Runeberg-ehdokkuus Päivi Liskin Erään kanan tarinalle

Raadin perustelut:
"Päivi Liskin novellikokoelma Erään kanan tarina (S&S) tarjoaa lukijalle syvän inhimillisesti erilaisia perspektiivejä ihmisen luontosuhteeseen ja toisaalta suhteeseen ihmisyyteen itseensä. Arkisista tilanteista ammentavat novellit tavoittavat yhtä aikaa vakavia aiheita sekä ilahduttavaa absurdilla ja tarkastelun asennoilla leikittelyä. Novelleissa on oivaltavia aforistisia pilkahduksia. Novellin mittaa hyödynnetään taitavasti ja kokoelmaan valikoituneet novellit muodostavat tasapainoisen kokonaisuuden."

Erään kanan tarina on kokoelma absurdin liepeitä haistelevia novelleja eläimistä elämissämme ja eläimistä joita olemme. Se antaa äänen heille, joilta ei aina ymmärretä kysyä, ja katsoo kaikenikäisiä, -näköisiä ja -karvaisia päähenkilöitään vähän vinosti mutta lämmöllä.

Kokoelmassa on 11 novellia, joissa liikutaan maaseudulla ja kaupungissa sekä tarkastellaan niin sukupolvien kuin lajien välisiä kytköksiä. Liskin kieli on yllättävää, vivahteikasta ja täynnä tuoreita kielikuvia.

Päivi Liski on helsinkiläinen kirjoittamisen opettaja ja kustannustoimittaja. Häntä kiinnostaa ihmisen suhde muihin eläinlajeihin sekä luontoon niin meissä itsessämme kuin ympärillämme. Hän työstää parhaillaan tietokirjaa. Vapaa-ajan aktiviteetteihin lukeutuvat kreikan kieli, keikat ja konsertit, sosiaalinen elämä, ulkomailla ja luonnossa oleilu, tennis sekä päivittäinen lukeminen. Erään kanan tarina on hänen esikoisteoksensa.

Ehdokkuudet:
Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkintoehdokas 2022

Arvioita:
“Nautinnollinen ja ehjä kokoelma huokuu lämpöä ja elämän ymmärrystä. Tarkkanäköisissä ja väliin tikahduttavan hauskoissa dialogeissa ihminen laskeutuu luomakunnan herruudesta muiden nisäkkäiden tasolle. Ai että se tuntuu hyvältä.”
Anni Valtonen, Helsingin Sanomat

“Päivi Liskin novelleissa ihmisyhteisön ja kanaparven pahnanpohjimmaisia peilataan toistensa kautta. Inhimillinen seksuaalisuus vertautuu okapin käyttäytymiseen. Suomalainen luontosuhde näyttäytyy vihreän kaipuuna ja eläinten havainnointina, mutta myös ampumisena ja tunteettomana hyötykäyttönä.”
Noira Martiskainen, Animalia