S-market Kuhmoisten remontti on valmistunut
1.12.2021 10:46:28 EET | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote

Osuuskauppa Keskimaa on uudistanut S-market Kuhmoisen kokonaisvaltaisesti. Mittavassa myymäläremontissa kaikki S-marketin kalusteet uudistettiin ja tilaratkaisuja muutettiin toimivammiksi, samalla S-market päivitettiin uuden S-market-ilmeen mukaiseksi.
− S-market Kuhmoinen on kokenut syksyn aikana varsin merkittävän muutoksen. Asiakkaat pääsevät nyt totuttelemaan muuttuneeseen kulkusuuntaan ja tuotteiden uuteen sijoitteluun. Myymälä on nyt entistä selkeämpi kokonaisuus, jossa on kiinnitetty erityistä huomiota niin esillepanoihin kuin kylmäkalusteiden energiatehokkuuteen, toteaa Osuuskauppa Keskimaan S-market ryhmäpäällikkö Mikko Lehtinen.
S-market Kuhmoisten kokonaisvaltaisessa uudistuksessa yhtenä merkittävänä parannuksena on uusien kylmäkalusteiden myötä saavutettava energiansäästö. Energiankulutuksen pienentämiseksi S-market Kuhmoisten kylmäkalusteiksi on vaihdettu ovelliset hiilidioksiditekniikalla toimivat kalusteet.
Uudistuksen myötä myös kaupan valikoimaa on päivitetty vastamaan entistä paremmin paikallisten asiakkaiden tarpeita ja toiveita. Valikoimat ovat laajentuneet muun muassa juustojen, välipalojen ja valmisruokien osalta.
− Asiakkaillamme on ollut mahdollisuus vaikuttaa uudistuneeseen valikoimaan laittamalla tuotetoiveita sinuntoive.fi -palvelun kautta tai kertomalla toiveista suoraan henkilökunnallemme. Uudistuksen myötä valikoimia on päivitetty osittain näiden asiakastoiveiden pohjalta. Yhtenä toiveena on ollut myös kahviautomaatti myymälään ja se toive on myös toteutunut, kertoo S-market Kuhmoisten marketpäällikkö Laura Kärkkäinen.
Asiakkaille näkyvät muutokset kaupassa ovat merkittäviä, mutta remontin aikana myös kaupan taustatiloja on muokattu ja asiakas-wc on uudistettu.
− Henkilökunnan päivittäistä työtä helpottaa kovasti taustatiloissa tehdyt muutokset. Varastotilojen ja kylmätilojen toimivuutta on parannettu merkittävästi. Lisäksi meille on saatu uudet kassapöydät, joista on iloa niin henkilökunnalle kuin asiakkaillemmekin, iloitsee Kärkkäinen.
Remontti on toteutunut aikataulussa ja uudistuneen S-market Kuhmoisten avajaisia päästään viettämään 2.−5.2021 avajaistarjousten merkeissä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Osuuskauppa Keskimaa, S-market ryhmäpäällikkö Mikko Lehtinen, 010 767 3032, mikko.lehtinen@sok.fi
Osuuskauppa Keskimaa, S-marketpäällikkö Laura Kärkkäinen, 010 767 5283, laura.karkkainen@sok.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 624 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 134 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme lähes 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Rosso Jyväskylä avataan tiistaina 19.5. – keittiön lattiaremontti valmistui ennakoitua nopeammin18.5.2026 09:55:00 EEST | Tiedote
Rosso Jyväskylä avataan tiistaina 19.5. normaalein aukioloajoin. Ravintola on ollut suljettuna kaksi viikkoa keittiön lattiaremontin vuoksi, mutta työ valmistui ennakoitua nopeammin.
Keskimaa lahjoittaa 15 000 euroa MIELI Kriisikeskus Mobilelle nuorten mielenterveyden tueksi13.5.2026 09:03:08 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa kohdentaa 15 000 euron suuruisen Ilo auttaa 2026 -lahjoituksen MIELI Jyväskylän seudun mielenterveys ry:n ylläpitämän MIELI Kriisikeskus Mobilen nuorille suunnattuun asiakastyöhön. Lahjoituksen avulla vahvistetaan nuorten matalan kynnyksen keskusteluapua eri puolilla Keski-Suomea vuoden 2026 aikana.
Uusi S-market Pihtiputaalle – Osuuskauppa Keskimaa investoi uuteen myymälään29.4.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa rakentaa Pihtiputaalle uuden S-marketin nykyisen myymälän viereen. Rakennustyöt alkavat toukokuussa 2026, ja myymälä avataan keväällä 2027. Uusi kiinteistö korvaa elinkaarensa päähän tulleen nykyisen myymälän ja parantaa alueen päivittäistavarakaupan palveluja.
Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä on valittu SOK:n hallituksen varapuheenjohtajaksi28.4.2026 15:45:00 EEST | Tiedote
Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan hallintoneuvosto on valinnut SOK:n hallituksen varapuheenjohtajaksi Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määtän. Antti Määttä on toiminut SOK:n hallituksen jäsenenä vuodesta 2022 lähtien.
Rosso Jyväskylä palvelee vappuna – suljettuna 4.5. alkaen lattiaremontin vuoksi28.4.2026 11:35:00 EEST | Tiedote
Rosso Jyväskylä palvelee normaalisti vappuna. Ravintola suljetaan lattiaremontin vuoksi maanantaista 4.5. alkaen, ja tavoitteena on avata ovet jälleen toukokuun loppupuolella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


