Osuuskauppa Keskimaa

S-market Äänekoski uudistuu – uusina vuokralaisina aloittavat Kotipizza ja Silmäasema

Jaa

S-market Äänekosken myymälätilojen kokonaisvaltainen uudistus alkaa syksyllä 2022. Myymäläuudistuksen lisäksi tiloihin rakennetaan kolme uutta vuokratilaa. Uusina vuokralaisina S-market Äänekosken kiinteistössä aloittavat vuoden lopulla Kotipizza ja Silmäasema.

S-market Äänekosken uudistuksessa muun muassa ruoan verkkokaupan palvelua kehitetään ja verkkokauppaostoksien noudolle rakennetaan omat tilat. Kuva: Keskimaa / Katja Hyötyläinen
S-market Äänekosken uudistuksessa muun muassa ruoan verkkokaupan palvelua kehitetään ja verkkokauppaostoksien noudolle rakennetaan omat tilat. Kuva: Keskimaa / Katja Hyötyläinen

Osuuskauppa Keskimaan aloittavaa mittavan uudistuksen Ääneskosken S-marketin kiinteistössä. Myymäläilme raikastetaan uuden S-market-konseptin mukaiseksi ja samalla myymälä nykyaikaistetaan tilamuutoksin.

− Äänekosken S-marketin muutoksia on suunniteltu pitkään ja syksyllä pääsemme niitä toteuttamaan. Saamme muokattua kiinteistöön tilat uusille vuokralaisille ja samalla teemme kokonaisvaltaisen muutoksen myymälässä. Investoimme yli puoli miljoonaa euroa ympäristöystävällisyyteen, josta asiakkaille näkyvin osa on ovelliset ja kannelliset kylmäkalusteet. Energiatehokkaiden kylmäkalusteiden kylmäaineena on ympäristöystävällinen hiilidioksidi, taustoittaa projektista vastaava Osuuskauppa Keskimaan ryhmäpäällikkö Jarno Minkkinen.


Myymälätilojen muutoksien lisäksi myös taustatiloja muokataan paremmin arjen toimintoja tukeviksi.

− Myymälämme sisälle rakennetaan Fazerin myymäläleipomo, josta asiakkaat saavat uunituoreet ja laadukkaat leivät ja leivonnaiset. Talon oma väki on erityisen innoissaan taustatilojen tilajärjestelyistä, jotka helpottavat jatkossa muun muassa kuormien purkamista. Kassatyöskentelyyn saamme uutena palveluna pikakassat nopeaan asiointiin ja henkilöstön ergonomiaan panostetaan hankkimalla sähköisesti korkeussäädettävät kassapöydät, iloitsee S-market Äänekosken marketpäällikkö Katja Hyötyläinen.


Ruoan verkkokaupan palvelua kehitetään ja verkkokauppaostoksien noudolle rakennetaan omat tilat.

− Ruoan verkkokauppapalvelu on meillä Ääneskoskella otettu erittäin hyvin vastaan ja palvelulle on ollut kysyntää. Yksi merkittävä uudistus meillä on ruoan verkkokauppapalveluille tulevat omat tilat, josta asiakkaat pystyvät entistä vaivattomammin noutamaan tilatut tuotteet. Auton saa jatkossa parkkeerattua aivan noutopisteen viereen, Katja Hyötyläinen jatkaa.

Uudet vuokralaiset tuovat kaivattuja lisäpalveluita

S-marketin kiinteistössä toimii tällä hetkellä Musti ja Mirri, Caffitella ja LähiTapiola. Kiinteistöön tehtävien tilamuutosten myötä kaksi uutta toimijaa, Kotipizza ja Silmäasema, avaavat uudet liikkeet kiinteistössä joulukuussa 2022.

Kotipizzalle rakennetaan uudet noin 150 neliön ravintolatilat kaupan yhteyteen.

− Olemme innoissamme, että pääsemme avaamaan uuden kivijalkaravintolan Äänekoskelle. Ravintolassamme on koettavissa kaikki se vuosikymmenten kehitystyö, jonka parissa olemme Kotipizzalla painineet asiakkaitamme herkällä korvalla kuunnellen. Äänekoskelaisten suurimpana toiveena oli saada pizza kuumana kotiovelle. Sen toiveen toteutamme aloittamalla kotiinkuljetuksen, lupaa Kotipizzan myyntipäällikkö Petri Nevala.

Kotimainen Silmäasema aloittaa Äänekosken S-marketin tiloissa uudella myymäläkonseptilla ja Torikadun myymälästä tuttujen silmäasiantuntijoiden voimin.

− Tarjoamme uudessa myymälässä erittäin kattavat palvelut näkemiseen ja silmien terveyteen: silmälasit, piilolinssit ja aurinkolasit sekä isompien tilojen ansiosta entistä laajemmat optikon ja silmälääkärin vastaanottopalvelut. Paikan päältä myymälästämme saa maksuttomasti optikon leikkauskartoituskäynnin, jonka perusteella voidaan varata aika silmälääkärin esitutkimukseen, kertoo Silmäaseman Keski-Suomen aluejohtaja Laura Perälä.

S-market Ääneskosken myymäläuudistuksen sekä kiinteistön tilamuutosten kustannusarvio on noin 3,3 M€. Aikataulullisesti asiakkaille näkyvät työt alkavat kiinteistössä elokuussa ja kokonaisuuden on määrä valmistua alkuvuodesta 2023. Piha-alueiden uudistustyöt viimeistellään kesällä 2023.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Osuuskauppa Keskimaa, ryhmäpäällikkö Jarno Minkkinen, 010 767 3039, jarno.minkkinen@sok.fi

Osuuskauppa Keskimaa, marketpäällikkö Katja Hyötyläinen, 010 767 4289, katja.hyotylainen@sok.fi

Silmäasema Optiikka Oy, aluejohtaja Laura Perälä, 040 5962 883, laura.perala@silmaasema.fi

Kotipizza Oyj, myyntipäällikkö Petri Nevala, petri.nevala@kotipizza.fi

Fazer Leipomot Oy, aluepäällikkö Jarmo Nokka, 040 770 0872, jarmo.nokka@fazer.com

Kuvat

S-market Äänekosken uudistuksessa muun muassa ruoan verkkokaupan palvelua kehitetään ja verkkokauppaostoksien noudolle rakennetaan omat tilat. Kuva: Keskimaa / Katja Hyötyläinen
S-market Äänekosken uudistuksessa muun muassa ruoan verkkokaupan palvelua kehitetään ja verkkokauppaostoksien noudolle rakennetaan omat tilat. Kuva: Keskimaa / Katja Hyötyläinen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa Keskimaa
Osuuskauppa Keskimaa
Ahjokatu 7
40320 JYVÄSKYLÄ

010 767 3000http://www.keskimaa.fi

Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 666 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 135000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme lähes 2000 keskisuomalaista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa

Keskimaan vuoden esihenkilöt palkittiin17.6.2022 09:30:00 EEST | Tiedote

Osuuskauppa Keskimaan vuoden 2021 esihenkilöt on palkittu. Vuoden 2021 esihenkilöt palkittiin Keskimaan arvojen mukaisesti, palkittavia oli tällä kertaa neljä. Osuuskauppa Keskimaan vuoden 2021 palkitut esihenkilöt ovat marketpäällikkö Katja Hyötyläinen S-market Äänekoskelta, hotellipäällikkö Kirsi Tarkkanen Solo Sokos Hotel Paviljongista, marketpäällikkö Minna Varjoranta S-market Keuruulta sekä ravintolapäällikkö Paula Janhonen ravintola VENN ja Green EGG.

Keskimaan Ilo auttaa Keski-Suomea -hyväntekeväisyyslahjoitus toteutetaan viidennen kerran – kohderyhmänä keskisuomalaiset nuoret20.5.2022 09:00:05 EEST | Tiedote

Osuuskauppa Keskimaa toteuttaa jo viidennen kerran Ilo auttaa Keski-Suomea -hyväntekeväisyyslahjoituksen, jossa keskitytään keskisuomalaisille iloa ja hyvää mieltä tuottaviin konkreettisiin tekoihin. Lahjoituksen kokonaissumma vastaa Keskimaan asiakasomistajien määrää, ollen yhteensä 135 899 euroa eli euron jokaista asiakasomistajaa kohden.

Prisma Seppälän uudistuksia – käyttötavaraosaston laajennus, uudistunut Outdoor-valikoima, ovelliset kylmälaitteet sekä kerää ja skannaa -palvelu3.5.2022 10:15:00 EEST | Tiedote

Prisma on lanseerannut myymälöihinsä maaliskuusta alkaen uuden laadukkaisiin retkeilyyn ja ulkoiluvälineisiin keskittyvän Outdoor-osaston ja lähtee samalla haastamaan ulkoiluvälineiden- ja vaatteiden toimialaa sekä tavoittelemaan Suomen suosituimman Outdoor-kaupan asemaa. Osana tätä panostusta Prisma Seppälän käyttötavaraosastoa on laajennettu 450 neliöllä ja valikoimia on kehitetty ulkoiluvälineiden ja -vaatteiden, kodintuotteiden sekä kukkapalvelun osalta. Lisäksi myymälän sisälle on rakennettu lasten leikkipaikka. Myymälässä on otettu käyttöön myös kerää ja skannaa -palvelu.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme