset. Ensimmäistä kertaa festivaali kokoaa valtaosan teoksista puhuttelevalle Taidekujalle, jossa kokija voi sukeltaa taiteen maailmaan. Yleisön ottaa vastaan Anu, Miia ja Mikko Halmesmaan rakastettu Keidas-veistos, joka nähdään uudessa muodossa festivaalilla jo kolmatta kertaa. Kujalta erottuu myös festivaalilla debytoivan Anni-Julia Tuomiston suuri Luonnon voima -kukkamuraali, jonka materiaaleja tullaan hyödyntämään kestävän kehityksen nimissä ensi vuoden festivaalilla.

Myös Jonna Rotola-Pukkilan ja Markus Pakkalan uudistettu Roskakala 2.0 -teos tekee paluun Ruisrockiin. Puusta ja dyykatusta laserleikkuujätteestä rakennettu 20-metrinen kalaveistos ottaa kantaa erityisesti merten rehevöitymisestä aiheutuviin ympäristöongelmiin.

Yhteisöllisyyden rakentamista taiteen avulla

Festivaalialueelle nousee kaksi yhteisöteosta. Riikka Kupsalan ja Jone Mutkan Toivonpunokset-teosta aletaan rakentaa jo ennen festivaalia Turun Taiteen talon avoimessa työpajassa osana Vanhan kaupungin juhlaa lauantaina 17.6., ja tämän jälkeen teokseen kokoamiseen voi osallistua Ruisrockissa. Teoksessa jokainen saa välittää toivon terveisensä maailmalle kirjaamalla ajatuksensa kierrätystekstiileille, jotka liitetään osaksi ryijymäistä teosta.

Mimmi Ahosen Tämä on tunnustus II -teos koetaan vain Ruisrockin alueella. Teos kerää festivaalivierailta anonyymejä tunnustuksia, joita ripustetaan julkisesti näkyville ja lopuksi jaetaan festivaalivieraille. Totuttuun tapaan yhteisöllisyyttä taiteen muodossa luo myös Antti-Juhani Mannisen Reivikontti, jossa juhlitaan vartin mittaisia reivejä koko festivaalin ajan. Teoksen festivaalille tuo Bonaqua.

Ruisrock järjestetään 7.–9.7.2023 Turun Ruissalossa. Ruisrockin ohjelma aikatauluineen on julki ja liput myynnissä Tiketissä. Osa lipputyypeistä on myyty tai varattu loppuun.

Yhteistyössä: Karhu, Battery, Coca-Cola, Bonaqua, Subway, Samsung, Kivra, Foodora, Taffel, Turun AMK, Helle, Lanson, Martini

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mikko Niemelä
Promoottori
+358 40 543 4441
mikko@ruisrock.fi


Carita Lehti
Viestintäpäällikkö
+358 50 517 5652
carita@ruisrock.fi

Kuvat

Anu, Miia ja Mikko Halmesmaan Keidas-teos Ruisrockissa vuonna 2019. Kuva: Saara Autere
Anu, Miia ja Mikko Halmesmaan Keidas-teos Ruisrockissa vuonna 2019. Kuva: Saara Autere
Lataa
Mimmi Ahosen Tämä on tunnustus Generation 2023 -näyttelyssä Amos Rexissä keväällä 2023. Kuva: Niclas Warius
Mimmi Ahosen Tämä on tunnustus Generation 2023 -näyttelyssä Amos Rexissä keväällä 2023. Kuva: Niclas Warius
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ruisrock
Urho Kekkosen katu 4-6 B, 5. krs
00100 Helsinki

http://www.ruisrock.fi

RUISROCK

Ruisrock on yksi Suomen johtavista ja vanhimmista kulttuuritapahtumista. Festivaalia vietetään 5.–7.7.2024 Turussa, Ruissalon luonnonkauniissa Kansanpuistossa. 
 
Ruisrock on olemassa, jotta maailmassa olisi enemmän iloa ja onnellisuutta.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ruisrock

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye