SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

S-ryhmän myynti kasvoi alkuvuonna – koronasta kärsineet liiketoiminnot palautumassa

Jaa
S-ryhmän tammi–maaliskuun veroton vähittäismyynti oli lähes 2 927 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua edellisvuoteen verrattuna 7,1 prosenttia. Marketkaupan vire jatkui vahvana, ja päivittäistavarakaupan kasvu Suomessa oli edelleen markkinaa parempaa. Liikennekaupassa alkuvuoden myynti ylitti koronaa edeltävän tason. Myös muilla toimialoilla myynti kääntyi selvään kasvuun koronarajoitusten poistuttua.
Kuva: Sami Heiskanen
Kuva: Sami Heiskanen

Marketkaupan myynti kasvoi tammi-maaliskuussa 1,5 prosenttia edelliseen vuoteen nähden. Nousujohteinen kehitys jatkui, vaikka koronarajoitusten purkamisen myötä kasvuvauhti odotetusti tasaantui korona-ajan ennätyksellisestä tahdista. Marketkauppa sisältää S-ryhmän päivittäistavarakaupan, Prisman käyttötavarakaupan sekä rautakaupan.

– Marketkauppa jatkoi vakaalla kasvu-uralla, ja myynnin kehitys on palaamassa koronan jälkeen lähemmäs normaalia. Ensimmäisen kvartaalin kehitykseen vaikuttaa aina myös pääsiäisen ajankohta. Vuosi sitten suuri osa pääsiäisen myynneistä kohdistui maaliskuulle. S-ryhmän päivittäistavarakaupan alkuvuosi oli hyvä, ja sen kehitys oli edelleen markkinaa parempaa. Kivijalkamyymälöidemme ohella kasvu ruoan verkkokaupassa on jatkunut vahvana, SOK:n pääjohtaja Hannu Krook kertoo.

Suomen päivittäistavaramarkkina kehittyi maltillisesti alkuvuonna 2022. S-ryhmän päivittäistavaramyynti kasvoi markkinaa voimakkaammin, kun alan kokonaismyynti kasvoi tammi–maaliskuussa 1,0 prosenttia.

S-ryhmän liikennekauppa ylsi alkuvuonna lähes 30 prosentin kasvuun edellisvuoteen verrattuna, ja myynti ylitti myös koronaa edeltävän vuoden 2019 tason. Tieliikennemäärät ja liikenneasemien palveluiden kysyntä lisääntyivät kvartaalin jälkipuoliskolla. Talvilomasesongin käynnistyminen ja koronarajoitusten purkaminen vauhdittivat erityisesti ABC-ravintoloiden myynnin kehitystä. Polttonesteiden myynnin kehitystä siivitti osaltaan maailmanmarkkinahintojen nousu.

– Liikennekaupassa näkymä kesäkauteen on positiivinen haastavista globaaleista olosuhteista huolimatta. Maan hallituksen päätös polttoaineen jakeluvelvoitteen väliaikaisesta alentamisesta vastaa tilanteeseen erinomaisesti. Se hillitsee kuluttajien liikkumisen kustannusten nousua ja tukee osaltaan ostovoimaa. Sillä on hillitsevä vaikutus myös yritysten kuljetuskustannusten nousupaineeseen, Hannu Krook painottaa.

Palautuminen korona-ajasta käynnistyi lupaavasti muillakin liiketoiminta-alueilla. Koronarajoitusten hellittämisen myötä ravintoloiden ja hotellien myynti elpyi nopeasti. Myynti kasvoi yli 60 prosenttia edellisvuodesta, vaikka koronaa edeltävästä tasosta jäätiin vielä selvästi. Tavaratalo- ja erikoiskaupan myynti harppasi puolestaan lähes 20 prosenttia edellisvuodesta.

– Ensimmäinen kvartaali antoi meille hyvän startin vuoteen. Tulevaan kehitykseen liittyy nykytilanteessa monia epävarmuustekijöitä. Oleellista on, miten kuluttajien ostovoima kehittyy ja miten kuluttajat toimivat. Kustannusten nousu huolettaa monia. Hintakilpailukyvystä huolehtiminen asiakasomistajiemme eduksi on osuuskaupan perustehtävä ja vahvuus, jonka merkitys tässä tilanteessa korostuu, Hannu Krook toteaa.


S-ryhmän veroton vähittäismyynti 1–3/2022
(vertailtavuuden vuoksi mukana on myös koronakriisiä edeltävän vuoden 2019 muutosprosentit)

Liiketoiminta-alue Myynti (milj. €) Muutos tilanteeseen
1–3/2021
Muutos tilanteeseen
1–3/2019
Marketkauppa*  2 164,6  +1,5  +14,3
Liikennekauppa**  465,0  +29,8  +22,1
Matkailu- ja ravitsemiskauppa*  113,7  +61,1  -40,0
Tavaratalo- ja erikoisliikekauppa  50,1 +19,6   -26,0
Muut  133,1  +2,0  +10,4
S-ryhmä yhteensä  2 926,5  +7,1  +10,4

*Lukuun sisältyy myynnit Virossa ja Venäjällä. SOK luopuu liiketoiminnoistaan Venäjällä, ja toimintojen alasajo on aloitettu.
Marketkauppa sisältää rautakaupan.
** Liiketoiminta-alueen aiempi nimi oli Liikennemyymälä- ja polttonestekauppa

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Pääjohtaja Hannu Krook, SOK, p. 010 76 80200, hannu.krook(at)sok.fi
Johtaja, CFO, Jorma Vehviläinen, p. 010 76 80608, jorma.vehvilainen(at)sok.fi

Kuvat

Kuva: Sami Heiskanen
Kuva: Sami Heiskanen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

http://www.s-ryhma.fi

S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt. ​ 

Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissäja oman pankkimme kautta. ​ 

Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa. ​​ 

#parempipaikkaelää

SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 8–16.

Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Tutkimus: Suurin osa suomalaisista haluaisi liikkua luonnossa nykyistä enemmän - yksi liikuntamuoto on selvä suosikki6.5.2024 08:40:00 EEST | Tiedote

Prisma toteutti osana outdoor-valikoimansa kehittämistä kyselytutkimuksen, johon vastasi 2500 eri-ikäistä suomalaista ympäri maan. Tutkimuksessa nousi selvästi esiin se, etteivät suomalaiset koe ulkoilevansa tarpeeksi ja etenkin nuorten ulkoiluista ollaan huolissaan. Suurimpana esteenä ulkoilulle koettiin kiire ja ajan puute. Suosituin liikkumismuoto oli kävely tai sauvakävely. Sosiaalista mediaa metsään ei haluta.

Jopa +60 % myyntipiikkejä – Prisman data osoittaa kuinka suomalaiset hurahtivat huoltamaan pyöriään25.4.2024 08:20:00 EEST | Tiedote

Suomalaiset ovat innostuneet tänä keväänä toden teolla pyöräilystä, kertoo Prisman tuore myyntidata. Pyoräilyn myynti kasvoi maaliskuussa peräti 60 prosenttia verrattuna vuodentakaiseen. Etenkin sähköpyörien suosio kasvaa jatkuvasti ja taustalla näkyy myös työsuhdepyöräilyn nousu sekä ympäri vuoden tapahtuvan pyöräilyn lisääntyminen. Suomalaiset vaikuttavat myös huoltavansa pyöriään aiempaa enemmän itse, sillä pyöräilytarvikkeiden kuten renkaiden paikkaustarvikkeiden ja ketjuöljyjen myynti on kasvanut voimakkaasti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye