S-Pankki Oyj

S-Pankin Rahastopörssi: Matalina pysyvät korot houkuttelevat yhdistelmärahastoihin

23.7.2019 13:30:00 EEST | S-Pankki Oyj | Tiedote

Jaa
Yhdistelmärahastot keräsivät vuoden toisella neljänneksellä lähes 20 000 uutta sijoittajaa, eli eniten sitten vuoden 2017 lopun. Vaikka talousuutiset ovat olleet heikohkoja, sekä osakkeet että joukkolainat ovat tuottaneet erinomaisesti tänä vuonna. Tämä on tukenut yhdistelmärahastojen tuottoja. Korkojen odotetaan yleisesti pysyvän vielä odotettuakin pidempään nollissa, jolloin sijoitusraha hakee rahastoista tilejä parempaa tuottoa.

Kotitalouksien suosimiin yhdistelmärahastoihin saatiin vuoden toisella neljänneksellä lähes 20 000 uutta osuudenomistajaa, mikä on kovempi kasvutahti kuin vielä vuoden alussa. Yhtä suuri määrä uusia osuudenomistajia on vuosineljänneksessä tullut viimeksi vuonna 2017. Tieto käy ilmi S-Pankin neljä kertaa vuodessa ilmestyvästä Rahastopörssi-selvityksestä (PDF).

Suomessa on noin miljoona rahastosäästäjää, ja yhdistelmärahastot ovat yksi Suomen suosituimmista rahastoluokista. Noin joka kolmas rahastosäästäjä säästää yhdistelmärahastoihin. Rahastopörssi kertoo, mitä tavallisen rahastosäästäjän sijoituksille kuuluu ja mitä tulevilta kuukausilta on lupa odottaa.

”Sijoittaminen on ollut erittäin kannattavaa, sillä yhdistelmärahastot tuottivat keskimäärin vajaat 1,8 prosenttia huhti-kesäkuussa. Osake- ja korkomarkkinat jatkoivat hyvässä vireessä, vaikka vuoden alun kovin nousutahti rauhoittui”, arvioi päästrategi Lippo Suominen S-Pankista.

Suomisen mukaan alkuvuonna oli poikkeuksellista, että sekä korkeariskiset, paljon osakkeita sisältävät, että matalariskiset, korkopainotteiset rahastot olivat tuotoissa lähellä toisiaan. Korkojen lasku tuki sekä joukkolainojen että osakemarkkinoiden tuottoja.

Moni sijoittaja on vuoden alussa ihmetellyt rahoitusmarkkinoiden vahvaa virettä, kun samaan aikaan niin kotimaasta kuin ulkomailtakin kerrotaan hidastuvasta talouskasvusta.

”Huonot talousuutiset ovat kääntyneet rahoitusmarkkinoilla hyviksi markkinauutisiksi. Talouden vaisuus pakottaa keskuspankit jatkamaan yhä supermatalien korkojen tiellä. Matalat korot puolestaan sekä tukevat taloutta että houkuttelevat sijoittajia riskisempiin kohteisiin, kun vähäriskisistä korkotuotteista ei ainakaan saa tuottoja pitkään aikaan. Jopa maailman talouden vakain kasvuveturi Yhdysvallat on joutunut tekemään täyden suunnanmuutoksen, kun keskuspankki on vaihtanut viime vuoden koronnostot laskuodotuksiin tälle vuodelle”, Suominen kertoo.

Korot yhä pidempään alhaalla

Suomessa ja muualla euroalueella on odotettu pitkään, että nolla- tai jopa miinusmerkkiset korot jäävät väliaikaiseksi ilmiöksi. S-Pankin päästrategin Lippo Suomisen mukaan nyt ollaan kuitenkin tilanteessa, jossa euroalueen talouden kasvuhuippu on tällä erää ohitettu ja keskuspankin talletuskorko on silti pysynyt -0,4 prosentissa.

”Vihdoin on laajasti myönnetty, että korot pysyvät superalhaalla odotettuakin pidempään. Keskuspankin koronlasku on todennäköisempää kuin nosto. Markkinoilla hinnoitellaan, että yleisesti viitekorkona käytetty kolmen kuukauden Euribor nousisi nollan yläpuolelle vasta vuoden 2023 lopulla. Vielä vuoden alussa nollarajan odotettiin ylittyvän tämän vuoden aikana”, Suominen sanoo.

Myös kotitaloudet ovat todenneet korkojen pysyvän alhaalla. Tämä on toisaalta kiihdyttänyt asuntolainojen nostoa, mutta johtanut myös yhdistelmärahastojen suosion kasvuun. Suomisen mukaan pankkitililtä ei tuottoja tule juuri jatkossakaan, joten varat kannattaa ohjata sellaisille sijoitusmarkkinoille, joilta on tuottoja saatavissa.

”Yhdistelmärahastot ovatkin helppo ja houkutteleva vaihtoehto kotitalouksille hakea parempaa tuottoa varoilleen. Elleivät rahoitusmarkkinat painu selvään alamäkeen, on odotettavissa, että rahastojen suosio nousee edelleen.”

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

S-Pankki Oyj
S-Pankki Oyj
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

https://www.s-pankki.fi

S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj

S-Bankens bedömning: Mellanårsvalet i USA kan minska placerarnas osäkerhet – de stora politiska förändringarna kan bli få2.11.2026 09:00:00 EET | Pressmeddelande

Utgångsläget inför mellanårsvalet i USA är jämnt. Om makten fördelas mellan olika partier finns det en risk för att det politiska beslutsfattandet låser sig och att inga betydande nya initiativ kan drivas igenom. Den viktigaste effekten av mellanårsvalet för placerarna kan därför vara minskad osäkerhet snarare än en stor förändring i den ekonomiska politiken.

S-Pankin arvio: Yhdysvaltain välivaalit voivat vähentää sijoittajan epävarmuutta – politiikan suuret muutokset saattavat jäädä vähäisiksi2.11.2026 09:00:00 EET | Tiedote

Yhdysvaltojen välivaaleihin lähdetään tiukoista asetelmista. Riskinä on, että voimasuhteiden jakautuessa eri puolueille poliittinen päätöksenteko lukkiintuu, eikä merkittäviä uusia avauksia saada vietyä läpi. Välivaalien tärkein vaikutus sijoittajalle voikin olla epävarmuuden väheneminen, ei niinkään suuri muutos talouspolitiikassa.

S-Bankens undersökning: Finländarnas syn på den egna ekonomiska situation visar en försiktig vändning till det bättre29.10.2026 08:00:00 EET | Pressmeddelande

Allt fler finländare anser att deras ekonomiska situation har förbättrats. Jämfört med året innan går det nu också något enklare att täcka vanliga utgifter, framgår det av S-Bankens enkätundersökning om finländarnas ekonomiska kunskaper 2026. Ungefär en sjättedel har dock fortfarande svårigheter att täcka sina vanliga utgifter. Enligt en expert på S-Banken utgör även en försiktig förbättring av hushållens ekonomi grunden för en återhämtning av konsumtionen.

S-Pankin tutkimus: Suomalaisten kokemuksessa omasta taloustilanteesta näkyy varovainen käänne parempaan29.10.2026 08:00:00 EET | Tiedote

Aiempaa useampi suomalainen kokee taloudellisen tilanteensa parantuneen. Myös tavanomaisten menojen kattaminen sujuu hieman viimevuotista helpommin, selviää S-Pankin Suomalaisten talousosaaminen 2026 -kyselytutkimuksesta. Vaikeuksia tavanomaisten menojensa kattamisessa on kuitenkin edelleen noin joka kuudennella. S-Pankin asiantuntijan mukaan kotitalouksien talouden varovainenkin kohentuminen luo pohjaa kulutuksen elpymiselle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye