SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

S-ryhmä tutki: Irtonamut maistuvat suomalaisille – viime vuonna tehtiin myyntiennätys

Jaa
Yleisestä hintojen noususta huolimatta suomalaiset ostivat S-ryhmästä makeisia vuonna 2022 kilomääräisesti mitattuna lähes seitsemän prosenttia edellisvuotta enemmän. Ylivoimaisesti suosituin tuote ovat irtokarkit, joiden myynti kasvoi 28,5 % prosenttia. Makeisten kulutuksessa on nähtävissä hieman alueellisia eroja, ja S-ryhmän ostodata näyttää, että eniten ne maistuvat pohjalaisille.
Kuva: Anssi Vuohelainen
Kuva: Anssi Vuohelainen

Kuluttajahintojen noususta huolimatta koko vuoden 2022 myyntitilastossa makeiset ovat olleet kasvussa. 

- Makeisten myynti S-ryhmässä kasvoi kiloissa mitaten 6,5 prosenttia edellisvuodesta. Makeisten myynti kasvaakin yleensä heikossa suhdannetilanteessa. Niiden ostaminen on usein hyvin henkilökohtaista: karkeilla ja suklaalla palkitaan ja hemmotellaan itseä. Tämän lisäksi perusmakeiset ovat hinnaltaan matalan ostokynnyksen tuotteita, pohtii myyntipäällikkö Nina Paavilainen S-ryhmän marketkaupasta. 

Kaikista S-ryhmän myymistä makeisista ylivoimaisesti suosituimpia ovat irtokarkit. Niitä myytiin vuonna 2022 ennätyspaljon: myynti kasvoi kiloissa mitattuna 28,5%. Paavilaisen mukaan irtomakeisten myynnin kovaa kasvua selittänee osaltaan se, että niiden kilohinta on tämänhetkisessä tilanteessa varsin huokea pussitettuihin tuotteisiin verrattuna ja se, että ostokäyttäytyminen on palautumassa koronan jäljiltä ennalleen. Lisäksi asiakas voi itse valita juuri omaan makuunsa sopivan sekoituksen. S-ryhmän oma Irtonamuja-konsepti kattaa laajimmillaan 115 erilaista makeista. 

- Valikoimat sisältävät namuja hyvin laidasta laitaan, kuten salmiakkeja, hedelmäviinikumeja, suklaita ja vaahtokarkkeja. Suurin kysyntä on suklaamakeisilla. Niitä valikoimissamme on enemmän kuin muilla irtomakeisia myyvillä ketjuilla Suomessa, Paavilainen sanoo. 

Makeisten ohella kuluttajille halutaan tarjota myös terveellisempiä vaihtoehtoja, joiden suosio on myös kasvussa S-ryhmän myymälöissä. 

- Esimerkiksi erilaisille pähkinöille ja kuivatuille hedelmille on yhä enemmän kysyntää, ja panostamme myös tähän kokonaisuuteen, Paavilainen huomauttaa.  

Kestosuosikit pitävät pintansa 

Irtokarkkien jälkeen myydyimmät makeiset S-ryhmässä ovat jo pitkään olleet Fazerin sininen -suklaalevy, Tupla-patukka ja Remix-karkkipussit.  

Uutuuksien rooli valikoimissa on todella merkittävä, ja kuluttajat haluavat kokeilla uusia makeisia. Kuitenkin vain noin 20 prosenttia kaikista lanseeratuista uutuuksista on valikoimissa enää kahden vuoden jälkeen.

- Kilpailu on todella kovaa, ja todellisia klassikkoja syntyy enää harvoin. Aina välillä jokin tietty tuote nousee isoon ”hypeen”, mutta nämä menevät myös nopeasti ohi. Esimerkiksi parisen vuotta sitten Dipper-patukat olivat tällainen lyhytaikainen ilmiö, Paavilainen avaa.  

Tämän tammikuun makeisuutuuksien suurimpia hittejä ovat Paavilaisen mukaan Aakkoset Kirpeä ja makea, Remix Salmiakki, Kismet vadelmajogurtti ja Fazer Pullava-suklaalevy. 

- Aika näyttää, jäävätkö ne pysyvästi herkkusuiden suosikeiksi, pohtii Paavilainen. 

Makeisille persot pohjalaiset 

Makeisten kulutuksessa on eroja eri puolilla Suomea. S-ryhmän ostodata osoittaa, että parhaiten makeiset maistuvat pohjalaisille. 

Isoin makeisten osuus päivittäistavaraostoista on Pohjois-Pohjanmaalla (4,5 %), Keski-Pohjanmaalla (4,35 %), Pohjanmaalla (4,21 %) ja Etelä-Pohjanmaalla (4,13 %).Vähiten makeisten perään ollaan Etelä-Karjalassa (3,6 %) ja Etelä-Savossa (3,64 %). 

- Toisaalta pastilleja ostetaan prosentuaalisesti eniten Kainuussa, ja joulu- sekä pääsiäismakeisia sekä jatkuvasti S-ryhmän valikoimissa olevia konvehteja Uudellamaalla, Paavilainen paljastaa. 

Makeisnälkä korostuu loppuvuonna 

Tammikuussa moni suomalainen sulattelee jouluähkyä, eivätkä makeiset hetkeen maistu aivan tavanomaiseen tapaan. Ei siis ihme, että aina tammikuussa makeisten myynti on huomattavasti edellistä kuukautta matalampi. 

- Tammikuun myyntimäärät ovat lähellä kesäkuukausia. Kesäkuumalla kuluttajia houkuttavat jäätelöt, kun taas kylmänä kesänä makeanhimo kohdistuu enemmän makeisiin. Keväällä selvä makeisten myyntipiikki ajoittuu huhtikuulle eli pääsiäisen ja vapun lähelle. Syksyn alettua niiden kysyntä nousee tasaisesti, ja joulukuu on joka vuosi selkeä myyntihuippu, Paavilainen selvittää. 

Myyntipäällikön tärpit alkuvuoden uutuusmakeisista – joko olet testannut näitä? 

  • Aakkoset Kirpeä & makea 
  • Kismet Vadelmajogurtti 
  • Lakupala Suolainen karamelli 
  • Fazer Pullava suklaalevy 
  • Remix Salmiakki 
  • Sisu Ruletti sitruspippuri & salmiakki 
  • Suffeli Mini Crispy Snacks 
  • TV Mix Shuffle 
  • Ässä Mix & Match 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Nina Paavilainen, myyntipäällikkö, S-ryhmän marketkauppa, nina.paavilainen@sok.fi, puh. 0107680615

Kuvat

Kuva: Anssi Vuohelainen
Kuva: Anssi Vuohelainen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

http://www.s-ryhma.fi

S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt. ​ 

Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissäja oman pankkimme kautta. ​ 

Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa. ​​ 

#parempipaikkaelää

SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 8–16.

Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

S-ryhmän päivittäistavarakauppa vastasi asiakkaiden tarpeisiin ja kasvatti edelleen markkinaosuuttaan27.3.2024 09:01:00 EET | Tiedote

S-ryhmän päivittäistavarakauppa onnistui vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin viime vuonna niin hyvin, että S-ryhmä kasvatti ainoana kaupparyhmänä markkinaosuuttaan vuonna 2023. S-ryhmän päivittäistavarakaupan myynti kasvoi 8,9 prosenttia vuonna 2023. Nielsenin myymälärekisterin mukaan S-ryhmän päivittäistavarakaupan markkinaosuus oli viime vuonna 48,3 prosenttia (+1,3 %-yks.). S-ryhmä on myös ruoan verkkokaupan markkinajohtaja.

S-ryhmän ravintoloiden asiakkaiden suositteluhalukkuus paras 10 vuoteen – ravintoloiden ja henkilöstön vuoden 2023 parhaat onnistujat palkittiin27.3.2024 08:48:26 EET | Tiedote

Asiakkaiden aito kohtaaminen ja henkilökohtainen huomioiminen ovat merkittävä osa asiakaskokemusta. S-ryhmän ravintoloissa asiakaspalvelu on yksi systemaattisen kehitystyön painopisteistä. Ryhmän ravintoloiden asiakastyytyväisyys ja suositteluhalukkuus nousivat kymmenettä vuotta perättäin ja ovat kiitettävällä tasolla. Ravintola-alan ammattilaisia palkittiin hienosta vuodesta ja erityisen hienoista onnistumisista ravintoloiden vetovoiman ja asiakaskokemuksen edistämiseksi valtakunnallisessa tapahtumassa 26. maaliskuuta 2024 Original Sokos Hotel Triplassa.

Vuosi- ja vastuullisuuskatsaus 2023 – ”Entistä tiiviimpää yhdessä tekemistä arvoketjussa”26.3.2024 15:07:33 EET | Tiedote

Katsaus S-ryhmän viime vuoteen, liiketoimintoihin ja vastuullisuuteen on nyt julkaistu. Vastuullisuuden saralla S-ryhmässä ollaan ylpeitä muun muassa siitä, että tavoite omien päästöjen vähentämiseen täyttyy etuajassa. Ilmastotyössä sitouduttiin asettamaan kunnianhimoinen Net Zero 2050 -tavoite ja luontotyötä edistettiin yhteistyössä kumppaneiden kanssa.

Uusi jätelaki sai suomalaiset ryntäämään kauppaan – kompostoreiden myynti tuplaantunut lyhyessä ajassa26.3.2024 08:25:00 EET | Tiedote

Viime vuodesta alkaen asteittain Suomessa voimaan tuleva jätelain muutos on saanut suomalaiset suuntaamaan kiihtyvällä tahdilla kaupoille. Prisman myyntidatan mukaan muun muassa kompostoreiden ja kodin jätelajittelujärjestelmien myynti on noussut jopa kaksinkertaiseksi viimeisen kolmen kuukauden aikana. Kysyntä on ollut viime vuodesta lähtien niin suurta, että lämpökompostorit jopa hetkeksi loppuivat kaupoista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye