S-market Tikkakoskelle kokonaisvaltainen myymäläuudistus verkkokauppapalvelu huomioiden
12.10.2020 09:55:00 EEST | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote

Suomen kaikki S-marketit uudistetaan tämän ja seuraavan vuoden aikana, yli 400 myymälää saa uuden konseptin mukaisen ilmeen.
− Me Keskimaalla olemme aloittaneet S-marketien uudistamiset alkuvuodesta ja Tikkakosken S-market on nyt jo 17. uudistettava S-market. Kaiken kaikkiaan meillä on 24 S-marketia, joista jokaisen ilme uudistuu vuoteen 2022 mennessä, taustoittaa Osuuskauppa Keskimaan ryhmäpäällikkö Jarno Minkkinen.
Tikkakosken S-marketissa syksyllä alkavassa uudistuksessa myymälän ilme päivitetään uuden S-market konseptin mukaiseksi. Miljööuudistuksen lisäksi myymälän kalusteet uusitaan kylmäkalusteita myöten ja samalla hyllyjen uudella sijoittelulla myymäläkierrosta saadaan toimivampi kokonaisuus. Valmistelevat työt taustatiloissa alkavat lokakuussa. Pullonpalautus sujuvoituu merkittävästi marraskuussa, kun järjestelmä uudistetaan kahden automaatin kokonaisuudeksi. Myymälän kalusteiden vaihdot toteutetaan tammi-helmikuussa 2021.
− Haluamme tarjota asiakkaillemme Tikkakoskella entistäkin toimivamman ja viihtyisän myymälän, jonka valikoiman suunnittelussa on kuunneltu asiakkaiden toiveita. Uudistuksen myötä saamme lisää hyllytilaa myymäläämme, joten meillä on nyt mahdollisuus laajentaa valikoimiamme asiakkaidemme toiveiden pohjalta. Muutosten yhteydessä tuomme tikkakoskelaisille helppokäyttöisen ja kätevän ruoan verkkokauppapalvelun tuomaan helpotusta arjen kiireisiin, iloitsee S-market Tikkakosken marketpäällikkö Marita Schroderus.
Merkittävimmät valikoimien parannukset tulevat leikkeleisiin, ruokamakkaroihin, juustoihin, texmexiin, pastoihin, eläintenruokiin ja erikoisoluisiin. Tuotteiden esillepanot muuttuvat entistä houkuttelevimmiksi.
− S-market Tikkakoski on avattu vuonna 1999 ja osa kylmäkalusteista on tuolta ajalta, eli elinkaarensa loppupuolella. Nyt on tullut aika uudistaa koko myymälän ilme modernimmaksi ja vastaamaan uutta S-market ilmettä. Uudistuksen myötä kaikki myymälän kalusteet uusitaan. Kylmäkalusteet vaihdetaan ovellisiin ja energiatehokkaisiin, nykystandardien mukaisiin kalusteisiin, toteaa Schroderus.
Keskimaa on sitoutunut parantamaan liiketoimintansa ympäristövaikutuksia ja tukemaan ekologisesti vastuullista toimintaa. Hiilijalanjäljen ja kulutuksen pienentämiseksi energianhankintaa ja -käyttöä optimoidaan ja uudistetaan jatkuvasti. S-market Tikkakosken entiset kylmä- ja pakastekalusteet ovat jo käyttöikänsä päässä, joten ne vaihdetaan uudistuksen yhteydessä waterloop-tekniikalla toimiviin, ovellisiin kylmäkalusteisiin. Uusilla kylmäkalusteilla tavoitellaan jopa 30 %:n vuosittaisia säästöjä sähkön kulutuksessa.
Lokakuussaalkavan remontin uudistustyöt pyritään tekemään mahdollisimman pienin häiriöin, joten osa remontin vaiheista toteutetaan yöaikaan. Uudistus valmistuu maaliskuussa 2021. Myymäläuudistuksen kustannusarvio on noin 1 000 000 €.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Osuuskauppa Keskimaa, Marita Schroderus, marketpäällikkö, 010 767 4134, Marita.Schroderus@sok.fi
Osuuskauppa Keskimaa, Jarno Minkkinen, S-market ryhmäpäällikkö, 010 767 3039, jarno.minkkinen@sok.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 632 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 133 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme lähes 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
ABC Keljonkankaan uusi mittarikenttä avataan 1.7. – sähkölatausasema valmistuu heinäkuun aikana30.6.2026 12:15:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan ABC Keljonkankaan uudistus etenee suunnitelmien mukaisesti, kun uusi polttonestemittarikenttä avataan asiakkaille 1.7. ja ABC-suurteholatausasema avataan heinäkuun aikana. ABC Keljonkankaan liikennemyymälä palvelee asiakkaita normaalisti koko kesän ajan.
Prisma Seppälän verkkokaupan uusi noutopiste avautuu 25.6.202624.6.2026 08:25:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan Prisma Seppälän verkkokaupan uusi S-kaupat-noutopiste avautuu torstaina 25.6.2026. Uusi noutopiste sijaitsee Prisman parkkihallin Vasarakadun puoleisessa päädyssä, ja se tekee verkko-ostosten noutamisesta entistä sujuvampaa kaikissa sääolosuhteissa. Samalla noutokapasiteetti kasvaa ja myös Prisma.fi:n käyttötavaranoutolokerikko siirtyy uuteen sijaintiin.
S-market Hankasalmen uudistus valmistui – avajaisia vietetään 11.–13.6.10.6.2026 09:15:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan S-market Hankasalmen uudistus on valmistunut. Noin 1500 neliömetrin myymälässä on uusittu kylmälaitteet, raikastettu myymäläilmettä ja muokattu valikoimaa vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden tarpeisiin. Uudistuneen myymälän avajaisia vietetään torstaina 11.6. kakkukahvien ja avajaistarjousten merkeissä.
Break Sokos Hotel Himoksen ensimmäinen talvisesonki yllätti – hiihtolomaviikot lähes loppuunmyyty3.6.2026 09:40:00 EEST | Tiedote
Marraskuussa 2025 avattu Break Sokos Hotel Himos on saanut vahvan alun toiminnalleen. Hotellin ensimmäinen talvisesonki jäi kokonaisuudessaan verrattain lyhyeksi, mutta vilkkaimmat ajanjaksot, erityisesti hiihtolomaviikot, sujuivat odotettua paremmin ja hotelli oli lähes loppuunmyyty.
"Jos en muuta saa, menen kaupan kassalle töihin"1.6.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Lausahdus paljastaa sitkeän asenteen: palvelualan työ nähdään yhä liian usein viimeisenä vaihtoehtona, ei arvostettavana ammattina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
