Suomen 4H-liitto

Ruokakouluissa sadat lapset oppivat mistä ruoka tulee

Jaa
Ruokakoulu – Matskolan on kaksikielinen lasten päiväleiri, jota järjestävät suomen- ja ruotsinkieliset 4H-yhdistykset ympäri Suomea. Vuonna 2021 Ruokakouluja järjestetään kymmeniä ja tämän kesän teemana on lähiruoka.
Ruokakoulut tarjoaa lapsille kivaa kesätekemistä ja ruoan parissa oppimista.
Ruokakoulut tarjoaa lapsille kivaa kesätekemistä ja ruoan parissa oppimista.

Ruokakoulut keskittyvät tänä vuonna lähellä tuotettuun ruokaan. Teeman toteutukset vaihtelevat sen mukaan, millaista lähiruokaa kullakin Ruokakoulun alueella tuotetaan. Voisikin sanoa, että jokainen Ruokakoulu on tänä vuonna erityinen!

Ruokakouluun ovat tervetulleita kaikki 8–12-vuotiaat lapset. Ruokakoulussa lapset oppivat valmistamaan terveellistä, lähellä tuotettua ruokaa ja ymmärtävät, mistä ruoka tulee. Ohjelmaan kuuluu maatilavierailu, leikkiä ja liikuntaa sekä yhteinen perhepäivällinen.

Esimerkiksi Pihtiputaan Ruokakoulussa tehdään yhteistyötä lähiruokatuottajien kanssa ja lapset pääsevät tutustumaan muun muassa paikalliseen jäätelöyrityksen tuotteisiin. Masku-Rusko-Vahdon Ruokakouluissa suunnataan maatilavierailulle lähitiloille ja tutustutaan luomuruokaan. Kaakonkulman Ruokakoulussa lapset pääsevät sen sijaan tutkimaan, mitä on pihapiiristä löytyvä villiruoka.

”Suomen luonto on täynnä puhtaita, herkullisia ja terveellisiä villivihanneksia. Ruokakoulussa tutustumme lasten kanssa muutamaan helposti tunnistettavaan villiyrttiin ja hyödynnämme yrtit ruoanvalmistuksessa. Tavoitteena on oivaltaa, että jopa omalta pihalta voi löytää monipuolisen salaatin ainekset” kertoo Heli Hyypiä, joka työskentelee toiminnanjohtajana Kaakonkulman 4H-yhdistyksessä.

Ruokakoulussa lapset perehtyvät ruuan alkuperään yhdessä ruuan tuottajien, maanviljelijöiden kanssa. Maatilavierailut havainnollistavat ruuan reitin pellolta ja navetoista ruokalautasille. Nykyaikainen maatalous tulee Ruokakoulussa tutuksi: Osallistujat näkevät, millaista on maanviljelijän työ, tai miten esimerkiksi tuotantoeläimiä hoidetaan.

Ruokakouluja järjestetään tänä vuonna ennätysmäärä

Ruokakouluissa sadat lapset oppivat ruuasta tekemällä ja kokemalla. Tänä vuonna leirejä toteutetaan ennätysmäärä ja niitä järjestetään koulujen loma-ajalla, kesäkuusta elokuuhun sekä syyslomalla lokakuussa.

”Kunnissa toteutetun harrastekyselyn mukaan ruuan valmistus on yksi lasten suosituimmista toiveharrastuksista. Ei olekaan ihme, että Ruokakoulut täyttyvät vuosi vuoden jälkeen yhä uudestaan innokkaista pikku kokkailijoista”, sanoo Suomen 4H-liiton kasvatuspäällikkö Marika Sarha.

Tekemisen ilon ohella lapset oppivat hyödyllisiä arjen taitoja.

”Ruokakoulu on oppimiskokemus vailla vertaa. Erityisesti näinä aikoina tuntuu tärkeältä luoda lapsille osallistumisen mahdollisuuksia”, kertoo Harriet Sundholm, HR-päällikkö Finlands svenska 4H:sta.

Ruokakouluissa työllistetään myös nuoria, sillä leirit mahdollistavat nuorten ensimmäiset työkokemukset apuohjaajana toimisen kautta.

Suomen 4H-liiton ja Finlands svenska 4H:n koordinoima Ruokakoulu-Matskolan tekee yhteistyötä Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton MTK:n ja SLC:n (Svenska Lantbruksproducenternas Centralförbund) kanssa.

MTK ry:n ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivonen on iloinen Ruokakoulu-yhteistyön jatkumisesta.

”Esittelemme mielellämme maataloutta ja suomalaisen ruuantuotannon hyviä erityispiirteitä lapsille ja nuorille. Kotimainen sato kypsyy kesän mittaan, ja esimerkiksi kotimaiset avomaan kasvikset ovat nyt sesongissa, samoin marjat. Satokauden mukaisia herkkuja on helppo ottaa mukaan ruokapöytään”, Siivonen toteaa.

“Ruokakoulu on mukava konsepti, sillä aikaa perehtyä asioihin on enemmän kuin kerhossa tai oppitunnilla, ja 4H-järjestöllä on vankkaa osaamista laadukkaan lapsi- ja nuorisotoiminnan järjestämisestä”, hän jatkaa.

Tutustu lisää Ruokakouluihin: www.ruokakoulu.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Marika Sarha
kasvatuspäällikkö
Suomen 4H-liitto
044 7830 302
marika.sarha@4h.fi

Kuvat

Ruokakoulut tarjoaa lapsille kivaa kesätekemistä ja ruoan parissa oppimista.
Ruokakoulut tarjoaa lapsille kivaa kesätekemistä ja ruoan parissa oppimista.
Lataa
Ruokakoulujen maatilavierailut havainnollistavat ruuan reitin pellolta ja navetoista ruokalautasille.
Ruokakoulujen maatilavierailut havainnollistavat ruuan reitin pellolta ja navetoista ruokalautasille.
Lataa
Ruokakouluja järjestetään nyt ennätysmäärä ja vuoden teemana on lähiruoka.
Ruokakouluja järjestetään nyt ennätysmäärä ja vuoden teemana on lähiruoka.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen 4H-liitto
Suomen 4H-liitto
Karjalankatu 2 A
00520 Helsinki

https://www.4h.fi

4H on valtakunnallisesti toimiva, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorisojärjestö. 

Annamme lapsille ja nuorille mahdollisuuden löytää omat vahvuutensa tekemällä oppien. Luomme harrastuksen kautta turvallisen ja vastuullisen polun aktiiviseen ja kestävään elämäntapaan, työelämään ja yrittäjyyteen. Toimimme sen puolesta, ettei yksikään lapsi tai nuori jäisi syrjään yhteiskunnasta.

4H-järjestö muodostuu Suomen 4H-liitosta ja eri puolella Suomea sijaitsevista yli 200 paikallisesta 4H-yhdistyksestä. Toiminnassamme on mukana 45 000 jäsentä.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen 4H-liitto

Vuoden 4H-yrittäjä Mandi Koskela, 14, loi tankotanssiharrastuksestaan menestyvää liiketoimintaa26.3.2024 07:58:00 EET | Tiedote

Valtakunnallisessa Vuoden 4H-yritys -kilpailussa palkitaan vuosittain menestyviä nuoria 4H-yrittäjiä. Tankotanssiharrastuksestaan monipuolista liiketoimintaa tehnyt ranualainen Mandi Koskela nousi tuomariston suosikiksi nuorempien sarjassa 4H-yrityksellään MandiKo. Vanhempien sarjan voittajaksi nousi ylöjärveläinen 4H-yritys Nuppula. 19-vuotias Elsa Tabell otti riskin laajentaessaan yritystoimintaansa perustamalla Nuppula pop-upin vanhaan rintamamiestaloon. Kilpailussa jaettiin lisäksi toinen ja kolmas sija molemmissa sarjoissa.

Harrastustoiminnassa ansioituneita nuoria palkitaan 4H-stipendeillä19.3.2024 08:03:00 EET | Tiedote

4H-säätiö myöntää vuosittain stipendejä ansioituneille nuorille sekä aktiivisesti 4H:n toiminnassa mukana oleville henkilöille. Nuorten 4H-stipendeissä palkitsemisperusteena on pitkäaikainen, monipuolinen, tuloksellinen ja edelleen jatkuva 4H-harrastus. 4H-säätiön myöntämät 14 valtakunnallista stipendiä jaetaan Valtioneuvoston juhlahuoneistossa Helsingissä tiistaina 2.4. kello 14.30. Media on tervetullut tilaisuuteen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye