S-Pankki Oyj

S-Pankin tonttirahasto osti kolme tonttia Helsingin Vallilassa

Jaa

Helsingin kaupungilta ostetut tontit sijaitsevat nopeasti kehittyvällä Vallilan alueella. Tontit on vuokrattu kolmelle rakennusyhtiö YIT Suomi Oy:n omistamalle kiinteistöosakeyhtiölle.

Vallilan teollisuusalue
Vallilan teollisuusalue

Erikoissijoitusrahasto S-Pankki Tontti on tehnyt historiansa suurimmat kaupat. Rahasto osti kesäkuun lopussa kolme tonttia Helsingin kaupungilta Vallilan kaupunginosasta, joka sijaitsee kantakaupungin pohjoisosissa. Tontit sijaitsevat osoitteissa Teollisuuskatu 13, Teollisuuskatu 15 ja Elimäenkatu 6.

”Vallila on alueena erittäin kiinnostava, sillä se kehittyy parhaillaan vauhdikkaasti niin asuin-, työskentely- kuin virkistysalueena. Hankkimamme tontit sijaitsevat niin sanotulla Vallilan teollisuusalueella, jossa merkittävä osa rakennuksista on peräisin 1930-luvulta. Kaupan arvo on yli 14 miljoonaa euroa ja kyseessä on rahaston historian suurin yksittäinen sijoitus”, rahastonhoitaja Ville Vääränen kommentoi.

Kaikki kolme tonttia on vuokrattu rakennusyhtiö YIT:n omistamille kiinteistöosakeyhtiöille pitkäaikaisilla sopimuksilla. YIT on parhaillaan saneeraamassa tonteilla sijaitsevia rakennuksia toimitilakäyttöön. Tonteilla on maanpäällistä rakennusoikeutta yli 25 000 kerrosalaneliömetriä ja maanalaista rakennusoikeutta 3 000 kerrosalaneliömetriä.

Vuonna 2017 perustettu S-Pankki Tontti Erikoissijoitusrahasto sijoittaa varansa Suomessa sijaitseviin, vuokralle annettaviin rakennettuihin tai rakennettaviin toimitila- ja asuinkiinteistöihin. Tonttien pitkät maanvuokrasopimukset tuovat rahastolle tasaista vuokratuottoa pitkällä aikavälillä. S-Pankki Tontti sopii sijoittajalle, joka tavoittelee pitkäaikaista, ennakoitavaa ja vakaata kassavirtaperusteista tuottoa. Rahastoa hallinnoi S-Pankki Rahastoyhtiö Oy.  

S-Pankki on yksi Suomen merkittävimmistä kiinteistövarainhoitajista. Vuoden puolivälissä S-Pankki-konsernin yhtiöt S-Pankki Rahastoyhtiö Oy ja S-Pankki Pääomarahastot Oy hallinnoivat yhdeksää kiinteistösijoitusrahastoa, jotka sijoittavat varansa eri kiinteistöluokkiin, kuten asuntoihin, metsään, peltoihin, toimitiloihin ja tontteihin. Rahastot omistavat yhteensä yli 2 800 asuntoa, 37 toimitilakiinteistöä, 326 000 neliömetriä vuokrattavaa pinta-alaa, yli 31 000 hehtaaria metsää ja peltoa sekä 190 asunto- ja toimitilatonttia. Lisäksi S-Pankki Kiinteistöt Oy tuottaa hallinnointi- sekä kiinteistöjohtamispalveluita viidelle yhteissijoitukselle sekä kahdelle kiinteistösijoitussalkulle. Yhteensä hallinnoitavaa kiinteistövarallisuutta on yli 2,2 miljardia euroa. Osuudenomistajia kiinteistörahastoilla on yli 32 000.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Vallilan teollisuusalue
Vallilan teollisuusalue
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

S-Pankki Oyj
S-Pankki Oyj
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

+358 50 573 5855http://www.s-pankki.fi

S-Pankki on suomalainen pankki, joka haluaa mahdollistaa vähän rahakkaamman huomisen jokaiselle lompakon paksuudesta riippumatta. Meillä asiantuntemus tarkoittaa sekä talouden että ihmisen ymmärtämistä: osana S-ryhmää tunnemme 3,1 miljoonan asiakkaamme arjen. Uudistamme pankkialaa tarjoamalla ylivoimaista helppoutta ja hyötyä pankin ja kaupan palveluita yhdistämällä. www.s-pankki.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj

S-Pankin tunnistautumisessa järjestelmähäiriö kesällä – tilanne on korjattu ja kaikkiin asiakkaisiin, joita häiriö koski, ollaan yhteydessä13.9.2022 10:37:19 EEST | Tiedote

S-Pankin verkkopankkitunnuksilla tunnistautumisessa esiintyi 20.4.-5.8.2022 järjestelmähäiriö, joka vaikutti rajattuun joukkoon asiakkaita. Häiriö on korjattu. S-Pankki on yhteydessä kaikkiin asiakkaisiin, joita häiriö koski. Jos asiakkaaseen ei olla yhteydessä, häiriö ei koskettanut häntä, eikä tapahtunut edellytä toimenpiteitä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme