Haaga Instituutti -säätiö/Haaga-Perho

Ruokakulttuurin moniottelija Kim Palhus Suomen Gastronomien Seuran johtoon

Jaa
Suomen Gastronomien Seura ry:n 30.3.2016 pidetyssä vuosikokouksessa valittiin seuran uudeksi puheenjohtajaksi keittiömestari, ravintoloitsija Kim Palhus.

Tuore puheenjohtaja Kim Palhus on ollut seuran jäsen vuodesta 1994 ja seuran johtokunnan jäsen vuodesta 2014. Palhus seuraa tehtävässä Tiina Lähteenoja-Niemelää, joka luotsasi Suomen Gastronomien Seuraa neljän vuoden ajan.

- Tavoitteenani on käyttää johtokunnan osaamista kaikkien seuralaisten hyväksi. Toinen tavoitteeni on kehittää Vuoden ravintolan valintaa ja kolmas on palvella jäseniä parhaalla mahdollisella tavalla. Ensi vuonna olemme mukana Suomen satavuotisjuhlissa, joiden teemana on Syödään yhdessä, Kim Palhus linjaa.

Kim Palhus on vahvasti verkottunut ravintola-alan toimija. Hän on toiminut aiemmin muun muassa Suomen keittiömestarit ry:n, Ruukku ry:n; NKF:n ja Olutliiton hallituksissa. Hän on ollut myös Chaîne des Rôtisseurs'in Helsingin voutineuvoston hallituksen jäsen ja Vice-Conseiller Culinaire Officier Commandeur, Chef Rôtisseur.

Palhus on kiertänyt vuodesta 2005 lähtien Food From Finland -elintarvikevientiohjelman mukana Eurooppaa ja muuta maailmaa esittelemässä suomalaisia elintarvikkeita ja raaka-aineita. Suomen ulkomaanedustustojen taloushenkilökunnan koulutusohjelma jatkuu hänen johdollaan myös tänä vuonna teemalla Suomi 100 vuotta. Elokuussa pidettävä koulutusviikko keskittyy satavuotisjuhlallisuuksiin, joita varten Kim on suunnitellut edustustoille oman erikoismenun. Vuosina 2006 - 2015 Palhus toimi Suomen Ny Nordisk Mat -ohjelman ruokalähettiläänä.

Vuodesta 2008 marraskuuhun 2015 Palhus työskenteli Hanasaaren ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen ravintolatoimen päällikkönä. Ulkomailla Palhus on työskennellyt muun muassa Strasbourgissa Suomen pysyvässä edustustossa Euroopan Neuvostossa. Hänellä oli tuolloin mahdollisuus työskennellä myös kahdessa kolmen Michelin-tähden ravintolassa, La Crocodilessa Strasbourgin keskustassa sekä Auberge de l´Ill'issä Ilhausernissa. Palhus on työskennellyt lisäksi myös Tukholmassa, Moskovassa, Pietarissa, Lissabonissa ja Washington D.C.:ssä.

Uusiksi johtokunnan jäseniksi valittiin ruoka- ja viinikirjoittaja Arto Koskelo ja ravintola-alan konkari Tiina Kähkönen. Koskelo on tuttu radioääni ja tunnettu Viinipiru-blogistaan.

- Suomen Gastronomien Seuralla on pitkä historia ravintolakulttuurin tukemisen ja edistämisen saralla. On kunnia päästä osallistumaan herkulliseen jatkumoon johtokunnasta käsin, kommentoi Arto Koskelo.

Myös Kähkönen on innostunut luottamustehtävästä.

- Aion omalta osaltani tehdä työtä myös sen eteen, että saisimme lisää nuoria ruoasta kiinnostuneita ihmisiä, kuin myös alan ammattilaisia mukaan seuran toimintaan, vahvistamaan ja kehittämään sitä, Tiina Kähkönen lupaa.

Seuran sihteerinä jatkaa Arja Porvali ja varapuheenjohtajana Marja-Liisa Ahjomaa. Muina johtokunnan jäseninä jatkavat Minna Huuhtanen, Mariaana Nelimarkka ja Samuel Sorainen.

Suomen Gastronomien Seura ry on vuonna 1945 perustettu Suomen vanhin ja arvostetuin ruokaseura. Seura vaalii edelleen samoja arvoja; hyvää ruoanlaittotaitoa sekä ravintola- ja tapakulttuuria. Yhdistyksen tärkeänä tehtävänä on myös seurata aktiivisesti suomalaista ja kansainvälistä ruokamaailmaa, siellä käytävää keskustelua ja alan kehitystä. Seura on valinnut vuodesta 1985 alkaen Vuoden ravintolan. Vuoden ravintola -arvonimi myönnetään ansioituneelle ravintolalle, jossa sen jokainen asiakaskokemus on tarkkaan suunniteltu ja asiakaslähtöisesti toteutettu.

Lisätiedot

Suomen Gastronomien Seura ry:n puheenjohtaja Kim Palhus 040 7440 373.

http://www.gastronomit.fi/

https://www.facebook.com/SuomenGastronomienSeura/?fref=ts

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Haaga Instituutti -säätiö/Haaga-Perho
Haaga Instituutti -säätiö/Haaga-Perho
Perhonkatu 11
00100 HELSINKI

09 5807 888http://www.haaga.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Haaga Instituutti -säätiö/Haaga-Perho

Roux on Vuoden ravintola 201616.2.2016 14:00:00 EET | Tiedote

Suomen Gastronomien Seura on myöntänyt Vuoden ravintola 2016 -tunnustuksen lahtelaiselle ravintola Rouxille. Vuoden ravintola -valinnasta 31 vuoden ajan vastanneet gastronomit perustelevat valintaansa Rouxin pitkäjänteisellä työllä korkealaatuisen klassisen ranskalaisen keittiötaiteen vaalimiseksi. Jo yhdeksänvuotias ravintola Roux on kunniakkaasti kantanut Lahden parhaan ravintolan titteliä avaamisestaan lähtien ja panostanut erinomaisen ruoan lisäksi myös maamme parhaimpaan palveluun.

Ravintola-alan PRO-tunnustuspalkinnot jaettiin 14. kerran. Pro-Opettaja kategorian voittajaksi valittiin Ravintolakoulu Perhon opettaja Jarmo Åke2.2.2016 11:13:32 EET | Tiedote

Ravintola-alan parhaimmistoa palkittiin 28.1. Helsingissä Wanhassa Satamassa järjestetyssä PRO-gaalassa, johon oli kerääntynyt yli 600 alan ammattilaista seuraamaan palkintojenjakoa. Tunnustuspalkinto jaettiin 13 kategoriassa, ja valinnan teki arvovaltainen tuomaristo. Voittajia valittaessa vaakakupissa painoivat ammattitaidon lisäksi myös esikuvallisuus ja asenne. PRO-patsas on jaettu nyt jo 14 kertaa ja vuosien aikana tunnustuksen ansioituneesta työstään on saanut jo yli 200 ravintola-alan ammattilaista.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye