Ruokaviennin pullonkaulana osaamisen ja yhteistoiminnan puute – suomalaiset yritykset eriarvoisessa asemassa kilpailijamaihin nähden
7.10.2021 08:24:11 EEST | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote
Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK, Luonnonvarakeskus Luke ja Lomalaidun toteuttivat elintarvikeviennin edistämiseen tähtäävän Ruokavienti Kasvuun (RuoKasvu) -hankkeen. Hankkeen tavoitteena oli tukea suomalaista ruokavientiä ja näin parantaa maatalouden kannattavuutta. Keskeisinä tavoitteina oli kehittää vientiosaamista alkutuotannossa ja elintarvikesektorilla sekä luoda toimintamalleja ruuan kansainvälisen myynnin edistämiseen ja tuottaa sekä välittää tarvittavaa tietoa ja materiaalia toimialan käyttöön. Hanke sai työnsä päätökseen.
Loppuraportissaan Ruokavienti kasvuun -hanke suosittelee, että vientiosaamisen edelleen kehittämiseksi siirrytään enemmän käytännönläheiseen vientikoulutukseen ja perustetaan kansainvälisten markkinoiden seurantajärjestelmä. Lisäksi tehostetaan elintarvikeyritysten paikallista läsnäoloa kohdemarkkinoilla.
Vientijohtaja Thimjos Ninioksen mukaan erityisen ongelmallista hankkeen mielestä on se, että EU:n jäsenmaissa julkiset organisaatiot tarjoavat yrityksille markkinaehtoisia konsulttipalveluja, joita Business Finland ei tuota.
- Tämä asettaa suomalaiset yritykset selvästi eriarvoiseen asemaan kansainvälisiin kilpailijoihin nähden. Julkinen hankerahoitus rajaa myös markkinoinnin ja myynnin rahoituksen ulkopuolelle. Kun valtaosa suomalaista konsulttiyrityksistä on hankevetoisia, julkinen rahoitusmalli usein rajoittaa näiden palvelutarjontaa.
Hankkeen selvitystyö toi selvästi esiin sen, että menestyvillä vientimailla on selkeät kansalliset tavoitteet ja julkisia palveluja on räätälöity tavoittelemaan asetettuja päämääriä. Suomalaisessa toimintaympäristössä on useita julkisia palveluja ja hankkeita julkisella hankerahoituksella, joiden yhteistoimintaa ei koordinoida riittävästi.
Taitoa tehdä kauppaa
Puutteet osaamisessa ja resursseissa rajoittavat elintarvikeyritysten kannattavaa kauppaa ja erityisesti lisäarvotuotteiden myyntiä. Havainto perustuu tasavertaisten brändien väliseen vientihintojen vertailuun ja osoittaa, että Suomesta myydään usein kilpailijamaita halvemmalla.
Lisäksi suomalaisten lisäarvotuotteiden myynti on edelleen keskittynyt yksittäisiin kohdemaihin, kuten Kiinaan. Epävarmoina aikoina keskittäminen muodostaa suuren riskin kansainvälisillä markkinoilla.
- Hanke suosittelee kunnianhimoisen, kansallisen vientistrategian luomista julkisen palvelutuotannon ja rahoituksen vaikuttavuuden lisäämiseksi. Strategian tulee asettaa selkeät päämäärät hallinnolle ja ohjata sen toimenpiteitä, sanoo Ninios.
Vientipolku avuksi elintarvikevientiä suunnitteleville
Hankkeessa tuotettiin ns. vientipolku, joka toimii kansainvälisen kaupanteon prosessikuvana, auttaa yrityksiä hahmottamaan kansainvälistymisen eri vaiheet ja ohjaa niitä eri julkisten palveluiden luo oikeaan aikaan.
Hanke myös suosittelee, että vientiosaamisen edelleen kehittämiseksi siirrytään enemmän käytännönläheiseen vientikoulutukseen ja perustetaan kansainvälisten markkinoiden seurantajärjestelmä. Yritysyhteistyötä sekä yritysten että julkisten toimijoiden välillä on syytä edistää vastaisuudessakin.
Lisätiedot:
vientijohtaja Thimjos Ninios, MTK, 045 264 7131
---------------
Ruokavienti kasvuun -hankkeen loppuraportti ja tiivistelmä: Ruokaviennin palvelut ja yritysyhteistyö MTK:n nettisivuilla https://www.mtk.fi/-/ruokavienti_ulkomaille
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
MTK vaatii vahvempaa CAP-rahoitusta yhdessä eurooppalaisten viljelijöiden kanssa15.10.2026 16:01:57 EEST | Tiedote
Eurooppalaiset viljelijäjärjestöt hyväksyivät Tukholmassa torstaina julistuksen, jonka mukaan maatalous ja ruoantuotanto ovat Euroopalle strategisia aloja sekä olennainen osa turvallisuutta, huoltovarmuutta ja kilpailukykyä. Julistus vaatii EU:n johtajia turvaamaan yhteiselle maatalouspolitiikalle riittävän ja ennakoitavan rahoituksen.
Mediakutsu: Peltokasviseminaari 6.11. – millaista viljelyä Suomessa tehdään vuoden 2030 jälkeen?15.10.2026 14:09:28 EEST | Kutsu
MTK:n keskusliitto ja MTK-Uusimaa kutsuvat toimittajat seuraamaan Peltokasviseminaaria ja haastattelemaan EU-päättäjiä, viljelijöitä ja viljamarkkinoiden asiantuntijoita. Seminaarissa kuulet samana päivänä, mitä EU:n maatalouspolitiikassa tapahtuu, miltä viljamarkkinat näyttävät ja millaisia päätöksiä viljelijät joutuvat niiden pohjalta tekemään pelloilla.
Suuri poliittinen metsäkeskustelu virittää puolueet tulevaan vaalikauteen15.10.2026 11:00:49 EEST | Tiedote
Mihin suuntaan Suomen metsäpolitiikkaa viedään seuraavalla vaalikaudella? MTK ja Suomen Metsäyhdistys kokoavat kahdeksan puolueen edustajat Suureen poliittiseen metsäkeskusteluun Metsäpäivillä perjantaina 23. lokakuuta. Keskustelussa haetaan puolueilta vastauksia metsien käyttöä ja tulevaisuutta koskeviin suuriin kysymyksiin.
MTK:n Wallin: Ruokaturvan tärkein resurssi on ihminen – viljelijän hyvinvointi mukaan politiikan mittareihin15.10.2026 09:51:56 EEST | Tiedote
Maatalouspolitiikan rahoitus ei ole vain sektoripolitiikkaa, vaan turvallisuuspolitiikkaa. MTK:n toiminnanjohtaja Jyrki Wallin esittää, että politiikan ja ruokaketjun onnistumista arvioidaan jatkossa taloudellisten mittareiden rinnalla myös maatalousyrittäjän hyvinvointi-indeksillä.
Syysmuutto käynnissä – pidä lintuinfluenssa poissa kanalasta14.10.2026 12:15:19 EEST | Uutinen
Kun muuttolinnut lähtevät liikkeelle, lintuinfluenssan riski kasvaa. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA ja Euroopan komissio ovat käynnistäneet uudelleen #NoBirdFlu-kampanjan, joka muistuttaa, että tärkein suoja tautia vastaan ovat arkiset bioturvallisuustoimet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
