Saara Hyrkkö: Hoitajapulaan tarvitaan kestäviä ratkaisuja
16.9.2022 16:15:25 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote

“Ymmärrän hyvin, että hoitajilla on mitta täynnä. He ovat jo vuosia varoittaneet hoivakriisistä ja venyneet äärimmilleen. Kestäviä ratkaisuja tarvitaan: lisää hoitajia, reilu palkkaus, inhimilliset työolot. On saatava palkkasopu osaltaan ratkomaan syvenevää hoitajapulaa. Meidän päättäjien vastuulla on ennen kaikkea varmistaa sotepalveluiden riittävä rahoitus. Akuutissa työtaistelutilanteessa velvollisuutemme on myös varmistaa tarvittaessa lailla, ettei kenenkään henki lakon takia vaarannu. Ymmärrän senkin, että tämä tuntuu epäoikeudenmukaiselta”, sanoo Hyrkkö.
Vihreät ovat halunneet hallituksessa ja eduskunnassa varmistua lain välttämättömyydestä, tarkkarajaisuudesta ja viimesijaisuudesta.
“Potilasturvallisuuslaki ei ollut Vihreille läpihuutojuttu. Olemme halunneet varmistaa, että perusoikeuksia rajoitetaan niin vähän kuin on aivan välttämätöntä. Laki on nyt rajattu vain tilanteisiin, jotka uhkaavat ihmisten henkeä tai aiheuttavat terveyden vakavan vaarantumisen. Käräjäoikeuden päätösten myötä oli tärkeää vielä kertaalleen punnita lain sisältöjä. Näin myös tehtiin. Tehohoidon lakkouhan poistuminen ei ikävä kyllä poista lain välttämättömyyttä. Suojelutyön puuttuminen hauraiden vanhusten kotihoidosta voi olla yhtä lailla kohtalokasta”, toteaa Hyrkkö.
Hyrkkö korostaa, että lain tulee olla aivan viimesijainen keino.
“Tiedän, että poliitikkojen sanat eivät tässä tilanteessa auta. Tuntuu kuitenkin reilulta yrittää avata, miksi tämä vihattu laki säädetään, vaikka se ei auta ratkomaan isoa kysymystä hoitajapulasta. Olen pahoillani, että olemme joutuneet tähän tilanteeseen. On kiistatta häpeällistä, että Suomessa ei ole vuosikausiin kyetty ratkaisemaan hoivakriisin juurisyitä ja kuromaan umpeen naisvaltaisten alojen palkkakuoppaa”, sanoo Hyrkkö.
Yhteyshenkilöt
Laura LuotoViestintäsuunnittelijaVihreät viestintä
Puh:050 380 2848laura.luoto@vihreät.fiSaara HyrkköVihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Puh:+358 9 432 3021Puh:040 719 7604saara.hyrkko@eduskunta.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Vihreät - De GrönaMannerheimintie 15b A, 4 krs
00260 Helsinki
09 5860 4160, viestinta@vihreat.fihttps://www.vihreat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Hyrkkö ehdottaa valtakunnallista läksytukea ja isien omaa neuvolakäyntiä: Poikien puolustaminen vaatii tekoja poikien hyväksi, ei naisten oikeuksien polkemista6.11.2026 14:30:39 EET | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö vaatii tekoja poikien ja nuorten miesten pahoinvointiin puuttumiseksi. Hyrkön mukaan poikien tilanne ei parane ahtamalla heitä yhteen muottiin tai rakentamalla vastakkainasettelua tyttöjen ja naisten oikeuksien kanssa. Vihreät esittää keinoja poikien tukemiseksi koulussa, sote-palveluissa ja perheissä.
Vihreiden Elo: Hallitukselta häpeällisen huono ennallistamissuunnitelma5.11.2026 19:11:20 EET | Tiedote
Orpon hallituksen tänään hyväksymä luonnos kansalliseksi ennallistamissuunnitelmaksi rajaa heikentämättömyysvelvoitteen koskemaan vain jo valmiiksi tiukasti suojeltuja Natura-alueita. Vihreiden kansanedustaja Tiina Elon mukaan luonnos on häpeällisen huono.
Vihreiden Jenni Pitko tyrmää hallituksen ennallistamissuunnitelman täysin surkeana esityksenä5.11.2026 17:47:45 EET | Tiedote
Orpon hallitus teki 5.11. päätöksen Suomen ennallistamissuunitelman luonnoksen lähettämisestä EU-komissiolle. Vihreiden kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Jenni Pitko pitää esitystä julkisuudessa olleiden tietojen perusteella surkeana suorituksena.
Vihreiden Alametsä: Uhrit eivät voi enää odottaa – tarvitaan seksuaalirikosten oikeusturvatakuu5.11.2026 12:05:46 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Alviina Alametsä vaatii seksuaalirikosten nopeampaa tutkintaa. HS uutisoi tänään valtavista viivästyksistä seksuaalirikosten tutkinnoissa (HS 5.11.2026).
Vihreiden varapuheenjohtaja: USAn välivaalien tulos antaa toivoa koko maailmalle4.11.2026 09:44:35 EET | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja Allu Pyhälammi iloitsee USAn välivaalien tuloksesta. Demokraatit ottivat kaksipuoluejärjestelmässä välivaalien murskavoiton, vieden kotiin sekä senaatin että edustajainhuoneen. Tulosta on kuvailtu täystyrmäyksenä Trumpin politiikalle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
