S-ryhmä palkkaa 16 traineeta tulevaisuuden liiketoimintojaan rakentamaan
16.10.2019 10:47:06 EEST | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

S-ryhmän viime vuosina uudistunut rekrytoiva valmennusohjelma, S-Trainee, etsii jälleen nuoria talentteja ja tuoreita näkemyksiä liiketoimintojansa kehittämään.
– Kauppa kansainvälistyy ja digitalisoituu voimakkaasti. Uusien kykyjen kasvattaminen on meille tärkeämpää kuin koskaan. Emme hae valmennusohjelmaamme harjoittelijoita, vaan traineita rakentamaan muutosta kanssamme, SOK:n henkilöstöjohtaja Susa Nikula S-ryhmän henkilöstötoiminnoista kertoo.
Traineepaikkoja on auki osuuskaupoissa, SOK:lla ja ulkomaan liiketoiminnoissa. Ohjelman ydintä on teoreettisen opiskelun yhdistäminen käytännön työhön: trainee työskentelee S-ryhmän toimipaikoissa ja tukitoiminnoissa henkilökohtaisen kehittymissuunnitelman mukaisesti. Työsuhde on vakituinen, ja työskentely jatkuu varsinaisten valmennusjaksojen päätyttyä.
– Tarjoamme traineelle tilaisuuden kasvaa kykyjensä mukaan yhä vaativampiin esimies-, asiantuntija- ja johtotehtäviin. Hänellä on mahdollisuus aidosti merkittävän uran luomiseen ja verkostoitumiseen, eri organisaatioissamme, eri asiantuntemusalueilla. Monet S-ryhmän avainpositioissa olevat henkilöt ovatkin tulleet taloon juuri valmennusohjelmamme kautta. Haussa on jälleen henkilöitä, jotka sitoutuvat arvoihimme ja haluavat tulla toteuttamaan johtamislupauksiamme ”Uskallan, arvostan ja toteutan”, Susa Nikula kuvailee.
S-Trainee on S-ryhmän valmennusohjelma ylemmän korkeakoulututkinnon juuri suorittaneille tai pian valmistuville. Hakuaika on 16.10.–6.11.2019. Trainee-paikkoja on auki useissa S-ryhmän alueosuuskaupoissa, SOK:lla ja lähialueen liiketoiminnoissa. Tietoa hausta: s-trainee.fi
Lisätiedot:
S-ryhmän henkilöstötoiminnot, henkilöstöjohtaja Susa Nikula (SOK), puh. 010 76 80260
S-TRAINEE PÄHKINÄNKUORESSA:
- Nuorille, ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneille tai valmistumassa oleville kyvyille
- Ohjelman kesto 10 kuukautta
- Vakituinen työsuhde, alkaa tammikuussa 2020
- Henkilökohtainen kehittymissuunnitelma
- Käytännön kokemusta työssäoppimisen kautta
- Henkilökohtainen tutor
- Opintomatka Eurooppaan
Yhteyshenkilöt
Outi Hohtiviestintäjohtaja
Puh:+358503883133outi.hohti@sok.fiSOK Mediapalvelu
arkisin klo 8-16
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on yli 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä.
Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 15,4 miljardia euroa. Verojalanjälkemme on noin kaksi miljardia euroa, ja 2020 luvulla olemme investoineet vuosittain Suomeen noin 700 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Neljässadas ABC-latausasema avattiin – verkosto laajenee nyt erityisesti suurteholataukseen13.10.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän valtakunnallisen sähköautojen latausverkoston ABC-latauksen neljässadas asema avattiin ABC Petikkoon Vantaalle 1.10. Latauspisteitä Suomen suurimmassa suurteholatausverkostossa on jo lähes 3 000, ja niiden avulla ajetaan kuukausittain noin 50 miljoonaa kilometriä. Verkosto jatkaa voimakasta kehittymistään myös tulevina vuosina.
S-ryhmän tammi–syyskuun myynti kasvoi edellisvuodesta12.10.2026 08:01:00 EEST | Tiedote
S-ryhmään kuuluvien alueosuuskauppojen, SOK:n ja niiden tytäryhtiöiden veroton vähittäismyynti tammi–syyskuussa 2026 oli noin 11,2 miljardia euroa. Myynti kasvoi edellisvuodesta 4,2 prosenttia. Vahvinta kehitys oli liikennekaupassa.
SOK:n pääjohtaja vaihtuu7.10.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
SOK:n pääjohtaja Hannu Krook jää eläkkeelle tämän vuoden lopussa. SOK:n hallintoneuvosto on tänään 7.10.2026 valinnut uudeksi pääjohtajaksi Arttu Laineen. Laine toimii tällä hetkellä kenttäjohtajana ja SOK:n pääjohtajan varahenkilönä. Hän aloittaa SOK:n pääjohtajana 1.1.2027.
Laura Tarkka S-ryhmän matkailu- ja ravitsemiskaupan johtajaksi1.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Laura Tarkka on nimitetty matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjujohtajaksi 5.10.2026 alkaen.
Prisma.fi kasvaa miljoonien tavaroiden kotimaiseksi markkinapaikaksi30.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Prisma.fi haastaa globaalit verkkokauppajätit tarjoamalla suomalaisille kuluttajille entistäkin laajemman käyttötavaroiden valikoiman tutussa kotimaisessa verkkokaupassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

