POP Pankkikeskus osk

Ruokaa Pohjois-Savoon, käsidesiä Pohjanmaalle – tutkimus suomalaisten käyttäytymistapojen muuttumisesta tuo esiin ikä- ja alue-eroja

Jaa

POP Pankki selvitti IROResearchin kanssa, miten koronatilanne on vaikuttanut suomalaisten käyttäytymiseen. Merkittävimmät muutokset suomalaisten arjessa oli kättelystä luopuminen (68 prosenttia vastaajista), kodin ulkopuolelle suuntautuvien tapaamisten ja asioimisen vähentäminen (65 prosenttia) sekä matkasuunnitelmien muuttaminen (36 prosenttia vastaajista). Vaikka poikkeustilanne on näkynyt rajuinakin liikkeinä finanssimarkkinoilla, vastaajista 7 prosenttia oli muuttanut osake- tai rahastosuunnitelmiaan. Joka yhdeksäs (12 prosenttia) ei ollut muuttanut tapojaan lainkaan. Asuinalueissa on jonkin verran käyttäytymiseroja. Kyselytutkimus tehtiin 16.–23.3.2020, vastaajia oli 1000.

Koronaan varautuminen erilaisilla hankinnoilla ja suunnitelmilla

Kolmasosa (33 prosenttia) kyselyyn vastaajista oli hankkinut elintarvikkeita karanteenin varalta. Vajaa kolmannes vastaajista (27 prosenttia) oli hankkinut kotiinsa käsidesin, ja vain 4 prosenttia oli hankkinut hengityssuojaimen. Naiset olivat hankkineet elintarvikkeita jonkin verran miehiä aktiivisemmin (38 % vs. 27 %, koko otos 33%).

Ikäryhmistä ruuhkavuosilaisiksikin kutsutut 35–44-vuotiaat ovat varautuneet tilanteeseen hieman muita enemmän elintarvike- ja hengityssuojaostoin (37 % vs. koko otos 33 %, hengityssuojat 6 % vs. 4 % koko otos), joskin he ovat hankkineet käsidesejä huomattavasti keskimääräistä vähemmän (18 % vs. koko otos 27 %). Hankintojen osalta vähiten varautuneempia ovat 18–24-vuotiaat nuoret aikuiset. Kyselyn perusteella käsidesisuurkuluttajat löytyvät yli 65-vuotiaista.

Nuoria aikuisia ja yli 65-vuotiaita yhdistää ulkopuolisista tapaamisista luopuminen samassa suhteessa. 70 prosenttia nuorista aikuisista ja 69 prosenttia yli 65-vuotiaista ovat siirtyneet hoitamaan tapaamisia puhelimitse ja verkon yli, koko otoksen ollessa 65 prosenttia. Vähiten asioinnista luopuneita löytyy 55–64-vuotiasta (59 %).

Nuoret eivät ole luopuneet suunnitelmistaan matkustaa ulkomaille koronan vuoksi (29 % vs. koko otos 36 %). Sen sijaan he ovat aktiivisemmin muuttaneet osake- tai rahastosuunnitelmiaan (13 % vs. koko otos 7%).

Ruokaa Pohjois-Savoon, käsidesiä Pohjanmaalle

Pohjoissavolaiset ja keskisuomalaiset ovat reagoineet poikkeustilanteeseen ruokakaapeillaan (elintarvikehankinnat 43 % ja 44 % vs. koko otos 33 %). Uskoa kauppojen kykyyn vastata tilanteeseen löytyy Kymenlaaksosta ja Pohjanmaalta, missä elintarvikehankinnat ovat olleet maltillisia (21 % ja 20 %). Käsidesiä pohjalaiskoteihin on hankittu muuhun maahan nähden merkittävästi enemmän (52 % vs. koko otos 27%).

Kodin ulkopuolisia tapaamisia ja asioiden hoitoa on vähennetty eniten Kanta-Hämeessä, Keski-Suomessa, Pohjois-Savossa ja Uudellamaalla (73–71 % vs. koko otos 65 %). Vähiten tapaamisia on vähennetty Lapissa (43 %). Uudellamaalla sekä Etelä-Karjalassa ja Pohjois-Savossa on laitettu erityisesti ulkomaille tehtävät matkasuunnitelmat uusiksi (43–41 % vs. koko otos 36 %). Sen sijaan Pohjanmaalla ja Päijät-Hämeessä reissuaikeisiin ei ole juuri kajottu (vain 18–15 % ovat muuttaneet matkustussuunnitelmiaan).

Pohjanmaalla eletään maailmantalouden pulssilla, mikä heijastuu osake- ja rahastosuunnitelmien muutoksina. Pohjanmaalla suunnitelmiaan muuttaneita on 29 prosenttia maan keskiarvon ollessa 7 prosenttia. Satakuntalaisvastaajat ovat pysyneet poikkeustilannetta edeltävissä osake- ja rahastoaikeissaan, muutoksia ei kirjattu alueelle kyselytutkimuksessa lainkaan.

– Suosittelimme asiakkaillemme sähköistä pankkiasiointia hieman ennen kuin hallitus antoi poikkeustilannelinjauksensa. Asiakkaat ovatkin kiitettävästi löytäneet uudet asiointitavat pankkien asiantuntijoiden kanssa. Tämä heijastuu tämän tutkimuksen lukuihin ihmisten kotiin jäämisen osalta. Digitalisaatio on viety pitkälle pankkien palvelutarjoomassa, tässä mielessä asioinnin painottuminen verkkoon on ollut sujuvaa, summaa reilun 70 konttoria kattavan POP Pankin liiketoimintajohtaja Jaakko Pulli.

– On mielenkiintoista nähdä, miten vastaajien matkasuunnitelmien muutokset realisoituvat esimerkiksi kotimaan matkailussa liikkumisrajoitteiden helpottaessa. Osake- ja rahastosuunnitelmiin reagoiminen nuorten aikuisten ikäryhmässä on ymmärrettävää, heidän keskuudessa osakkeet ja rahastot ovat olleet ilmiönä nousussa erityisesti muutaman viimeisen vuoden aikana, samoin aktiivisuus, kun haetaan omaan talouteen istuvaa tapaa säästää ja sijoittaa. Alueellisia eroja sen sijaan olisi mielenkiintoista tutkia enemmän. Vaikka finanssimarkkinoilla eletään mielenkiintoisia aikoja, maltti on valttia -periaate toteutuu suomalaisissa kotitalouksissa tämän tutkimuksen perusteella, Pulli sanoo.

Avainsanat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

POP Pankkikeskus osk
Hevosenkenkä 3
02600 Espoo

POP Pankit ovat asiakkaitaan varten perustettuja osuuskuntamuotoisia pankkeja, joilla tutkimusten mukaan on Suomen tyytyväisimmät asiakkaat ja paras asiakaspalvelu (EPSI Rating). POP Pankki -ryhmään kuuluu 26 POP Pankkia, verkossa toimiva vahinkovakuutusyhtiö POP Vakuutus, POP Pankkien keskusluottolaitos Bonum Pankki Oyj ja POP Pankkikeskus osk.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta POP Pankkikeskus osk

POP Pankki -ryhmän puolivuosikatsaus: asiakasliiketoiminnan tärkeimmät tuottoerät kehittyivät positiivisesti, alueellisia hartioita on vahvistettu pankkifuusioilla18.8.2020 08:56:26 EESTTiedote

Koronapandemian leimaama katsauskausi on ollut poikkeuksellinen useilla toimialoilla. POP Pankki -ryhmä osallistui vahvasti elinkeinoelämälle ja kotitalouksille suunnattuihin tukitoimiin. Ryhmän luottokanta kasvoi ensimmäisellä vuosipuoliskolla 3,3 prosenttia 3,8 miljardiin euroon ja talletuskanta 3,8 prosenttia 3,9 miljardiin euroon. Ryhmän maksuvalmius ja vakavaraisuus säilyivät vahvoina. CET1-vakavaraisuus on katsauskauden päättyessä 19,9 prosenttia.

Opintolainaa haetaan ympäri vuoden, ruuhkaisinta on elo–syyskuussa – vinkit lainan hakemiseen10.7.2020 08:30:00 EESTTiedote

Kevään ensimmäiseen yhteishakuun osallistuneet ovat jo saaneet tuloksensa ja toisen yhteishaun tulokset julkistetaan viimeistään 15.7.2020. Opintojen rahoittaminen voi mietityttää monia, koska kesätyömahdollisuuksia on ollut koronatilanteen vuoksi tavallista vähemmän. POP Pankin kymmenen vuoden tilastot osoittavat, että opintolainoja on haettu tähän mennessä maltilla, joskin alueellisia erojakin löytyy.

POP Pankkien ensimmäinen DIAS-kauppa sinetöitiin juhannusaatonaattona, kaupat kirjattiin Kauhajoelle23.6.2020 12:00:00 EESTTiedote

Asuntokaupat voi tehdä nykyisin koska vain digitaalisten asuntokauppa-alustojen avustuksella. POP Pankeissa DIAS-kauppojen tekeminen mahdollistui kesäkuun alussa. Palvelu on kiinnostanut, ja kaupanteot käynnistettiin jo ensimmäisen vuorokauden aikana POP Pankkien aktivoitumisesta DIAS-palvelussa. Ensimmäinen varsinainen kauppa kirjattiin vain muutamaa viikkoa myöhemmin juhannusaatonaattona.

Koronaepidemia lisää POP Pankki -ryhmän tulokseen liittyvää epävarmuutta9.4.2020 10:20:51 EESTTiedote

Koronaepidemian aiheuttama globaali kriisi on heikentänyt talouden näkymiä. Epävarmuus POP Pankki -ryhmän toimintaympäristössä on kasvanut. Voimakkaan markkinavolatiliteetin arvioidaan heikentävän sijoitustoiminnan nettotuottoja. Pandemian vaikutukset talouteen voivat lisäksi pienentää POP Pankki -ryhmän korko- ja palkkiotuottoja sekä kasvattaa luottojen arvonalentumisten määrää. Koronaepidemian taloudellisia vaikutuksia POP Pankki -ryhmän tulokseen on muuttuvan tilanteen vuoksi vaikeaa luotettavasti ennakoida. Johto on aiemmin arvioinut POP Pankki -ryhmän tuloksen muodostuvan vuonna 2020 pienemmäksi kuin vuonna 2019. POP Pankki -ryhmä julkaisee puolivuosikatsauksen 18.8.2020.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme