Saarioisten ja Vappu Pimiän yhteistyönä syntynyt uutuuslaatikko tuo makua arkeen – Jauheliha-ohravuoka maistuu koko perheelle

Jaa
Saarioisten monipuolinen laatikkovalikoima laajenee elokuun lopussa, kun Saarioinen tuo markkinoille Vappu Pimiän kanssa kehitetyn uutuuslaatikon, Jauheliha-ohravuoan.

“Laatikoiden rooli suomalaisten ruokapöydissä on merkittävä – yli 80 % valmisruokaa ostavista suomalaisista syö niitä vähintään kerran kuussa. Vappu Pimiän kanssa suunnittelemamme Jauheliha-ohravuoka tuo uutta twistiä klassikkolaatikoidemme rinnalle ja herkullisen uutuuden on testattu maistuvan koko perheelle”, kertoo Saarioisten kuluttajakokemuksesta vastaava johtaja, Tia Yrjölä.

Mehevä Jauheliha-ohravuoka on valmistettu suomalaisesta naudanlihasta, ohrasta ja porkkanasta. Väriä ja makua laktoosittomaan laatikkoon antavat tomaatti ja timjami.

“Kun yhdistin voimani Saarioisten äitien kanssa suomalaisten seuraavan lempiruoan löytämiseksi, minulla oli mielessäni kaksi haavetta: se, että lopputulosta voisi syödä hyvällä mielellä yhdessä ja että uutuuslaatikko sisältäisi kotimaista ohraa. Se maistuu mainiolta, on rakenteeltaan riisiä rouheampi ja antaa töitä suomalaisille viljelijöille, joten enpä äkkiseltään keksi parempaa valintaa”, Vappu Pimiä sanoo.

Saarioisten laatikot ovat suomalaisten lempiruokia

Saarioisilla on ollut tärkeä rooli suomalaisten arjessa jo vuosikymmenien ajan. Vaikka syöminen muuttuu ja monipuolistuu, klassikkotuotteet ovat pysyneet kuluttajien suosikkeina ja lempiruokina jo 65 vuotta. Saarioisten laatikkosarjassa on tällä hetkellä 12 laatikkoa. Ne tehdään kuten kotonakin, mutta isommissa uuneissa. Paistamisen jälkeen tuotteet jäähdytetään nopeasti, mikä takaa säilyvyyden. Mitään säilöntäaineita ei siis tarvita.

Myös Vappu Pimiälle Saarioisten laatikot ovat tuttuja jo lapsuudesta.

“Mun rakas isä on kokkailijaluonne, mutta muutakin on pitänyt elämässä ehtiä tekemään. Voi siis sanoa, että mä olen paitsi suurella rakkaudella, myös laatikoilla kasvanut. Nyt kun itse lähden reissuun, meidänkin kotona syödään isien tekemää ruokaa eli Saarioisten laatikoita”, hän sanoo.

Jauheliha-ohravuoan lanseeraus on osa Saarioisten Laatikoilla kasvanut -kampanjaa, jonka kasvoina toimivat juontaja Vappu Pimiän lisäksi artisti ALMA ja uimari Matti Mattsson.

Uutuuslaatikko on saatavilla kaupoista 29.–30.8. eteenpäin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Saarioinen:


Tia Yrjölä
tia.yrjola@saarioinen.fi
+358 50 5932 168


Mellakka:


Mia Eloranta
mia.eloranta@mellakka.fi
+358 50 401 7383

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Saarioinen
Saarioinen



Saarioinen on tehnyt suomalaisten lempiruoat jo yli 60 vuoden ajan. Saarioinen on suomalainen perheyritys ja johtava valmisruokatalo n. 260 miljoonan euron liikevaihdolla. Olemme kotoisin Kangasalan Sahalahdelta, Saarioisten Kartanosta. Tämän lisäksi Saarioisten herkullista ruokaa tehdään Valkeakoskella ja Huittisissa sekä Viron Raplassa yhteensä noin 1 300 saarioislaisen voimin. Saarioinen vaalii perinteitä ja kehittää samalla jatkuvasti uutta yhdessä suomalaisten kanssa. Äitien tekemää ruokaa vuodesta 1957. www.saarioinen.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Saarioinen

Saarioisten laatikot – suomalaisten lempiruokaa jo vuodesta 195719.4.2022 08:20:00 EEST | Tiedote

Positiivinen asenne valmisruokia kohtaan näkyy niiden kasvavassa kulutuksessa. Vaikka syöminen muuttuu ja monipuolistuu, klassikkotuotteet ovat pitäneet pintansa kuluttajien suosikkeina ja lempiruokina jo 65 vuoden ajan. Saarioinen käynnistää ikonisten laatikkoruokien kunniaksi Laatikoilla kasvaneet -kampanjan, jonka kasvoina toimivat juontaja Vappu Pimiä, artisti ALMA sekä uimari Matti Mattsson.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye