S-Pankki ja Fennia suunnittelevat toimistorakennuksen uudistamista Helsingin ydinkeskustan yhdessä vanhimmista kaupunginosista

Helsingin ydinkeskustassa Fabianinkatu 8:ssa sijaitseva toimistorakennus muuttuisi uudistuksessa merkittävästi. Nykyisestä vuonna 1972 valmistuneesta Kiinteistö Oy Teohypon rakennuksesta pyrittäisi hyödyntämään betonirunko maanalaisine pysäköinti- ja aputiloineen, mutta tilajärjestelyt, tekniikka sekä julkisivu uudistuisivat täysin. Nykyistä rakennusta on tarkoitus laajentaa aiemmin hyödyntämättömälle sisäpihalle sekä korvata seitsemännen kerroksen IV-konehuone toimistotiloilla. Näin mahdollistetaan hankkeen kannattavuus ja saadaan muuntojoustava, yhdelle tai jopa kymmenille toimistokäyttäjälle soveltuva kokonaisuus. Hankkeen arkkitehtitoimistona toimii SARC Arkkitehdit.
Laajennuksia varten tontille on haettu asemakaavamuutoksella lisää rakennusoikeutta. Kaavamuutos mahdollistaisi toimisto- ja liiketilan laajentamisen noin 6 200 kerrosneliömetriin nykyisestä noin 3 000 kerrosneliömetristä.
”Rakennushankkeen asemakaavamuutos on käynnistetty hyvässä yhteistyössä Helsingin kaupungin ja SARC Arkkitehtien kanssa. Kohteen sijainti keskustassa asettaa riman korkealle laatutason ja kaupunkikuvan suhteen. Tulevien rakennustöiden osalta keskustasijainti, vanhan purkaminen ja korjaaminen sekä osittainen uudisrakentaminen edellyttävät työmaatoteutukselta paljon”, kiinteistökehitysjohtaja Jari Heinonen S-Pankista kommentoi suunnitelmia.
Toimistorakennuksen sijainti Esplanadin puiston ja Kauppatorin läheisyydessä on yksi sen vahvuuksista. Keskustan kulkuyhteydet ja palvelut ovat lyhyiden kävelymatkojen päässä. Kaartinkaupunki on rauhallista arvoaluetta, jolla sijaitsee useita toimistoja, hotelleja, ministeriöitä sekä ravintoloita. Alue tulee kehittymään merkittävästi tulevaisuudessa Eteläsataman Makasiinirannan uuden rakentamisen ja elävöittämisen myötä. ”Fabianinkatu 8 on innostava hanke mielenkiintoisella sijainnilla, jonka arvoa tuleva Makasiinirannan kehitys varmasti vielä parantaa”, Heinonen toteaa.
Muutostyöt kohteessa alkaisivat aikaisintaan vuoden 2024 aikana. Valmistuessaan uudistettu toimistorakennus tarjoaisi seitsemän kerrosta modernia, energiatehokasta sekä edustavaa pääkonttoritason toimitilaa muunneltaviin tarpeisiin.
S-Pankki Kiinteistöt Oy hallinnoi Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennian ja Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennian kiinteistösijoitussalkkuja Fennian sijoitusorganisaation tukena. Sijoitussalkut sisältävät suoria kiinteistösijoituksia, osaomisteisia yhteissijoituskiinteistöjä sekä epäsuoria kiinteistörahastosijoituksia.
S-Pankki on yksi Suomen merkittävimmistä kiinteistövarainhoitajista. S-Pankki Rahastoyhtiö Oy hallinnoi yhdeksää kiinteistösijoitusrahastoa, jotka sijoittavat varansa eri kiinteistöluokkiin, kuten asuntoihin, metsään, peltoihin, toimitiloihin ja tontteihin. Vuoden 2022 lopussa rahastot omistivat yhteensä yli 2 900 asuntoa, 60 toimitilakiinteistöä, 561 000 neliömetriä vuokrattavaa pinta-alaa, yli 33 000 hehtaaria metsää ja peltoa sekä 190 asunto- ja toimitilatonttia. Lisäksi S-Pankki Kiinteistöt Oy tuottaa hallinnointi- sekä kiinteistöjohtamispalveluita viidelle yhteissijoitukselle sekä kahdelle kiinteistösijoitussalkulle. Yhteensä hallinnoitavaa kiinteistövarallisuutta on yli 2,2 miljardia euroa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jari HeinonenkiinteistökehitysjohtajaS-Pankki Kiinteistöt Oy
Yhteydenotot kiinteistökehitykseen liittyen.
Ari LangAsset ManagerS-Pankki Kiinteistöt Oy
Yhteydenotot toimitilojen vuokrauksiin liittyen.
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj
Enkät: Invånarna i huvudstadsregionen är mer villiga att göra längre resor till sin stuga2.7.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Enligt en enkät som S-Banken låtit göra åker finländarna till stugan några gånger om året och det vanligaste sällskapet är maken eller makan. Vanligen stannar de ett par dagar på stugan, och för många är det den knappa fritiden som begränsar den tid som kan tillbringas på stugan. Invånarna i huvudstadsregionen är mer villiga än andra finländare att resa upp till 300 kilometer till sin stuga.
Tutkimus: Pääkaupunkiseudulla asuvat valmiimpia pidempiin mökkimatkoihin2.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
S-Pankin teettämän kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset käyvät mökillä muutaman kerran vuodessa, ja mökkiseurana on useimmiten puoliso. Mökille mennään pariksi päiväksi, ja vapaa-ajan vähyys rajoittaa monen mökkeilyaikaa. Pääkaupunkiseudulla asuvat ovat muita suomalaisia valmiimpia jopa 300 kilometrin mökkimatkoihin.
Enkät: Finländarna spenderar mer pengar på semester i hemlandet än utomlands – turister stannar nu längre på inhemska resmål än tidigare26.6.2025 10:46:42 EEST | Pressmeddelande
Enligt en nyligen genomförd undersökning spenderas mer pengar på semesterresor inom landet än på utlandssemestrar. Utomlands står boendet för en större del av budgeten, medan inrikesresor medför högre kostnader för färdmedel. Den inhemska turismen gynnas av olika evenemang och resenärerna vill i allt högre grad ha individuella upplevelser och lättanvända tjänster.
Tutkimus: Suomalaiset käyttävät kotimaassa lomailuun enemmän rahaa kuin ulkomaanmatkoilla – kotimaankohteissa viihdytään nyt aiempaa pidempään26.6.2025 10:46:42 EEST | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan kotimaahan suuntautuvilla lomamatkoilla rahaa käytetään enemmän kuin ulkomaanmatkoilla. Ulkomailla majoitus vie suuremman osan budjetista, kun taas liikkumisen kuluja syntyy kotimaanmatkoilla enemmän. Erilaiset tapahtumat vauhdittavat kotimaanmatkailua ja matkoilla halutaan tällä hetkellä yhä enemmän yksilöllisiä elämyksiä ja helppokäyttöisiä palveluja.
Enkät: Finländarna är nu intresserade av billigare stugor – en båt står högre på semesterfirarens önskelista än en innetoa19.6.2025 07:30:00 EEST | Pressmeddelande
Intresset för billigare stugor har ökat, men finländarna är också intresserade av att bygga till, visar en färsk enkät som S-Banken låtit göra. När det gäller bekvämligheter i stugan är bastun den viktigaste, och båten står högre upp på semesterfirarnas önskelista än innetoan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme