S-Pankki ja Fennia ovat saaneet päätökseen Fennia Varainhoito -yrityskaupan

S-Pankki ja Fennia ovat saaneet päätökseen yrityskaupan, jossa vakuutuskonserni Fennian varainhoito- ja kiinteistösijoituspalvelut siirtyvät S-Pankin omistukseen.
Fennia Varainhoito Oy ja sen tytäryhtiö Fennia Kiinteistöt Oy liitetään osaksi S-Pankin Varallisuudenhoitoliiketoimintaa. Kauppa julkistettiin 20.5.2020, ja Finanssivalvonta sekä Kilpailu- ja kuluttajavirasto hyväksyivät sen heinäkuussa.
”Me S-Pankissa haluamme mahdollistaa vähän rahakkaamman huomisen jokaiselle. Huolehdimme jo satojen tuhansien suomalaisten sijoituksista rahastojemme avulla ja tämä kauppa auttaa meitä tuottamaan lisää hyödyllisiä palveluita asiakkaillemme – olivatpa he sitten institutionaalisia sijoittajia, yksityispankkiasiakkaita tai ensimmäistä kertaa elämässään sijoittavia mikrosäästäjiä”, S-Pankin toimitusjohtaja Pekka Ylihurula sanoo.
Ylihurulan mukaan yrityskauppa on hyvä osoitus siitä, että S-Pankilla on kykyä ja halua hyödyntää mahdollisuudet kasvuun. S-Pankin Varallisuudenhoitoliiketoiminnan johtaja Hanna Porkka kertoo olevansa innoissaan kaupasta.
”Minulla on ilo toivottaa tervetulleiksi S-Pankkiin monia uusia osaavia kollegoita. Heillä on ainutlaatuista osaamista varainhoidossa, minkä turvin voimme täydentää nykyisiä tuotteitamme ja palveluitamme asiakkaillemme erityisesti kiinteistösijoittamisessa sekä kiinteistörahastoissa”, Porkka sanoo. Yrityskaupan myötä S-Pankin Varallisuudenhoitoliiketoimintaan kuuluva FIM Varainhoito Oy hoitaa merkittävää osaa koko Fennia-konsernin varallisuudesta.
"Olemme erittäin tyytyväisiä, että Fennia Varainhoito ja Fennia Kiinteistöt ovat löytäneet hyvän kodin S-Pankista. Meidän on nyt aika keskittyä entistä voimakkaammin ydinliiketoimintaamme, jotta voimme strategiamme mukaisesti olla tulevaisuudessa vakuutusalan asiakaslähtöisin toimija. Olemme keskellä suurta uudistumisprosessia, Tulevaisuuden Fennia -hanketta, jonka myötä voimme vastata asiakkaidemme, henkilöstömme ja yhteistyökumppaneidemme tarpeisiin muuttuvassa toimintaympäristössä", Fennian konsernijohtaja ja Fennia Varainhoidon hallituksen puheenjohtaja Antti Kuljukka sanoo.
Fennialta ostetuissa yhtiöissä työskentelee noin 40 ammattilaista, joista merkittävä osa siirtyy vanhoina työntekijöinä S-Pankkiin, loput henkilöstöstä jää Fennia-konserniin.
Kaupan myötä Fennian kiinteistörahastot siirtyvät S-Pankille. S-Pankki pyrkii tuomaan rahastot verkkopankkiinsa mahdollisimman pian.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pekka Ylihurula, toimitusjohtaja, S-Pankki, +358 10 768 2100, pekka.ylihurula@s-pankki.fi
Hanna Porkka, johtaja, Varallisuudenhoitoliiketoiminta, S-Pankki, +358 50 596 1150, hanna.porkka@s-pankki.fi
Antti Kuljukka, konsernijohtaja, Fennia-konserni, +358 40 840 0066, antti.kuljukka@fennia.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj
Enkät: Invånarna i huvudstadsregionen är mer villiga att göra längre resor till sin stuga2.7.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Enligt en enkät som S-Banken låtit göra åker finländarna till stugan några gånger om året och det vanligaste sällskapet är maken eller makan. Vanligen stannar de ett par dagar på stugan, och för många är det den knappa fritiden som begränsar den tid som kan tillbringas på stugan. Invånarna i huvudstadsregionen är mer villiga än andra finländare att resa upp till 300 kilometer till sin stuga.
Tutkimus: Pääkaupunkiseudulla asuvat valmiimpia pidempiin mökkimatkoihin2.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
S-Pankin teettämän kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset käyvät mökillä muutaman kerran vuodessa, ja mökkiseurana on useimmiten puoliso. Mökille mennään pariksi päiväksi, ja vapaa-ajan vähyys rajoittaa monen mökkeilyaikaa. Pääkaupunkiseudulla asuvat ovat muita suomalaisia valmiimpia jopa 300 kilometrin mökkimatkoihin.
Enkät: Finländarna spenderar mer pengar på semester i hemlandet än utomlands – turister stannar nu längre på inhemska resmål än tidigare26.6.2025 10:46:42 EEST | Pressmeddelande
Enligt en nyligen genomförd undersökning spenderas mer pengar på semesterresor inom landet än på utlandssemestrar. Utomlands står boendet för en större del av budgeten, medan inrikesresor medför högre kostnader för färdmedel. Den inhemska turismen gynnas av olika evenemang och resenärerna vill i allt högre grad ha individuella upplevelser och lättanvända tjänster.
Tutkimus: Suomalaiset käyttävät kotimaassa lomailuun enemmän rahaa kuin ulkomaanmatkoilla – kotimaankohteissa viihdytään nyt aiempaa pidempään26.6.2025 10:46:42 EEST | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan kotimaahan suuntautuvilla lomamatkoilla rahaa käytetään enemmän kuin ulkomaanmatkoilla. Ulkomailla majoitus vie suuremman osan budjetista, kun taas liikkumisen kuluja syntyy kotimaanmatkoilla enemmän. Erilaiset tapahtumat vauhdittavat kotimaanmatkailua ja matkoilla halutaan tällä hetkellä yhä enemmän yksilöllisiä elämyksiä ja helppokäyttöisiä palveluja.
Enkät: Finländarna är nu intresserade av billigare stugor – en båt står högre på semesterfirarens önskelista än en innetoa19.6.2025 07:30:00 EEST | Pressmeddelande
Intresset för billigare stugor har ökat, men finländarna är också intresserade av att bygga till, visar en färsk enkät som S-Banken låtit göra. När det gäller bekvämligheter i stugan är bastun den viktigaste, och båten står högre upp på semesterfirarnas önskelista än innetoan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme