S-Asuntorahasto rakennuttaa 40 asuntoa Helsingin Vallilaan Pohjola Rakennuksen kanssa
22.12.2020 09:30:00 EET | S-Pankki Oyj | Tiedote

Aiempaa suurempi osa suomalaisista haluaa asua kaupungeissa ja kasvu on voimakasta etenkin pääkaupunkiseudulla. Helsingissä ja sen ympäryskunnissa asuu nykyään noin 1,5 miljoonaa asukasta ja pelkästään Helsingin väkiluvun ennustetaan kasvavan 820 000:een vuonna 2050.
Helsingissä asukasmäärän kasvu on tarkoittanut nopeaa kysynnän kasvua vuokra-asunnoille. Kysynnän voimistumisen takia S-Asuntorahasto rakennuttaa 40 vuokra-asuntoa suosittuun Vallilan kaupunginosaan Helsingin itäisessä kantakaupungissa.
Kohteen toteuttaa S-Asuntorahaston pitkäaikainen kumppani Pohjola Rakennus Oy Suomi, joka rakentaa alueelle yhteensä viisi uutta kerrostaloa. Runsaan kilometrin päässä Pasilan asemasta ja Sörnäisten metroasemasta sijaitsevan Asunto Oy Helsingin Vallilan Jemman rakentaminen alkaa tammikuussa 2021 ja on tarkoitus valmistua alkuvuodesta 2022.
“Vallila on suosittu ja nopeasti kehittyvä alue. Nyt rakennettavat asuntomme helpottavat osaltaan helsinkiläisten pulaa vuokra-asunnoista”, S-Pankki-konserniin kuuluvan FIM Kiinteistö Oy:n toimitusjohtaja Petri Jokinen kertoo.
S-Asuntorahaston rakennuttamat 40 asuntoa sijaitsevat kahdeksankerroksisessa talossa, josta avautuvat näkymät Vallilan siirtolapuutarhaan. Asunnot ovat kooltaan keskimäärin noin 42,5 neliömetriä.
S-Pankki panostaa vahvasti kiinteistövarainhoitoon ja osti kesällä vakuutuskonserni Fennian varainhoito- ja kiinteistösijoituspalvelut. Kaupan myötä pankin asiakkaat voivat sijoittaa ensi vuonna S-Pankki Tontti- ja S-Pankki Toimitila -erikoissijoitusrahastoihin.
”Asuntorahastomme on yli 13 000 osuudenomistajallaan yksi Suomen suosituimmista kiinteistörahastoista ja kiinteistörahastojen suosio ylipäänsä on kasvussa”, kommentoi S-Pankin Varallisuudenhoitoliiketoiminnan johtaja Hanna Porkka.
”Koko Vallilan hanke on Pohjolalle merkittävä ja rakennamme alueelle yhteensä noin 250 kotia muutaman tulevan vuoden aikana. S-Asuntorahastolle toteutettava hanke on luonnollista jatkumoa vuosia jatkuneelle hyvälle yhteistyölle”, kommentoi Pohjola Rakennus Oy Suomen varatoimitusjohtaja Miika Oksanen.
S-Asuntorahasto on osuussarja FIM Asuntotuotto -erikoissijoitusrahastossa, jota hallinnoi S-Pankki-konserniin kuuluva FIM Varainhoito Oy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna PorkkaJohtaja, varallisuudenhoito
Puh:050 596 1150hanna.porkka@s-pankki.fiMiika OksanenvaratoimitusjohtajaPohjola Rakennus Oy Suomi
Puh:040 0781 341miika.oksanen@pohjolarakennus.fiPetri JokinentoimitusjohtajaFIM Kiinteistö Oy
Puh:040 751 081petri.jokinen@fim.comKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj
Irankriget håller oljepriset högt – S-Banken ökade aktievikten trots osäkerheten8.10.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Det utdragna kriget i Iran har drivit upp oljepriset och ökat oron för stigande inflation. Enligt S-Bankens marknadssyn för oktober kan de högre energipriserna hålla räntorna på en hög nivå längre än väntat. Samtidigt har världsekonomin och företagens resultatutveckling fortsatt att vara starka.
Iranin sota pitää öljyn hinnan korkealla – S-Pankki kasvatti osakepainoa epävarmuudesta huolimatta8.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Iranin sodan pitkittyminen on nostanut öljyn hintaa ja lisännyt huolta inflaation kiihtymisestä. S-Pankin lokakuun markkinanäkemyksen mukaan energian kallistuminen voi pitää korot korkealla odotettua pidempään. Samalla maailmantalous ja yritysten tulokset ovat säilyneet vahvoina.
S-Bankens ekonomiska prognos: Finlands ekonomi växer i allt snabbare takt tack vare investeringar6.10.2026 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
I år har Finlands ekonomi utvecklats starkare än väntat. Vi har framför allt fått positiva nyheter om företagens investeringar. Konsumenternas förtroende har också ökat och de senaste arbetslöshetssiffrorna tyder på att arbetslöshetsgraden börjar sjunka. Utsikterna för den ekonomiska tillväxten har förbättrats betydligt, trots att de stigande bränslepriserna och räntorna skuggar dem något. S-Banken höjer sina tillväxtprognoser och förutspår att Finlands BNP växer med 1,6 procent i år.
S-Pankin talousennuste: Suomen talouskasvu kiihtyy investointien vauhdittamana6.10.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomen talouden kehitys on ollut tänä vuonna odotettua vahvempaa. Positiivisia uutisia on saatu ennen kaikkea yritysten investoinneista. Myös kuluttajien luottamus on noussut ja tuoreimmat työttömyysluvut enteilevät työttömyysasteen taittumista. Talouden kasvunäkymät ovat selvästi parantuneet, vaikka nousseet polttoainehinnat ja korot varjostavat niitä hieman. S-Pankki nostaa kasvuennusteitaan ja ennustaa Suomen BKT:n kasvavan tänä vuonna 1,6 prosenttia.
Rikolliset levittävät sähköpostitse kalasteluviestejä S-Pankin nimissä – tietojenkalasteluun voi liittyä myös puhelinliittymän kaappaus2.10.2026 10:09:31 EEST | Tiedote
Rikolliset levittävät parhaillaan S-Pankin nimissä sähköpostitse kalasteluviestejä tavoitteenaan saada haltuunsa asiakkaiden pankkitunnuksia, korttitietoja ja muita luottamuksellisia tietoja. Tietojenkalastelun seurauksena rikolliset voivat myös pyrkiä kaappaamaan asiakkaan puhelinliittymän. Ethän koskaan syötä pankkitunnuksiasi tai korttitietojasi sivustolle, johon olet saanut linkin sähköpostitse, tekstiviestinä tai pikaviestimissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
