SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

S-ryhmä työllistää noin 4 000 kesätyöntekijää: ”Tarvetta punnitaan jatkuvasti kesän edetessä”

Jaa

S-ryhmä on työllistänyt viime vuosina tuhansia nuoria toimipaikoissaan kausiapulaisina. COVID-19-koronaviruspandemiasta johtuva ravintoloiden ja hotellien sulkeminen sekä markettien työskentelyolosuhteiden poikkeuksellisuus vaikuttavat mahdollisuuksiin työllistää nuoria tulevana kesänä. Kauden kynnyksellä näyttää kuitenkin siltä, että osuuskaupat ja S-ryhmän yritykset pystyvät tarjoamaan kesäpestin jopa yli 4000 nuorelle.

Aiempien kesien tavoin alkuperäinen arvio kesätyöntekijöiden määrästä S-ryhmässä oli noin 14 000.

− Määrää laskee tänä vuonna erityisesti Tutustu ja tienaa -harjoittelijoiden vähäisempi palkkaus. Haluamme toimia koronaviruskriisissä vastuullisesti, ja palkkaamme erityisesti kaikkein nuorimpia koululaisia vain hyvin harkiten. Myymälöidemme arki on tehostetun hygienian ja erikoistoimien vuoksi koko tulevan kesän poikkeuksellista, emmekä välttämättä voi taata sellaista tukea nuorimmille työntekijöille, joka olisi poikkeusaikana tarpeen, henkilöstöjohtaja Susa Nikula SOK:lta kertoo.

Kesätyöntekijöiden tarvetta vähentää jonkin verran myös se, että jo 3200 s-ryhmäläistä on saanut pääasiassa marketkaupan palveluksesta uuden työn, hotellin tai ravintolan väliaikaisesti sulkeuduttua tai töiden vähetessä esimerkiksi käyttötavarakaupan palveluksessa.

− Tämä on ollut meille todella positiivinen järjestely, jonka ansiosta olemme onnistuneet välttämään merkittävästi lomautuksia. Jos ja kun pääsemme vaiheittain käynnistämään hotelli- ja ravintolaliiketoimintaa, tarve kesätyöntekijöille saattaa edelleen hieman nousta myös myymälöissä. Arviomme on tällä hetkellä, että työllistämme yhteensä noin 4000 nuorta. Tarpeet ja mahdollisuudet vaihtelevat paikallisesti, ja osuuskaupat seuraavat tilanteen kehittymistä koko kesän ajan, Susa Nikula sanoo.

 

Duunipassilla kiinni työelämään 

Perehdytykseen ja työelämätaitojen vahvistamiseen on S-ryhmässä kiinnitetty viime vuosina paljon huomiota. Kehitystyö on poikinut sähköisen perehdytystyökalun, Duunipassin, joka on viime kesän pilotoinnin jälkeen nyt jokaisen kesätyöntekijän ulottuvilla.

− Kaupan ala on silta työelämään, ja otamme roolimme nuorten työelämätaitoihin opastajana vakavasti. Ykköstavoitteemme on tarjota nuorille myönteisiä oppimiskokemuksia. Olen erityisen iloinen, että meillä on juuri tänä kesänä käytössä sähköinen ja mobiili tapa itseopiskeluun. Se tukee erinomaisesti työpaikalla tapahtuvaa varsinaista perehdytystä, Susa Nikula kuvailee.

 

Lisätiedot:

S-ryhmä, henkilöstöjohtaja Susa Nikula (SOK), p. 044 992 9297

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

http://www.s-ryhma.fi

S-ryhmä on osuustoiminnallinen yritysryhmä, joka muodostuu 19 alueosuuskaupasta, Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnasta (SOK) sekä niiden tytäryhtiöistä. Osuuskauppojen jäsenet eli asiakasomistajat omistavat osuuskaupat, jotka puolestaan omistavat keskusliike SOK:n.

S-ryhmän keskeiset liiketoiminta-alueet ovat marketkauppa, tavaratalo- ja erikoisliikekauppa, liikennemyymälä- ja polttonestekauppa, matkailu- ja ravitsemiskauppa, rautakauppa sekä rahoituspalvelut. S-ryhmän vähittäismyynti oli vuonna 2018 noin 11,5 miljardia euroa, ja se oli suurin yksityinen työllistäjä Suomessa yli 38 000 työntekijällään.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme