Saarenjärven kunnostussuunnittelu alkoi osana Helmi-elinympäristöohjelmaa

”Kunnostussuunnitelma on osa Helmi-ohjelman lintuvesikunnostuksia ja suunnittelun lähtökohtana on järven linnustollisen tilan parantaminen avovesialaa lisäämällä”, kertoo lintuvesikoordinaattori Maria Yli-Renko Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta. Saarenjärvelle valmistui vuonna 2020 luonnonhoitosuunnitelma, jossa esitetään ruoppaussuunnitelman tekemistä Saarenjärven pohjoisosassa sijaitsevalle Vihiniemenlahdelle avovesialan lisäämiseksi. Kiskonjoen mukanaan tuomat ravinteet ja kiintoaines ovat laskeutuneet Vihiniemenlahteen ja laaja järvialue on loppukesästä pahoin umpeenkasvanut. ”Ruoppausten tarkoituksena onkin kehittää järven pohjoisosaa kosteikkomaiseen suuntaan, jotta saadaan lisättyä linnuston viihtyisyydelle tärkeää avovesialuetta ja estettyä järven umpeenkasvua sekä parannettua Saarenjärven kosteikkomaista luonnetta ja ravinteiden pidätyskykyä.”, täsmentää Yli-Renko.
Kunnostuksen toteuttaminen edellyttää vesialueen omistajien lupaa
Kunnostussuunnitelma valmistuu vuoden 2022 syksyllä ja tällöin alueella tullaan pitämään myös yleisötilaisuus, jossa konsultti esittelee suunnitelmaa ja paikallisilla on mahdollisuus kommentoida suunniteltuja toimenpiteitä. Tilaisuudesta tullaan tiedottamaan myöhemmin.
Helmi-ohjelman toimet perustavat vapaaehtoisuuteen ja kunnostusten toteutuminen edellyttääkin vesialueen omistajien suostumusta. ”Kunnostukset eivät kuitenkaan toteutuessaan vaadi alueen omistajilta omarahoitusosuutta vaan kunnostuskustannuksista vastaisi Varsinais-Suomen ELY-keskus.”, sanoo Maria Yli-Renko.
Suunnitelman valmistuttua vesialueen omistajia lähestytään kirjeitse luvan saamiseksi. Mikäli kunnostukselle löytyy paikallista tahtotilaa ja vesialueen omistajat puoltavat laadittua suunnitelmaa, siirrytään kunnostuksessa seuraavaan vaiheeseen eli kunnostukseen haetaan vesilain mukaista lupaa aluehallintovirastolta.
Lisätietoja
Maria Yli-Renko
lintuvesikoordinaattori
Varsinais-Suomen ELY-keskus
puh. 0295 023 020
maria.yli-renko@ely-keskus.fi
Helmi-ohjelma on ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön yhteinen ohjelma, jota toteuttavat yhdessä ministeriöiden hallinnonalat sekä kunnat ja järjestöt. Ohjelman tavoitteena on vahvistaa Suomen luonnon monimuotoisuutta ja se on keskeinen keino luonnon köyhtymisen pysäyttämisessä. Helmi-ohjelmassa tartutaan Suomen luonnon köyhtymisen suurimpaan suoraan syyhyn: elinympäristöjen vähenemiseen ja laadun heikkenemiseen.
Lisää Helmi-elinympäristöohjelmasta: www.ym.fi/helmi
Lisää Helmi-ohjelman lintuvesikunnostuksista: ym.fi/helmi/lintuvesien-ja-kosteikkojen-kunnostaminen
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Varsinais-Suomen ELY-keskusItsenäisyydenaukio 2
20800 Turku
0295 022 500 (vaihde)http://www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Fingrid Oyj:n Lieto-Raisio 400+110 kV voimajohtohankkeen YVA-ohjelmasta23.12.2025 15:19:25 EET | Tiedote
Fingrid Oyj on toimittanut 30.10.2025 Varsinais-Suomen ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman, joka koskee voimajohtohanketta Liedon sähköaseman ja Raisioon rakennettavan uuden sähköaseman välille. ELY-keskus on 23.12.2025 antanut tästä arviointiohjelmasta yhteysviranomaisen lausunnon.
I november ökade arbetslösheten trendenligt i Egentliga Finland23.12.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Tillväxten av arbetslösheten i Egentliga Finland har följt landets genomsnitt under detta år. Under november var arbetslösheten i landskapet i en trendmässig liten ökning. Efterfrågan på arbetskraft har tyvärr varit blygsam under en lång tid, och inte heller i november syntes några tecken på förbättring. Långtidsarbetslösheten har utvecklats till rekordnivåer i mätningarnas historia, men i november ökade antalet knappt, som ett undantag jämfört med tidigare månader.
Marraskuun työttömyysluvut trendinomaisessa nousussa Varsinais-Suomessa23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Varsinais-Suomen työttömyyden kasvu on myötäillyt koko maan keskiarvoa tänä vuonna. Marraskuun aikana työttömyys oli trendinomaisessa pienessä nousussa maakunnassa. Työvoiman kysyntä on pysynyt valitettavan vaatimattomana jo pitkän aikaa, eikä marraskuussakaan näkynyt viitteitä vielä paremmasta. Pitkäaikaistyöttömyys on kehittynyt mittaushistorian ennätyslukemiin mutta marraskuussa määrä ei juurikaan lisääntynyt poikkeuksena edellisiin kuukausiin.
Seutu+ joukkoliikenteen viranomais- ja järjestämistehtävät siirtyvät Traficomille 1.1.2026 – matkustajille palvelut jatkuvat normaalisti19.12.2025 09:26:18 EET | Tiedote
Vuoden 2026 alusta ELY-keskusten joukkoliikenteen viranomais- ja hankintatehtävät siirtyvät Liikenne- ja viestintävirasto Traficomiin. Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakuntien alueella asia koskee Seutu+ joukkoliikenteen liikenteen yhteyksiä.
En ny understödsform för vattenskydd inom jordbruket testas i Skärgårdshavets avrinningsområde – ansökningsperioden inleds den 8 januari 202618.12.2025 15:15:08 EET | Pressmeddelande
Det resultatbaserade understödet är ett försök där en ny verksamhetsmodell för resultatbaserat understöd utvecklas och testas för framtida behov. Jordbrukare i Skärgårdshavets avrinningsområde erbjuds möjlighet att få understöd för åtgärder som minskar fosforhalten i åkermarken. Understödet kan sökas under perioden 8.1-2.2.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme