S-ryhmä ostaa LähiTapiola-ryhmän osuuden S-Pankista
30.6.2021 11:30:00 EEST | S-Pankki Oyj | Tiedote

LähiTapiola Vahinkovakuutus, LähiTapiola Henkiyhtiö sekä LähiTapiolan alueyhtiöt myyvät Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnalle (SOK) ja S-ryhmään kuuluville alueosuuskaupoille kaikki S-Pankin osakkeensa. Samassa yhteydessä Työeläkevakuutusyhtiö Elo myy osakkeensa S-ryhmälle. Yhtiöt omistavat nykyisin neljänneksen S-Pankista.
Osapuolet ovat päättäneet, että kauppahintaa ei julkisteta.
”S-Pankista on kasvanut täyden palvelun pankki ja sillä on keskeinen rooli S-ryhmän strategiassa. Jatkossa pystymme työskentelemään entistä tiiviimmin yhdessä ja kehittämään yhä parempia palveluita asiakasomistajille. S-ryhmässä on vahva sitoutuminen oman pankin kasvun turvaamiseen ja asiakasomistajien saaman hyödyn jatkuvaan kasvattamiseen”, S-Pankin hallituksen puheenjohtaja Jari Annala toteaa.
Suunnitellut järjestelyt selkeyttävät LähiTapiola-ryhmän ja S-Pankin yhteistyötä.
”LähiTapiola-ryhmän uudessa strategiassa korostuu voimakas panostus talouden palveluihin. Haluamme entisestään vahvistaa nykyisten ja uusien omistaja-asiakkaidemme elämänturvaa myös taloudellisessa varautumisessa ja sijoittamisessa. Rahastojärjestelyn myötä pystymme jatkossa panostamaan yhä enemmän oman rahastoliiketoimintamme kehittämiseen. Ryhminä jatkamme edelleen strategista yhteistyötä ja vakuutusmaksuista saa jatkossakin S-ryhmän Bonusta”, LähiTapiolan pääjohtaja Juha Koponen sanoo.
Muutoksia rahastoyhteistyöhön
Tänään julkistetun kaupan yhteydessä S-Pankki ja LähiTapiola järjestelevät uudestaan yhteistyötään rahastoissa. Yhtiöiden välinen rahastoyhteistyö päättyy. LähiTapiola-rahastojen hallinnointi siirretään LähiTapiolan omistamalle Seligson & Co:lle vuoden 2021 jälkipuoliskolla. LähiTapiola-rahastoja hallinnoi nykyisin S-Pankki-konserniin kuuluva FIM Varainhoito Oy. S-Pankin omien rahastojen toimintaan ei tule muutoksia.
”Jatkossa voimme keskittyä palvelemaan S-Pankin rahastojen yli neljännesmiljoonaa asiakasta aiempaakin paremmin”, S-Pankin toimitusjohtaja Pekka Ylihurula kommentoi.
”Rahastosiirtojen jälkeen Seligson & Co rahastoyhtiön hallinnoimien rahastojen pääoma nousee lähes 7 miljardiin euroon ja näin nousemme Suomen suurimpien rahastotalojen joukkoon”, LähiTapiola Varainhoidon toimitusjohtaja Samu Anttila sanoo.
Yrityskauppa sekä rahastoyhteistyöhön suunnitellut muutokset vaativat vielä toteutuakseen viranomaisten hyväksynnän.
Muutokset eivät edellytä asiakkailta toimenpiteitä. LähiTapiola-rahastojen sijoittajille tullaan tiedottamaan henkilökohtaisesti hyvissä ajoin heitä koskevien palveluiden mahdollisista muutoksista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jari Annala, S-Pankin hallituksen puheenjohtaja, p. 050 566 5032
Juha Koponen, LähiTapiolan pääjohtaja / via LähiTapiolan viestintä 040 183 5806 tai 050 387 4119
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj
Kati Saarela utnämnd till marknadsföringschef på S-Banken3.2.2026 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Kati Saarela (EM) har utnämnts till marknadsföringschef på S-Banken med tillträde 9.3.2026. På S-Banken ansvarar Saarela för varumärket, marknadsföringsstrategin samt genomförandet av en särpräglad och effektiv marknadsföring i S-Bankens olika kanaler.
Kati Saarela S-Pankin markkinointijohtajaksi3.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Kati Saarela (KTM) on nimitetty S-Pankin markkinointijohtajaksi 9.3.2026 alkaen. S-Pankissa Saarela vastaa brändistä, markkinointistrategiasta sekä erottuvan ja vaikuttavan markkinoinnin toteuttamisesta S-Pankin eri kanavissa.
S-Bankens undersökning: Nästan allt i vardagen verkar ha blivit dyrare, enligt finländarna – två undantag överraskar30.1.2026 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Nästan alla dagliga kostnader verkar ha blivit högre, enligt finländska hushåll. Det finns dock två undantag: En mindre andel än tidigare anser att bilkörning och fondsparande är dyrt. Finländarna använder också mer pengar än tidigare till fondsparande. Med S-Bankens populära tjänst Spararen kan man smidigt mikrospara i en fond som en del av vardagen nästan utan att man märker det.
S-Pankin tutkimus: Suomalaisten mielestä lähes kaikki on arjessa kallistunut – kaksi poikkeusta yllättää30.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Lähes kaikki arjen kulut koetaan suomalaisissa kotitalouksissa aiempaa kalliimmiksi. Joukossa on kuitenkin kaksi poikkeusta: aiempaa harvempi pitää autoilua ja rahastosäästämistä kalliina. Suomalaiset myös käyttävät rahastosäästämiseen enemmän rahaa kuin ennen. S-Pankin suositun Säästäjä-palvelun avulla mikrosäästäminen rahastoon sujuu osana arkea lähes huomaamatta.
Biometrisk identifiering i S-mobil utökas för Android‑användare23.1.2026 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Inloggning och bekräftelse av betalningar fungerar nu också med ansiktsigenkänning på Android-enheter som Google har godtagit.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
