S-ryhmä julkaisi ruokaostosten personal trainerin

- Ravintosisältöjen grammamäärien tulkitseminen on työlästä, eikä lukuja ole helppo suhteuttaa kokonaisuuteen. Ravintolaskuri on helppokäyttöinen ja sen antama palaute suhteutetaan kunkin asiakasomistajan tai perheen kokonaisostoksiin. Näin palaute on personoidumpaa. Tavoitteena on herättää suomalaisia seuraamaan erityisesti ravitsemuksen laatua ja syömistä oikeassa suhteessa. Parhaimmillaan terveellinen ruokavalio ja ilmastoviisas syöminen tukevat toisiaan, kertoo asiakkuusjohtaja Pekka Litmanen S-ryhmästä.
Ravintolaskuri tuo hyötykäyttöön asiakkaiden oman ostodatan. Ruokaostosten terveellisyyden tarkasteleminen ei vaadi ylimääräistä vaivannäköä, kun tiedon saa suoraan omista ostoksista suosituksiin suhteutettuna.
- Ei tarvitse pitää ruokapäiväkirjaa, eikä naputella syömisiään johonkin älypuhelinsovellukseen, vaan tieto kerääntyy automaattisesti. Ravintoaineiden lähteitä voi tarkastella tuotetasolle saakka ja laskuri voi paljastaa vaikkapa piilosuolan lähteen, kertoo laskuria mukana kehittämässä ollut ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm Helsingin yliopistosta.
”Monella värähtää suolamittari punaiselle”
Laskurista on helppo seurata ravintoaineita, joiden kanssa suomalaisilla on eniten haasteita, kuten suolan, kuitujen, sokerin ja tyydyttyneen rasvan määrää. Ravintolaskuri näyttää ravintoarvojen suhteellisen osuuden ostosten kokonaisenergiamäärästä ja vertaa niitä virallisiin ravitsemussuosituksiin.
Vihreä väri kertoo, että ravintoarvon kokonaismäärä on suositusarvojen mukainen. Keltainen väri huomauttaa, että ravintoarvojen kokonaismäärä on lähellä suositusarvoja, mutta kuitenkin 10-20 prosenttia suositusarvojen ulkopuolella. Punainen herättää huomaamaan, että nyt liikutaan kauempana suosituksista ja ravintoarvojen lähteitä on syytä tarkastella tarkemmin.
- Uskon, että monella värähtää suolamittari punaiselle, sillä miltei yhdeksän kymmenestä suomalaisesta saa liikaa suolaa – ja tämä koskee kaikkia ikäryhmiä. Suolan runsas saanti on yhteydessä yleisiin kansansairauksiimme: kohonneeseen verenpaineeseen ja sydän- ja verisuonitauteihin. Jos lisäisimme ja monipuolistaisimme erilaisten kasvisten, juuresten, hedelmien ja marjojen kulutusta, saisimme lisättyä samalla myös kuituja, vähennettyä suolaa ja kohennettua rasvan laatua, sanoo palvelua kehittämässä ollut ravitsemustieteen dosentti Maijaliisa Erkkola Helsingin yliopistosta.
Tiedot laskuri saa elintarvikepakkausten ravintosisällöistä. Pakkaamattomille tuotteille, esimerkiksi hedelmille ja vihanneksille, ravintotiedot on haettu erikseen THL:n ylläpitämästä elintarviketietokanta Finelistä. Näin kuluttajat saavat aivan uudenlaisella tavalla yhdestä paikasta kattavaa ravitsemustietoa. Palvelussa käytettävät suositusarvot pohjautuvat suomalaisiin ravitsemussuosituksiin, Fineli -tietokantaan sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen.
Omat ostot on asiakasomistajalle suunnattu palvelu, jonka avulla voi seurata henkilökohtaisia ostoja kuluneen vuoden ajalta. Palvelulla on jo lähes 400 000 käyttäjää. Palvelussa voi seurata esimerkiksi ruokaostosten ravintoarvoja, kotimaisuutta, hiilijalanjälkeä sekä kasvisten ja hedelmien osuutta ostoksissa.
Näin otat ravintolaskurin käyttöön:
- Lataa S-mobiili sovelluskaupastasi. Kirjautumisen jälkeen löydät Omat ostot -palvelun Oma kauppa -osiosta.
- Voit ottaa palvelun käyttöösi myös pöytäkoneella kirjautumalla S-kanava.fi -sivustolle.
Lisätietoja:
Pekka Litmanen, asiakkuusjohtaja, SOK, pekka.litmanen(at)sok.fi, puh. 010 76 80724
Mikael Fogelholm, professori, Helsingin yliopisto, mikael.fogelholm(at)helsinki.fi, puh. 050 318 0302
Maijaliisa Erkkola, ravitsemustieteen dosentti, yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto, maijaliisa.erkkola(at)helsinki.fi, puh. 050 416 0389
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Outi Hohtiviestintäjohtaja
Puh:+358503883133outi.hohti@sok.fiSOK Mediapalvelu
arkisin klo 8-16
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme vuonna 2024 Suomeen lähes miljardi euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Joulun lahjalista yllättää – paketista voi paljastua valoterapiamaski tai multistyler14.11.2025 07:25:00 EET | Tiedote
Tänä vuonna pukinkonttiin pakataan yhä enemmän hyvinvointituotteita, viihdettä ja arjen luksusta. Suomalaiset aloittavat lahjahankintojen teon hyvissä ajoin, ja valintojen taustalla korostuvat hyödyllisyys, toiveiden täyttyminen ja pieni hemmottelu. Prismalaiset tietävät, mitä suomalaiset aikovat tänä jouluna ostaa ja toiveet lahjalistoilla saattavat yllättää.
Mitkä tuotteet käyvät kaupaksi tänä jouluna – Sokoksen asiantuntijat nimeävät hittilahjat11.11.2025 07:45:00 EET | Tiedote
Sokoksen kauneuden, pukeutumisen ja kodin asiantuntijat jakavat näkemyksensä siitä, mitä tuotteita suomalaiset käärivät paketteihin tänä jouluna. Lahjakääröjen ennustetaan kätkevän alleen muun muassa suloisia miniatyyrituoksuja, laadukkaita neuleita ja näppäriä matkakorurasioita.
Isälle suklaata ja kukkia? S-ryhmän data kertoo erot isän- ja äitienpäivän vietossa4.11.2025 08:02:00 EET | Tiedote
Isänpäivää vietetään jälleen tulevana sunnuntaina 9.marraskuuta. Perinteisesti suomalainen muistaa syksyllä isää samalla kaavalla kuin äitiä keväällä: hyvällä ruoalla ja lahjoilla. S-ryhmän ostodata kuitenkin osoittaa, että isän ja äidin juhlapäivien mauissa sekä pakettien sisällöissä on eroa.
Riisituotteille odotettu sertifiointi – näkyy kaupan hyllyllä ”jyvä kerrallaan”3.11.2025 07:30:00 EET | Tiedote
Riisi on monelle tuttu ruoanlaiton peruselementti, jota ostetaan S-ryhmän ruokakauppojen (Prisma, S-market, Sale ja Alepa) hyllyiltä vuodessa noin yhdeksän miljoonaa kiloa. Syksyllä kaupan riisihyllyille on saapunut ensimmäinen Sustainable Rice Platform -sertifioitu Coop-tuotemerkin basmatiriisi.
Kysely: suomalaiset panostavat kodin valaistuksessa eniten olohuoneeseen ja keittiöön29.10.2025 07:45:00 EET | Tiedote
Suomalaiset pitävät valaistusta tärkeänä tekijänä kodin tunnelman luomisessa ja osana sisustusta, selviää Sokoksen tekemästä kyselytutkimuksesta. Kotona panostetaan etenkin olohuoneen ja keittiön valaistukseen. Sokoksen asiantuntija jakaa täsmävinkin, mihin kodin valaistuksessa kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota pimeänä vuodenaikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme




