S-Pankin toimitusjohtaja vaihtuu
31.5.2022 14:30:00 EEST | S-Pankki Oyj | Tiedote

”Haluan kiittää Pekka Ylihurulaa hyvästä ja pitkäjänteisestä työstä S-Pankin kehittämisessä täyden palvelun pankiksi, sanoo S-Pankin hallituksen puheenjohtaja Jari Annala.
S-Pankki jatkaa suunnitellusti strategiansa toteuttamista, vahvaa kasvuaan ja 3,1 miljoonan asiakkaan palvelemista, Annala jatkaa.
Vt. toimitusjohtajana toimii varatoimitusjohtaja Hanna Porkka, kunnes uusi toimitusjohtaja aloittaa tehtävässään.
”On suuri kunnia luotsata Suomen vastuullisimmaksi äänestettyä pankkia ja upeaa henkilökuntaamme, kunnes uusi toimitusjohtaja on valittu”, sanoo Hanna Porkka.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jari Annala, S-Pankki, hallituksen puheenjohtaja
Hanna Porkka, S-Pankki, varatoimitusjohtaja
Yhteydenotot koordinoi S-Pankin viestintä, 050 573 5855
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj
Rikolliset lähettävät huijaustekstiviestejä S-Pankin nimissä15.10.2026 12:45:00 EEST | Tiedote
S-Pankin nimissä lähetetään parhaillaan huijaustekstiviestejä, joissa vastaanottajaa ohjataan linkin kautta huijaussivustolle pankkitunnusten, korttitietojen tai muiden henkilökohtaisten tietojen kalastelemiseksi. Ethän koskaan syötä pankkitunnuksiasi tai korttitietojasi sivustolle, johon olet saanut linkin tekstiviestinä, sähköpostitse tai pikaviestimissä.
Nästan var tredje finländare sköter sina bankärenden i S-mobil varje vecka – antalet användare har fördubblats på fem år15.10.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
S-Bankens kunder använder S-mobil mycket aktivt. I appen kan kunden sköta de flesta av sina bankärenden, och nya funktioner utvecklas kontinuerligt. Den virtuella assistenten, som lanserades i början av sommaren, ökar upplevelsen av smidighet.
Lähes joka kolmas suomalainen hoitaa viikoittain pankkiasioitaan S-mobiilissa – käyttäjien määrä tuplaantunut viidessä vuodessa15.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
S-Pankin asiakkaat asioivat S-mobiilissa erittäin aktiivisesti. Sovelluksessa voi hoitaa valtaosan pankkiasioistaan, ja uusia ominaisuuksia kehitetään jatkuvasti. Alkukesästä lanseerattu virtuaaliavustaja lisää mutkattomuuden kokemusta.
Irankriget håller oljepriset högt – S-Banken ökade aktievikten trots osäkerheten8.10.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Det utdragna kriget i Iran har drivit upp oljepriset och ökat oron för stigande inflation. Enligt S-Bankens marknadssyn för oktober kan de högre energipriserna hålla räntorna på en hög nivå längre än väntat. Samtidigt har världsekonomin och företagens resultatutveckling fortsatt att vara starka.
Iranin sota pitää öljyn hinnan korkealla – S-Pankki kasvatti osakepainoa epävarmuudesta huolimatta8.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Iranin sodan pitkittyminen on nostanut öljyn hintaa ja lisännyt huolta inflaation kiihtymisestä. S-Pankin lokakuun markkinanäkemyksen mukaan energian kallistuminen voi pitää korot korkealla odotettua pidempään. Samalla maailmantalous ja yritysten tulokset ovat säilyneet vahvoina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
