Ruotsalais-suomalainen kriisivalmius, pohjoismainen yhteistyö ja etäopetus Hanasaaren ohjelmassa Almedalsveckan- ja SuomiAreena-tapahtumissa
30.6.2021 08:30:00 EEST | Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus | Tiedote

Almedalsveckanin digitaaliset seminaarit järjestetään 4.–7. heinäkuuta, ja niissä käsitellään ajankohtaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä, kuten Ruotsin ja Suomen uutta kriisivalmius- ja varautumisohjelmaa, maiden demokraattisten järjestelmien eroja ja pohjoismaista yhteistyötä opettajankoulutuksessa.
”Olemme laatineet kiinnostavan ohjelman ja mukana on nimekkäitä keskustelijoita, joiden uskomme houkuttelevan monia kiinnostuneita kahdenväliseen dialogiin”, Hanasaaren projektipäällikkö Tina Räihä toteaa.
Almedalsveckanin ohjelmaosioissa keskustellaan myös syvenevästä Suomen ja Ruotsin välisestä puolustusyhteistyöstä. Sekä Ruotsi että Suomi ovat virallisesti liittoutumattomia, mutta tekevät monilla osa-alueilla yhteistyötä Naton kanssa. Britit hakevat uutta puolustuspoliittista rooliaan Brexitin jälkeen, ja Washington suuntaa ulkopolitiikkaansa uudelleen presidentti Joe Bidenin johdolla. Mitä uudet geopoliittiset olosuhteet merkitsevät Ruotsin ja Suomen välisen puolustusyhteistyön kannalta?
Katso kaikki ohjelman osanottajat ja lue lisää Hanasaaren ohjelmasta oheisesta liitteestä.
Hanasaari SuomiAreenassa
Hanasaari järjestää SuomiAreenassa kaksi verkkoseminaaria. Ensimmäinen järjestetään 12. heinäkuuta, ja siinä käsitellään pohjoismaista yhteistyötä pandemian jälkeen. Miten Pohjoismaista voi tulla suljettujen rajojen politiikan jälkeen maailman integroiduin, kestävin ja kilpailukykyisin alue? Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteeri Paula Lehtomäki ja Pohjoismaiden rajaesteneuvoston puheenjohtaja Kimmo Sasi keskustelevat ohjelman moderaattorin, viestintäjohtaja Mary Gestrin johdolla.
Seuraa keskustelua 12.7.2021 klo 8.45–9.15 täältä: https://www.facebook.com/nordensk
Toinen seminaari järjestetään 14. Heinäkuuta klo 12–12.45, ja siinä käsitellään etäopetukseen liittyviä kokemuksia Suomessa ja Ruotsissa — onko etäopiskelu tullut jäädäkseen? Puhujina ovat Kristianstadin yliopiston kasvatustieteen apulaisprofessori Jenny Edvardsson, Metropolia Ammattikorkeakoulun ruotsin kielen lehtori Katja Hämäläinen ja Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen johtaja Harri Peltoniemi. Moderaattorina toimii Svenska nu ‑verkoston projektipäällikkö Mikael Hiltunen.
Lue lisää ja ilmoittaudu tästä: https://www.hanaholmen.fi/event/onko-etaopetus-tullut-jaadakseen/
Lisätietoja antaa Hanasaaren viestintäjohtaja Håkan Forsgård, hakan.forsgard(at)hanaholmen.fi, puh. 040 767 7373.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Håkan ForsgårdViestintäjohtaja/Kommunikationsdirektör
Puh:0407677373hakan.forsgard@hanaholmen.fiKuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskusHanasaarenranta 5
02100 ESPOO
+358 40 767 7373http://www.hanaholmen.fi
Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus edistää ja kehittää Suomen ja Ruotsin välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä kaikilla yhteiskunnan alueilla. Toteutamme yhteistyönä erilaisia tapahtumia, kursseja, seminaareja ja projekteja, selvitämme kehittämistarpeita sekä teemme aloitteita maiden välisen yhteistyön kehittämiseksi. Hanasaaren kiinteistön omistaa Suomen valtio ja Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto on sen hallinnollinen päämies.
Hanaholmen är ett kulturcentrum för Sverige och Finland samt ett konferenshotell och mötescentrum i Esbo, strax utanför Helsingfors. Hanaholmen arrangerar högaktuella seminarier och evenemang där viktiga samhälleliga frågor diskuteras och debatteras. Kulturfonden för Sverige och Finland är Hanaholmens huvudman, dvs. har det yttersta ansvaret för Hanaholmens verksamhet.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus
Kulturarvsberedskap i fokus under estniskt statsbesök27.4.2026 10:10:09 EEST | Pressmeddelande
Kulturarvsberedskap är ett av de ämnen som avhandlas under det estniska statsbesöket till Finland den 28 till 29 april 2026. En stor delegation med utrikes- och försvarsexperter samt museichefer anländer till Hanaholmen den 29 april för att bekanta sig med det nya nordisk-baltiska krisberedskapsprogrammet Hanaholmen Heritage.
Kulttuuriperintöalan valmius keskiössä Viron valtiovierailulla27.4.2026 10:10:09 EEST | Tiedote
Kulttuuriperinnön suojelu ja kulttuuriperintöalan kriisivalmius ovat aiheita, joita käsitellään Viron valtiovierailulla Suomeen 28.–29.4.2026. Suuri ulko- ja puolustuspolitiikan asiantuntijoista sekä museonjohtajista koostuva delegaatio saapuu Hanaholmeniin 29. huhtikuuta tutustumaan Hanaholmen Heritageen, uuteen pohjoismais-baltilaiseen kulttuuriperintöalan kriisivalmiusohjelmaan.
Riksbankens chef Erik Thedéen huvudtalare på svensk-finskt industriforum14.4.2026 11:07:49 EEST | Pressmeddelande
Den 20 april samlas ledande finska, svenska, danska och estniska beslutsfattare, experter och företrädare för näringslivet på Hanaholmen i Esbo för att samtala om hur ett tätare samarbete kan förvandlas till konkreta affärsmöjligheter.
Ruotsin keskuspankin pääjohtaja Erik Thedéen ruotsalais-suomalaisen teollisuusfoorumin pääpuhujana14.4.2026 11:07:49 EEST | Tiedote
Eturivin suomalaiset, ruotsalaiset, tanskalaiset ja virolaiset päätöksentekijät, asiantuntijat ja elinkeinoelämän edustajat kokoontuvat 20. huhtikuuta Hanaholmeniin Espooseen keskustelemaan siitä, miten tiiviimmästä yhteistyöstä voidaan luoda konkreettisia liiketoimintamahdollisuuksia.
En kväll med jazzlegendaren Dee Dee Bridgewater8.4.2026 09:39:44 EEST | Pressmeddelande
Den 16 april välkomnar vi den amerikanska jazzsångerskan Dee Dee Bridgewater till Hanaholmen. Bridgewater, som uppträtt med jazzstorheter som Dizzy Gillespie och Dexter Gordon, betecknas som en av världens främsta nulevande jazzvokalister.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
