S-market Kontulan uudistuksessa myös valikoima päivittyy osuvammaksi
2.8.2021 07:00:00 EEST | HOK-Elanto | Tiedote

Maanantain 2.8. alkava uudistustyö toteutetaan myymälän palvellessa samaan aikaan liki normaalisti. Sektoreittain toteutettava uudistus on marketpäällikkö Miikka Salon mukaan odotettu.
– Myymälän miljöömuutoksen lisäksi hevi- ja panimojuomaosastot uudistetaan kokonaan, ja myymälään tuodaan uudet itsepalvelukassat nopeuttamaan asiointia. Odotamme innolla alkavaa uudistusta, Salo kertoo.
Heviosaston uudistuksessa satokausituotteiden esillepano kohenee, ja ajankohtaiset tuotteet nousevat paraatipaikoille. Myös panimojuomaosaston päivittäminen mahdollistaa uusien esillepanojen toteuttamisen.
Tavoitteena alueen osuvin valikoima
Myymälöiden valikoimien räätälöinti on osa S-market-ketjun laajaa uudistushanketta. Uudistuvissa myymälöissä valikoima räätälöidään asiakkaiden toiveiden pohjalta vastaamaan paremmin alueelliseen kysyntään, ja tarkoituksena on muokata jokaisen S-marketin valikoimasta alueen osuvin.
– Vegaaniset vaihtoehdot ja virvoitusjuomauutuudet ovat korostuneet asiakkaiden toiveissa, ja niiden osalta tuotteistusta on jo päivitetty. Valikoimatyössä asiakkaiden toiveet ovat tärkeässä roolissa, ja toteutamme mieluusti asiakkaiden toiveita, Salo summaa.
Tuotetoiveiden tekeminen onnistuu sinuntoive.fi-sivustolla. Toteutuneet toiveet korostetaan myymälän hyllyissä erillisillä Sinuntoive-hintakaulureilla.
– S-market Kontulassa hyvä yhteistyö asiakkaiden kanssa jatkuu, ja tavoitteenamme on olla alueen ykköskauppa jatkossakin, Salo toteaa.
Laaja uudistushanke valmistuu 2022
HOK-Elannolla on käynnissä mittava hanke, jonka aikana se uudistaa kaikki S-marketit Uudellamaalla ja Keski-Uudellamaalla. Uudistushanke alkoi viime vuonna ja valmista on määrä tulla alkuvuodesta 2022. Remontin myötä kaikki S-marketit saavat uuden, raikkaan ja avaramman ilmeen ja tuotetarjontaa kehitetään vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden toiveita.
S-market-ketjun laajan remonttikierroksen lisäksi HOK-Elanto investoi vuoden 2021 aikana myös täysin uusiin yksiköihin. Vuoden 2021 aikana HOK-Elanto avaa uudet S-marketit Nöykkiöön, Hakaniemeen sekä Torpparinmäkeen. Uusi S-market Pukinmäki avattiin huhtikuussa.
S-market Kontula
ma-la 7-22, su 9-22
Ostostie 4, 00940 Helsinki
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Miikka SalomarketpäällikköS-market Kontula
Puh:010 76 62811Iiro Isoahoviestinnän projektipäällikköHOK-Elanto
Puh:010 76 60594iiro.isoaho@sok.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 700 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2024 oli yli 2,6 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee lähes 7 000 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.
Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto
S-market Martinlaaksoa uudistetaan – myymälä palvelee asiakkaita taas 7.5. alkaen31.3.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
S-market Martinlaakso Vantaalla sulkeutuu lauantai-iltana 11.4. myymälässä tehtävän uudistuksen vuoksi. Myymälä palvelee asiakkaita jälleen torstaista 7.5. alkaen. Remontissa myymälän ilmettä uudistetaan nykyaikaisemmaksi, valikoimaa kehitetään vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden toiveita ja kassa-alueelle avataan uusi itsepalvelukassa nopeuttamaan asiointia.
HOK-Elannon hyvä työ henkilöstön mielenterveyteen panostamisessa palkittiin jälleen – Hyvän mielen työpaikka ‑tunnustus jo viidettä vuotta peräkkäin24.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
HOK-Elannolle on myönnetty Hyvän mielen työpaikka® -merkki nyt viidettä vuotta peräkkäin – lähes ainoana yrityksenä Suomessa. Suomen suurimmassa osuuskaupassa on tehty henkilöstön mielenterveyttä tukevaa työtä pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti jo pitkään.
Prisma Itäkeskuksen uudistus päätökseen – uudistuneen myymälän avajaisia juhlitaan 26.3. alkaen23.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Tammikuussa alkaneet uudistustyöt ovat tulossa päätökseen Prisma Itäkeskuksessa. Uudistuneen myymälän avajaisia juhlistetaan 26.3. alkaen. Uudistuksen myötä myymälästä löytyvät muun muassa suositut siipi- ja kebabbuffetit, laajennettu hedelmä- ja vihannesosasto sekä uudistettu käyttötavarapuoli.
Tuusulan ensimmäinen Prisma rakentuu hyvää vauhtia – 100 työpaikkaa aukeaa hakuun kevään aikana20.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
HOK-Elanto rakentaa parhaillaan uutta Prismaa Tuusulan Hyrylään. Prisma rakentuu Tuusulan uuden kunnantalon naapuriin, ja valmista on syksyllä 2026. Valmistuessaan Prisma Tuusula työllistää noin 100 kaupan alan ammattilaista.
Uudistunut Alepa Porvoonkatu avataan 26.3. – luvassa mahtavia avajaistarjouksia19.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Helsingissä sijaitsevan Alepa Porvoonkadun remontti on valmistumassa, ja myymälä avaa ovensa asiakkaille 26.3. klo 10. Remontissa uudistettiin myymälän valikoimaa, sisustusta ja kylmäkalusteita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

