S-ryhmän myyntidata paljastaa: tämän tuoteryhmän myynteihin juhannuksen säällä ei ole vaikutusta
16.6.2022 07:45:00 EEST | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

”Myyntidatastamme käy ilmi, että lämpimän juhannusviikon myynneissä korostuvat hellekeliin helpotusta tuovien jäätelöiden lisäksi erilaiset juomat – niin alkoholittomat virvoitusjuomat ja vedet kuin alkoholillisetkin juomat”, kertoo myyntijohtaja Antti Oksa S-ryhmän marketkaupasta.
Lämpimänä juhannuksena ostetaan myyntidatan mukaan suhteessa enemmän myös hyönteiskarkotteita, kylmälaukkuja ja -varaajia, ulkopelejä sekä uimaleluja ja -asuja. Kylmänä juhannuksena Prisman hyllystä poimitaan ruokaostosten ohella ostoskärryyn kumisaappaat ja sadevaatteet mökkireissun varalle.
S-ryhmän myyntidatan perusteella on kuitenkin olemassa tuoteryhmä, jonka myyntiin juhannusviikon lämpötilalla ei juuri ole vaikutusta. Grillattavia ruokia, kuten makkaroita, herkkusieniä ja maisseja, sekä grillihiiliä ja -brikettejä ostetaan juhannuksena tasaisesti säästä riippumatta.
”Tämän perusteella voikin todeta, että grillaus kuuluu suomalaisten juhannuksen viettoon niin olennaisena osana, että siitä ei luovuta, vaikka sää olisi kuinka kolea”, Oksa pohtii.
Tämän kesän grillaustrendeihin lukeutuvat esimerkiksi katuruoat kuten smash burgerit, rohkeasti maustetut grilliruoat, hidas grillaaminen sekä grillattujen hedelmien ja vihannesten nousu aterian keskiöön.
S-ryhmän kaupat palvelevat laajoin aukioloajoin juhannuksen alla – verkkokaupassa kannattaa olla ajoissa liikkeellä
Juhannusviikon suosituin kauppapäivä S-ryhmän ruokakaupoissa (Prisma, S-market, Sale, Alepa, Food Market Herkku) on perinteisesti juhannusaattoa edeltävä torstai. Jos isoimmat ruuhkat haluaa välttää, kannattaa ostoksille suunnata jo alkuviikosta tai vuorokauden hiljaisempina tunteina, eli varhain aamulla, myöhään illalla tai yöllä.
”Juhannuksen alla noin sata S-ryhmän ruokakauppaa on auki kellon ympäri. Mökkipaikkakunnista esimerkiksi Hurissalon, Nauvon sekä Taivassalon Salet palvelevat juhannusviikolla ympäri vuorokauden. Lähes koko verkostomme, eli yhteensä yli tuhat myymälää on auki läpi juhannuksen, vain yksittäisiä myymälöitä on kiinni”, sanoo S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho.
Juhannusviikolla ympäri vuorokauden auki olevia Prismoja löytyy ainakin pääkaupunkiseudulta, Turusta, Tampereelta, Halikosta, Kaarinasta, Jyväskylästä, Keravalta, Lappeenrannasta, Lohjalta, Mikkelistä, Nummelasta, Pirkkalasta ja Raisiosta.
Juhannusruoat voi tilata useilla paikkakunnilla myös verkkokaupan kautta. Oma toimitusaika kannattaa kuitenkin varata pikaisesti, sillä vaikka ruoan verkkokaupan kapasiteettia nostetaan pyhien alla, myös kysyntää on juhannusviikolla runsaasti. Tilauksen sisältöä voi tarvittaessa muokata lähempänä toimitushetkeä, jos juhannuksen ruokasuunnitelmat eivät ole vielä tässä vaiheessa täysin selvillä.
S-ryhmän ruoan verkkokaupassa on mukana jo yli 250 myymälää eri puolilta Suomea, ja s-kaupat.fi:stä tai S-kaupat-mobiilisovelluksesta voi helposti tarkistaa, tarjoaako mökkipaikkakunnalla sijaitseva tai matkan varrelle osuva myymälä verkkokaupan palvelua. Lisäksi kannattaa tarkistaa eri ketjujen myymälät – jos esimerkiksi Prismasta toimitusajat olisivat jo varattu loppuun, saattaa S-marketista vielä löytyä vapaita aikoja.
Oman juhannuskaupan aukioloajat voi tarkistaa osoitteesta https://www.s-kanava.fi/asiakasomistajuus/toimipaikat/. Ruoan verkkokaupan palvelua tarjoavat myymälät sekä vapaat toimitusajat löytyvät osoitteesta https://www.s-kaupat.fi/ sekä S-kaupat-mobiilisovelluksesta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Oksa, S-ryhmän päivittäistavarakaupan myyntijohtaja, antti.oksa@sok.fi, puh. 010 7680699
Sampo Päällysaho, S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja, sampo.paallysaho@sok.fi, puh. 010 7680665
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on yli 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä.
Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 15,4 miljardia euroa. Verojalanjälkemme on noin kaksi miljardia euroa, ja 2020 luvulla olemme investoineet vuosittain Suomeen noin 700 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmän tammi–kesäkuun myynti kasvoi edellisvuodesta10.7.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
S-ryhmään kuuluvien alueosuuskauppojen, SOK:n ja niiden tytäryhtiöiden veroton vähittäismyynti tammi–kesäkuussa 2026 oli 7 319,3 miljoonaa euroa. Myynti kasvoi edellisvuodesta 4,5 prosenttia. Kehitys oli vahvaa muun muassa liikennekaupassa ja marketkaupassa.
Tutun arkituotteen pakkaus uudistui: yli 34 000 kg vähemmän pakkausmuovia7.7.2026 08:10:00 EEST | Tiedote
Osassa Kotimaista kirsikkatomaattirasioita on tänä keväänä toteutettu pakkausmuutos, joka vähentää pakkausmuovin määrää merkittävästi. Muutos koskee Osuuskunta Närpiön Vihanneksen toimittamien Kotimaista kirsikkatomaattien rasioita, joissa toteutettu pakkausuudistus vähentää pakkauksissa käytetyn muovin määrää vuositasolla yli 34 000 kg. Tämä vastaa yhteensä yli 1,6 miljoonaa muovikassia.
Ei enää ostosten nostelua hihnalle – Kerää ja skannaa -palvelun käyttö onnistuu yhä useammassa myymälässä omalla puhelimella25.6.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän Kerää ja skannaa -palvelu löytyy jo 67 myymälästä. Palvelun uusin versio, jossa skannaus tehdään omalla puhelimella, on käytössä 7 myymälässä. Mobiili Kerää ja skannaa -palvelu toimii S-ostoslista-sovelluksessa, joka tarjoaa asiakkaille muitakin arkea helpottavia ominaisuuksia.
ABC:n suuri koirakysely: Joka neljäs koiranomistaja jättää automatkan tekemättä koiran vuoksi – yli 2500 koiraihmistä antaa parhaat vinkit lemmikin kanssa matkustamiseen24.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Tänäkin vuonna moni suomalainen suuntaa kesälomamatkalle koiransa kanssa. ABC:n tuoreen kyselytutkimuksen mukaan lemmikin kanssa matkustaminen vaatii tarkkaa ennakkosuunnittelua. Vastaajien mukaan Suomen teillä suurimpia haasteita ovat lemmikille sopivien taukopaikkojen vähyys, minkä vuoksi matkoja jätetään jopa tekemättä. ABC on tarttunut tähän tarpeeseen ja tuonut asemilleen entistä enemmän koiraystävällisiä palveluita.
ABC:n kysely: Tässä on juhannuksen automatkojen ykkösbiisi18.6.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän asiakasomistajille toteutettu kysely kertoo, että noin joka toinen lähtee juhannusliikenteeseen autolla, ja tänään torstaina on ylivoimaisesti suosituin lähtöpäivä. Vaikka moni kuuntelee nykyään omaa soittolistaa ja podcasteja, juhannuksen automatkalla radio on yhä ylivoimaisen suosittu. Suosikkibiiseistä yksi nousi selvästi muiden yläpuolelle: Arttu Wiskarin Mökkitie.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


