S-ryhmä paljastaa: tässä ovat kesän myydyimmät uutuusherkut

Makeiden herkkujen myynti on ollut alkuvuodesta hienoisessa kasvussa S-ryhmän ruokakaupoissa (Prisma, S-market, Sale, Alepa, Food Market Herkku). Esimerkiksi jäätelön myynti oli tammi-kesäkuussa 8 prosentin kasvussa. Erityisen hurjaa myynnin kasvu oli huhtikuussa, jolloin säät suosivat jäätelökauppaa ja myynti kasvoi jopa 23 % viime vuoden huhtikuuhun verrattuna.
Myös kesällä säät heijastuvat jäätelön myyntimääriin: lämpimällä kelillä jäätelön myynti kasvaa, kun taas esimerkiksi makeisten ja suklaan myynti hieman laskee. Tänä vuonna kesäkuu oli erityisen lämmin koko maassa, ja S-ryhmässä tehtiin kaikkien aikojen myyntiennätys kuukausitasolla. Jäätelöä myytiin kesäkuussa S-ryhmän kaupoissa yli 3,3 miljoonaa litraa.
Myyntipäällikkö Juhani Haaran mukaan uutuusjäätelöt ovat kiinnostaneet kuluttajia tänä vuonna erityisen paljon, ja niitä on myyty tavallista enemmän. Uutuusjäätelöiden lisäksi kasvua on ollut erityisesti koti- ja monipakkausten myynnissä.
”Suomalaisten suosikkimakuja jäätelöissä ovat perinteisesti suklaa, toffee ja marjamaut, ja myydyimpiä tuotteita suklaiset puikot ja tuutit. Myös monet tämän kesän suosituimmista uutuuksista ovat olleet juuri tämäntyyppisiä tuotteita. Kerta-annosjäätelöistä myydyimpiä ovat olleet Magnumin suklainen Double Billionaire -puikko sekä Valion laktoositon ja gluteeniton Kreisi Kinuski -tuutti. Uusista kotipakkausjäätelöistä puolestaan eniten on ostettu Aino Keksimurua ja Lipsi Vadelma & päärynää”, Haara kertoo.
Myös makeisten myynti on ollut kevään ja alkukesän aikana kasvussa. Erityisesti myyntiään ovat tänä vuonna kasvattaneet irtomakeiset (kasvua 27 %) ja pääsiäismakeiset (+ 9 %), mikä kielii merkittävästä ostokäyttäytymisen muutoksesta koronavuoden jäljiltä. Suklaapatukoiden kysyntä puolestaan kehittyi alkuvuodesta 17 %, pitkälti asiakkaita kiinnostavien uutuustuotteiden ansiosta.
”Suomalaisille maistuvat karkkihyllyn tutut suosikit, kuten Fazerin sininen suklaalevy ja karkkipusseista erityisesti Remixit sekä Sirkusaakkoset. Toisaalta kaikkein myydyin suklaapatukka oli uutuustuote, Fazer Crunchy”, sanoo myyntipäällikkö Nina Paavilainen S-ryhmän marketkaupasta.
TOP 5 myydyimmät uutuudet, kerta-annosjäätelöt:
- MAGNUM DOUBLE BILLIONAIRE PUIKKO
- VALIO KINUSKITUUTTI LTON GTON
- TWISTER PEAK A BLUE MEHUJÄÄ
- FAZER REMIX TUUTTI
- PUFFET SITRUUNA LTON
TOP 5 myydyimmät uutuudet, kotipakkausjäätelöt:
- AINO KEKSIMURU JÄÄTELÖ LTON
- INGMAN LIPSI VADEL&PÄÄR. MEHUJÄÄ
- BEN&JERRY'S RAIN-DOUGH JÄÄTELÖ
- BEN&JERRY'S PHISH FOOD JÄÄTELÖ
- LOHILO DAMN JÄÄTELÖ
TOP 4 myydyimmät uutuudet, makeispussit:
- AAKKOSET KUNINGATAR CHOCO
- ÄSSÄ MÄSSÄ YX
- TV MIX SALMIAKKI
- PANTTERI JUNGLE
TOP 4 myydyimmät uutuudet, suklaalevyt:
- FAZER SUFFELI RIISIPUFFI SUKLAA
- MARABOU POPCORN SUKLAALEVY
- FAZER VADELMAJOGURTTI SUKLAA
- MARABOU COOKIE DOUGH
TOP 4 myydyimmät uutuudet, suklaapatukat:
- FAZER CRUNCHY SUKLAAPATUKKA
- GEISHA CRUNCHY
- TUPLA DOUBLE LAYER WHITE
- KISMET ISLANTI
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minna Mikkilä, myyntipäällikkö, S-ryhmän marketkauppa, minna.mikkila@sok.fi, puh. 010 76 86222
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme vuonna 2024 Suomeen lähes miljardi euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Maalaus korostuu suomalaisten remontointisuunnitelmissa – Prisma tuo myyntiin uudet sisustusmaalit suosituimmissa sävyissä9.9.2025 07:55:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän asiakasomistajilleen toteuttama tuore kyselytutkimus valottaa suomalaisten remontointisuunnitelmia. Kyselyyn vastasi yli 1900 suomalaista, ja sen tulokset puhuvat selkeää kieltä: pienet kodin remontit kiinnostavat nyt enemmän kuin suuret investoinnit. Useimmiten remontointiaikeissa suunnataan maalikaupoille. Prisman valikoimaan saapuneet uudet sisustusmaalit tuovat kymmenen Suomen suosituinta sävyä helposti remontoijien saataville.
Kaupan toimenpiteillä selvä vaikutus – S-ryhmän ruokakaupoissa hillittiin muovikassien kysyntää8.9.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Osana kansallista muovikassisitoumusta sekä pitkäaikaista kampanjointia yhdessä muiden kaupan alan toimijoiden kanssa, S-ryhmän ruokakaupoissa (Prisma, S-market, Sale, Alepa) on tehty toimenpiteitä muovikassien määrän vähentämiseksi. Toukokuun alussa aloitetun uuden myymäläviestinnän sekä eri kassivaihtoehtoja koskeneen hintamuutoksen myötä yhä harvempi osti muovikassin tänä kesänä.
Suomesta löytyy jo kauppoja, joissa puhelin on syrjäyttänyt lompakon5.9.2025 08:03:00 EEST | Tiedote
Tietyissä S-ryhmän toimipaikoissa jo joka toinen bonustapahtuma kirjataan puhelimella muovikortin sijaan. Muutos on tapahtunut lyhyessä ajassa, sillä esimerkiksi Applen laitteille S-Etukortin on voinut lisätä vasta viime vuodesta alkaen.
SOK mukaan European Marketing Distribution -hankintaliittoumaan29.8.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
SOK on liittynyt päivittäistavaroiden kansainvälisen EMD-hankintaliittouman jäseneksi. Yhteistyön tavoitteena on luoda uudenlaisia toimintamalleja kansainvälisten merkkituotteiden hankintaan – asiakkaiden hyödyksi.
Kosmetiikan kemikaalikuorma huolettaa monia – 54 % suomalaisista valitsee yhä useammin luonnonkosmetiikan tuotteita28.8.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
Statistan tilastojen mukaan luonnonmukaisen kosmetiikan markkinoiden ennustetaan kasvavan koko markkinaa nopeammin. Tämä näkyy yhä konkreettisemmin myös suomalaisten kosmetiikka- ja ihonhoitotuotteiden hankinnoissa, joissa luonnonkosmetiikka on jatkuvasti vahvistanut asemaansa. Peräti 54 prosenttia Sokoksen teettämän kyselytutkimuksen vastaajista toteaa kasvattaneensa luonnonkosmetiikan käyttöä viime vuosina. Tärkeimmät syyt valita luonnonmukaisempia tuotteita perinteisempien kosmetiikkatuotteiden sijaan ovat kemikaalien välttäminen ja tuotteiden turvallisuus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme