S-ryhmä palkkaa noin 14 000 kesätyöntekijää – Tavoitteena tarjota yhtä monta positiivista kokemusta työelämästä
7.1.2020 10:34:25 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

− Ykköstavoitteemme on tarjota nuorille myönteisiä oppimiskokemuksia. Ensimmäisillä kosketuksilla työelämään on tutkitusti vaikutusta ammatti-identiteetin syntyyn ja koko työuran onnistumiseen. Puhumme esimiestemme kanssa jatkuvasti siitä, miten tärkeää perehdytys ja nuoren kohtaaminen on, kun pesti alkaa, henkilöstöjohtaja Susa Nikula SOK:lta kertoo.
S-ryhmä on eniten nuoria työllistävä yritysryhmä Suomessa.
− Kaupan ala on silta työelämään, ja otamme roolimme nuorten työelämätaitojen opastajana vakavasti. Saamme kymmeniä tuhansia hakemuksia vuosittain, mutta monet osuuskaupat ja S-ryhmän yritykset järjestävät pikahaastattelun ihan kaikille hakijoille. Järjestämme ja osallistumme useisiin rekrytointitapahtumiin ympäri Suomen, ja kehitämme yhteistyötä oppilaitosten kanssa jatkuvasti. Haluamme, että nuoret näkevät työelämän houkuttelevana ja tuntevat imua työssä oppimaan. Kaikki nuoret eivät valitettavasti saa kesätyötä, mutta hyvää kokemusta työnhaustakin kannattaa ehdottomasti hankkia, Susa Nikula kannustaa.
Lisätiedot:
S-ryhmä, henkilöstöjohtaja Susa Nikula (SOK), p. 010 76 80260
Vinkkejä työnhakuun ja avoimet kesätyöpaikat: www.s-ryhma.fi/tyopaikat/kesatyo
Vastuullinen kesäduuni -kampanja
Vastuullinen kesäduuni on Oikotie Työpaikkojen luotsaama kampanja, joka haastaa työnantajat tarjoamaan nuorille enemmän ja laadukkaampia kesätyöpaikkoja. S-ryhmä on yksi kampanjan pääyhteistyökumppaneista. Lue lisää: www.kesaduuni.org
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
SOK Mediapalvelu
arkisin klo 8-16
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on yli 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä.
Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 15,4 miljardia euroa. Verojalanjälkemme on noin kaksi miljardia euroa, ja 2020 luvulla olemme investoineet vuosittain Suomeen noin 700 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmän kysely: Kotimaisuus painaa ruokavalinnoissa, mutta ei kaikissa ostoskoreissa yhtä paljon31.8.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän tuoreen kyselytutkimuksen mukaan kotimaisuus painaa suomalaisten ostokoreissa erityisesti arjen perustuotteita valitessa. Kyselyyn vastanneen yli 3400 suomalaisen mukaan kotimaisuus on tärkeä valintakriteeri erityisesti ostettaessa jauhelihaa (67 %), siipikarjanlihaa (66 %), leipää (65 %) ja maitoa (65 %). Vähiten kotimaisuus painaa kasviproteiinituotteita (9 %) ja kasvipohjaisia välipaloja (9 %) valittaessa.
S-ryhmän asiakasmäärät kasvoivat ja liiketulos vahvistui28.8.2026 08:55:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän tammi–kesäkuun liiketulos (FAS) oli 162 miljoona euroa ja liikevaihto (FAS) lähes 8,1 miljardia euroa. Kehityksen vetureita olivat liikennekauppa, marketkauppa ja vahvasti kasvavat verkkokaupat. Voimakkaat investoinnit kotimaahan jatkuivat, ja asiakasomistajille maksettiin bonuksia ennätysmäärä, 237 miljoonaa euroa.
Sokoksen ja Åhlénsin hankintayhteistyö laajenee – ruotsalaistavaratalon tuotteita kaikkiin Sokoksiin26.8.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Sokos ja ruotsalainen tavarataloketju Åhléns kasvattavat viime vuonna käynnistämäänsä hankintayhteistyötä. Suomen tähän asti laajin Åhléns-valikoima on saatavilla kaikista Sokoksista kautta maan sekä sokos.fi:ssä 31.8. alkaen. Valikoima kattaa naisten ja miesten muotia, kodin sisustustavaraa sekä kauneuden täsmätuotteita Åhlénsin in-house-merkeiltä.
Uusi merellinen keskustahotelli Tallinnaan – Original Sokos Hotel Talsinki avautuu alkuvuonna 202924.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän hotelliyhtiö Sokotel on sopinut uuden hotellin avaamisesta Tallinnan keskustan ja merenrannan väliin rakentuvaan Talsinki-kortteliin. Uusi hotelli vahvistaa Sokos Hotellien asemaa Tallinnan kehittyvässä hotellimarkkinassa.
Nyt neulojia hemmotellaan – Yhteishyvän rakastetut maakuntasukat ilmestyivät kirjana20.8.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Yhteishyvän supersuositut maakuntasukkaohjeet on koottu ensimmäistä kertaa kirjaksi. Uusi Yhteishyvän maakuntasukat -kirja sisältää 19 maakuntasukkaohjetta sekä kolme uutta luontoaiheista lapasohjetta. Kirja on nyt myynnissä Prismoissa, Prisman verkkokaupassa ja valikoiduissa S-marketeissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

