S-ryhmän myynti ja tulos kehittyivät suotuisasti
8.2.2019 13:00:00 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Uutinen

Koko ryhmän veroton vähittäismyynti kasvoi viime vuonna 2,2 prosenttia ja oli 11 523 miljoonaa euroa.
– SOK-yhtymän tulos jatkoi kasvuaan jo viidettä vuotta. Koko S-ryhmän tasolla erityinen ilon aihe oli matkailu- ja ravitsemiskaupan kaikkien aikojen paras euromääräinen tulos. Myös SOK:n liiketoiminnan kannattavuus parani merkittävästi. Molemmat mainitut seikat vaikuttivat positiivisesti SOK-yhtymän tulokseen, SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä kertoo.
S-ryhmän hotellien ja ravintoloiden edellisen vuoden hyvä tulos parantui viime vuonna entisestään. Kovasta kilpailusta huolimatta nousujohteinen tuloskehitys on jatkunut vahvana jo vuodesta 2014. Syitä ovat muun muassa hotellien onnistunut brändi- ja palvelukehitystyö, ketjuravintoloiden uudistamiset, asiakkuusohjelmat sekä digikehittäminen, jotka kaikki ovat johtaneet yhä parempaan asiakastyytyväisyyteen.
Yleisesti S-ryhmän suorituskykyä ovat parantaneet muun muassa investoinnit digitaalisuuteen ja energiatehokkuuteen.
Vaiheittain käyttöönotettu S-ryhmän päivittäistavaroiden logistiikkakeskus Sipoossa valmistui kokonaisuudessaan vuonna 2018. Maailmankin mittakaavassa vertailtuna huippumoderni keskus lisää S-ryhmän päivittäistavarakaupan tehokkuutta entisestään.
─ Päivittäistavarakaupassa runsaasti huomiota sai myös vuoden alussa toteutettu Stockmann Herkku -myymälöiden haltuunotto ja syksyllä lanseerattu, tyylillä uudistettu Helsingin Food Market Herkku. Palaute siitä on ollut erittäin hyvää, Heikkilä sanoo.
S-ryhmän päivittäistavarakaupan myynti Suomessa kasvoi 4,8 prosenttia edellisvuodesta, joka ennakoi edelleen markkinaosuuden kasvua. S-ryhmä kasvatti viime vuonna ruuan verkkokauppaa 26 prosentilla edellisestä vuodesta yltäen 38 miljoonan euron myyntiin.
Vahvaa panostusta hotelliverkostoon
S-ryhmän investoinnit olivat viime vuonna 589 miljoonaa euroa. Investointien määrää nostaa muun muassa vahva panostus hotelleihin. Eri puolilla Suomea on meneillään mittavia uudis- ja uudistushankkeita, joista osa valmistui ja osa käynnistyi viime vuoden aikana. Juuri valmistunut Break Sokos Hotel Flamingon laajennus Vantaalla teki siitä 541 huoneellaan Suomen suurimman hotellin. Sipoon logistiikkakeskukseen kohdistuvat investoinnit olivat viime vuodelta noin 45 miljoonaa euroa.
Osuuskaupat maksoivat Bonusta jäsenilleen yhteensä 329 miljoonaa euroa. Bonuspottia pienensi hieman maaliskuun alussa poistunut alkoholista maksettava Bonus. Rahaa asiakasomistajatalouksille maksettiin keskimäärin 157 euroa vuodessa, kun mukaan lasketaan bonusten lisäksi maksutapaetu, ylijäämänpalautus ja osuusmaksun korko.
S-ryhmän ja SOK-yhtymän keskeiset luvut 1–12/2018
S-ryhmä kokonaisuudessaan (osuuskaupat + SOK-yhtymä) 1–12/2018:
- Veroton vähittäismyynti oli 11 523 miljoonaa euroa (ed. v. 11 273 milj. euroa).
- Vähittäismyynti kasvoi 2,2 prosenttia.
- Operatiivinen tulos oli 355 miljoonaa euroa (ed. v. 344 milj. euroa).
- Tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja oli 346 miljoonaa euroa (ed. v. 297 milj. euroa).
- Investoinnit olivat 589 miljoonaa euroa (ed. v. 525 milj. euroa).
- Asiakasomistajia oli vuoden lopussa 2 398 295 (ed. v. 2 355 963).
- Henkilöstömäärä oli vuoden lopussa 37 283 (ed. v. 36 688). Määrä on laskettu aktiivisten työsuhteiden mukaan.
- S-ryhmä työllistää kuluvana vuonna yhteensä noin 14 000 kesätyöntekijää.
- Toimipaikkojen kokonaislukumäärä oli vuoden lopussa 1 841 (ed. v. 1 843).
SOK-yhtymä (SOK + tytäryhtiöt) 1–12/2018:
- Liikevaihto (IFRS) oli 7304 miljoonaa euroa (ed. v. 7 064 milj. euroa).
- Operatiivinen tulos (FAS) oli 59 miljoonaa euroa (ed. v. 41 milj. euroa).
- Tulos ennen veroja (IFRS) oli 55 miljoonaa euroa (ed. v. 5 milj. euroa).
- Investoinnit olivat 113 miljoonaa euroa (ed. v. 58 milj. euroa).
- Henkilöstömäärä oli vuoden lopussa 6 197 henkilöä (ed. v. 6 089 henkilöä). Määrä on laskettu aktiivisten työsuhteiden mukaan.
SOK-yhtymän tilinpäätöstiedote 1–12/2018 julkaistaan S-kanavalla 8.2.2019. S-ryhmän vuosi- ja vastuullisuuskatsaus sekä SOK-yhtymän tilinpäätös 2018 liitetietoineen julkaistaan maaliskuussa 2019.
Lisätietoja:
Pääjohtaja Taavi Heikkilä, SOK, p. 010 76 80200
Johtaja, CFO, Jorma Vehviläinen, SOK Talous ja hallinto, p. 010 76 80608
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on yli 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä.
Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 15,4 miljardia euroa. Verojalanjälkemme on noin kaksi miljardia euroa, ja 2020 luvulla olemme investoineet vuosittain Suomeen noin 700 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Joka viides S-ryhmän bonusosto kirjataan nyt puhelimella – mobiilibonustelu ohitti maksukortin sirun24.9.2026 08:03:00 EEST | Tiedote
Puhelimessa olevasta S-Etukortista on tullut S-ryhmän asiakasomistajille toiseksi suosituin tapa kerryttää Bonusta. Yleisempää on enää vain maksukortin lähimaksu.
Kauppojen hävikki kutistuu, ruoka-apu kärsii – S-ryhmä avaa uuden tavan lahjoittaa jokaisella kauppareissulla21.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Ruoka-avun tarve Suomessa kasvaa samaan aikaan, kun jaettavan ruoan määrä vähenee. Monen ruoka-aputoimijan pääasiallinen jaettavan ruoan lähde on ruokakaupan hävikki. Jaettavaksi riittävä ruoka on vähentynyt vuosi vuodelta, kun hävikkiä on onnistuttu vähentämään tavoitteiden mukaisesti. Nyt S-ryhmä avaa asiakkailleen uuden, helpon tavan auttaa: pullonpalautusrahat voi lahjoittaa ruoka-apuun yli 1200 pullonpalautusautomaatilla ympäri Suomen.
ABC laajentaa raskaaseen liikenteeseen – uuden ABC Truck -verkoston ensimmäiset pisteet suunnitteilla Tupokselle ja Sipooseen2.9.2026 14:30:00 EEST | Tiedote
ABC käynnistää uuden ABC Truck -liiketoiminnan avaamalla ensimmäisen raskaan ammattiliikenteen tankkauspisteen loppuvuoden 2026 aikana Tupokselle ja latauspisteen Sipooseen kevään 2027 aikana. Verkosto on suunnattu kuljetus- ja logistiikka-alan yrityksille sekä muille raskasta kalustoa käyttäville toimijoille.
Uusi TV-ohjelma nostaa Prisman marketmuodin valokeilaan2.9.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Ohjelma näyttää, miten inspiroiva, helposti saavutettava ja omaan tyyliin sopiva pukeutuminen löytyy yhä useammin marketin valikoimasta.
Viron Prismat Coop Eestin omistukseen – uusi yhteistyö avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle merkittävän vientikanavan Viroon1.9.2026 16:00:00 EEST | Tiedote
SOK:n ja Coop Eestin välinen yrityskauppa on saatu päätökseen. Virossa toimiva AS Prisma Peremarket ja sen 13 Prisma-myymälää siirtyvät Coop Eestin omistukseen 1.9.2026 alkaen. Samalla SOK ja Coop Eesti käynnistävät yhteistyön, joka avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle uuden väylän Viron markkinoille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

