S-market Jokelan uudistus valmistui – ”Valikoimasta alueen osuvin”
30.9.2021 07:00:00 EEST | HOK-Elanto | Tiedote

S-market Jokelan marketpäällikkö Mika Koskisen mukaan myymäläuudistus oli odotettu, ja torstaina 30.9.2021 valmistunut uudistus saatiin vietyä maaliin ongelmitta.
- Myymäläuudistuksessa myymälän visuaalinen ilme päivitettiin vastaamaan uutta konseptia, ja palvelutarjonta täydentyi paljon toivotuilla pikakassoilla ja appelsiinimehukoneella. Uudistus toteutettiin myymälän palvellessa samaan aikaan liki normaalisti, kiitos sujuvasta yhteistyöstä asiakkaillemme, remonttiryhmälle ja henkilökunnallemme, Koskinen summaa.
Näkyvän miljöömuutoksen ohella uudistuksen keskiössä on entistä osuvampi valikoima. Koskisen mukaan myymälän valikoimaa on hiottu vastaamaan paremmin paikalliseen kysyntään.
- Uudistuksen myötä asiakkaiden tuotetoiveet saadaan paremmin esille, ja kannustan kaikkia osallistumaan valikoimatyöhön. Laaja perusvalikoima täydentyy asiakkaiden täydentävillä tuotetoiveilla, ja näin valikoimasta saadaan alueen osuvin. Hyvä yhteistyö asiakkaiden kanssa jatkuu, ja esimerkiksi loppuvuoden sesonkituotteita kannattaa alkaa jo nyt toivomaan, Koskinen kertoo.
Omia tuotetoiveita voi tehdä erillisen sinuntoive.fi -verkkosivun kautta. Palvelu on käytössä kaikissa HOK-Elannon S-marketeissa.
S-market-ketjun laaja uudistushanke loppusuoralla
HOK-Elannolla on käynnissä mittava hanke, jonka aikana se uudistaa kaikki S-marketit Uudellamaalla ja Keski-Uudellamaalla. Uudistushanke alkoi 2020, ja valmista on määrä tulla alkuvuodesta 2022. Vuoden 2021 viimeisenä myymälänä uudistetaan S-market Herttoniemi.
Uudistusten onnistumisesta kertoo remontoitujen yksiköiden merkittävän myynninkehityksen lisäksi myös kasvanut asiakastyytyväisyys. S-marketien onnistunut tasoloikka valikoima- ja tarjoamamielikuvan kasvattamisessa, valikoimien räätälöinti sekä Ruokatorien ja heviosastojen kehitys on askel oikeaan suuntaan. Asiakkaiden antamat palautteet myymälän inspiroimista asiakaskäynneistä, parantuneesta vuoropuhelusta sekä valikoimien osuvuudesta kertovat uudistusten onnistumisesta.
S-market-ketjun laajan remonttikierroksen lisäksi HOK-Elanto investoi vuoden 2021 aikana myös täysin uusiin yksiköihin. Vuoden 2021 aikana HOK-Elanto avaa uudet S-marketit Nöykkiöön, Hakaniemeen sekä Torpparinmäkeen. Uusi S-market Pukinmäki avattiin huhtikuussa.
S-market Jokela
Osulankuja 5, 05400 Jokela
ma-la 7-22, su 9-22
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika KoskinenmarketpäällikköS-market Jokela
Puh:010 76 63111Iiro Isoahoviestinnän projektipäällikköHOK-Elanto
Puh:010 76 60594iiro.isoaho@sok.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 700 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2024 oli yli 2,6 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee lähes 7 000 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.
Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto
Uudistunut Alepa Porvoonkatu avataan 26.3. – luvassa mahtavia avajaistarjouksia19.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Helsingissä sijaitsevan Alepa Porvoonkadun remontti on valmistumassa, ja myymälä avaa ovensa asiakkaille 26.3. klo 10. Remontissa uudistettiin myymälän valikoimaa, sisustusta ja kylmäkalusteita.
Pyörykät vyöryvät S-marketeihin – HOK-Elanto avaa uuden Pyörykkäbaarin Espooseen ja Vantaalle18.3.2026 12:31:05 EET | Tiedote
Lihapullat pitävät pintansa suomalaisten suosikkiruokana vuodesta toiseen. HOK-Elanto lanseeraa nyt uuden Pyörykkäbaarin liha- ja kasvispyöryköiden ystäville. Pyörykät voi napata mukaan perinteisessä annosrasiassa tai kätevässä pyörykkämukissa. Pyörykkäbaari löytyy ensi alkuun S-market Korsosta Vantaalta ja S-market Juvankartanosta Espoosta.
Oluthuone Rotterdam täyttää 20 vuotta – uudistettu ravintola on nyt avattu13.3.2026 09:17:35 EET | Tiedote
Kampin kauppakeskuksessa sijaitseva Bierhuis Rotterdam on lämminhenkinen kohtaamispaikka – tuhansien tarinoiden satama, jossa nauru raikaa ja ihmiset kokoontuvat viihtymään yhdessä. Rotterdam on yksi Kampin kauppakeskuksen ainoita alkuperäisiä ja edelleen toiminnassa olevia ravintoloita. Nyt se on avannut ovensa täysin uudistuneena ja juhlistaa samalla 20-vuotista taivaltaan.
Lapset innostuivat työskentelystä Yrityskylä NYTin Alepassa, Coffee Housessa ja Sokos Emotionissa6.3.2026 09:34:04 EET | Tiedote
HOK-Elanto syvensi yhteistyötään Yrityskylä NYT -oppimisympäristön kanssa, kun jo pidempään mukana ollut Alepa sai viime vuonna rinnalleen Coffee Housen ja Sokos Emotionin. Lasten palaute työskentelystä HOK-Elannon toimipaikoissa on ollut innostunutta.
HOK-Elannon vuosi 2025: pitkäjänteinen kehitys ja investoinnit jatkuivat kaikilla toimialoilla25.2.2026 14:00:00 EET | Tiedote
S-ryhmän suurin alueosuuskauppa, HOK-Elanto, juhlisti 120-vuotista historiaansa menneenä vuonna ja kehitti aktiivisesti palveluverkostoansa. Vuoden 2025 aikana HOK-Elantoon liittyi yli 37 000 uutta asiakasomistajaa. Bonusta ja maksutapaetua maksettiin asiakasomistajille vuoden aikana yli 97 miljoonaa euroa. Erinomaisesta vuodesta kiittääkseen HOK-Elanto käytti 4,6 miljoonaa euroa henkilöstönsä palkitsemiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

