S-Pankki Oyj

S-Asuntorahastolta yli sata uutta asuntoa Helsingin ytimeen

17.12.2019 07:26:00 EET | S-Pankki Oyj | Tiedote

Jaa
S-Asuntorahasto on saanut päätökseen hankkeen, jossa rakennutettiin yli 100 uutta asuntoa Työterveyslaitoksen entisiin tiloihin Helsingin keskustassa. Asunnot vastaavat osaltaan voimistuvaan pienten vuokra-asuntojen tarpeeseen pääkaupunkiseudulla.

S-Asuntorahaston sijoitukset pääkaupunkiseudulla kasvavat. Marraskuun lopussa valmistuneen hankkeen myötä Helsingin ytimeen syntyy 111 uutta vuokra-asuntoa, 7 uutta toimistohuoneistoa ja 62 uutta lämmintä autohallipaikkaa.

Asunnot sijaitsevat Helsingin Taka-Töölössä osoitteessa Topeliuksenkatu 41a. S-Asuntorahasto osti kiinteistön vuonna 2018 ja on kehittänyt sitä asuinkäyttöön. Aiemmin kiinteistö toimi Työterveyslaitoksen toimisto- ja laboratoriotiloina. Uudet asunnot on korvamerkitty opiskelijoille ja senioreille.

”Topeliuksenkatu 41 on ainutlaatuinen kohde ja hyvä sijoitus, sillä tarve pienille vuokra-asunnoille jatkuu vahvana pääkaupunkiseudun väkiluvun kasvaessa”, sanoo S-Pankki-konserniin kuuluvan FIMin kiinteistösijoituksista vastaava johtaja Petri Jokinen.

Helsingin kaupungin tuoreimman väestöennusteen mukaan kaupungin väkiluvun ennustetaan kasvavan yli 170 000 asukkaalla vuoteen 2050 mennessä ja olevan noin 820 000 asukasta. Koko Helsingin seudun väestömäärän arvioidaan nousevan noin 1,9 miljoonaan vuonna 2050.

Asunnoissa on Suomen oloissa poikkeuksellisen kattavat liikuntamahdollisuudet, sillä ne sijaitsevat Töölön Urheilutalon kanssa samassa kiinteistössä. Vuonna 1967 valmistunut talo on käynyt läpi peruskorjauksen viimeisen vuoden aikana. Uusittu talo avaa ovensa keskiviikkona 18. joulukuuta ja tarjoaa asiakkaiden käyttöön muun muassa uimahallin, kuntosalin sekä ryhmäliikuntatilat.

”Yhteistyömme S-Asuntorahaston kanssa on sujunut erittäin hyvin. Korttelimme asukkaat ovat varmasti innoissaan siitä, että upouusista asunnoista on mahdollista siirtyä uimahalliin ja liikuntatiloihin suoraan hissillä. Topeliuksenkadulle onkin noussut varsinainen töölöläinen hyvinvointikeidas”, Urheiluhallit Oy:n toimitusjohtaja Pekka Laitinen kertoo.

S-Asuntorahasto on FIM Varainhoito Oy:n hallinnoima erikoissijoitusrahasto, joka sijoittaa kasvukeskusten pieniin vuokra-asuntoihin Suomen kasvukeskuksissa tai niiden lähettyvillä työssäkäynti- ja opiskelualueilla. Rahastoa myydään S-Asuntorahasto- ja FIM Asuntotuotto -nimillä. Tuoreessa vertailussa (Kauppalehti 12.11.2019) S-Asuntorahasto oli tuottanut koko kansan asuntorahastoista parhaiten vuosien 2014–2019 välillä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Petri Jokinen, kiinteistösijoituksista vastaava johtaja p. 040 751 081, petri.jokinen@fim.com
Pekka Laitinen, toimitusjohtaja, p. 09 3488 6401, pekka.laitinen@urheiluhallit.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

S-Pankki Oyj
S-Pankki Oyj
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

https://www.s-pankki.fi

S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj

S-Bankens undersökning avslöjar en motsägelse: klimatförändringarna väcker oro, men påverkar inte bostadsbesluten25.9.2026 07:00:00 EEST | Pressmeddelande

Hela 42 procent av finländarna är oroade över klimatförändringarnas påverkan på deras boende – kvinnor betydligt oftare än män. Oron syns dock ännu inte i bostadsrelaterade beslut. Bara var femte finländare uppger att klimatförändringarna påverkar deras bostadsbeslut. S-Banken uppmanar kunderna att granska kostnaderna och riskerna relaterade till boendet med tanke på klimatförändringarna.

S-Pankin tutkimus paljastaa ristiriidan: ilmastonmuutos huolettaa, mutta asumispäätöksiin se ei vaikuta25.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote

42 prosenttia suomalaisista on huolissaan ilmastonmuutoksen vaikutuksista asumiseensa – naiset selvästi miehiä useammin. Huoli ei kuitenkaan näy vielä asumiseen liittyvissä ratkaisuissa. Vain joka viides suomalainen kertoo ilmastonmuutoksen ohjaavan omia asumispäätöksiään. S-Pankki kannustaakin tarkastelemaan asumisen kustannuksia ja riskejä myös ilmastonmuutoksen näkökulmasta.

Inför amerikanska centralbanken Feds räntemöte den 16 september 2026 – hård dragkamp mot bakgrund av ekonomiska data14.9.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande

Amerikanska centralbanken Feds nästa räntemöte hålls onsdagen den 16 september. Mötet väntas bli spännande, eftersom marknaden har delade uppfattningar om sannolikheten för en räntehöjning. För närvarande prissätter terminsmarknaden en allt högre sannolikhet för att styrräntan höjs med 0,25 procentenheter till 4,0 procent. S-Bankens chefsstrateg tar dock inte Feds räntehöjning i september för given.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye