Sadas promootio on Promootion riemuvuoden 2023 kohokohta
25.1.2023 07:48:55 EET | Helsingin yliopisto | Tiedote

Helsingin yliopiston Promootion riemuvuosi avataan 20.3.2023, jolloin julkistetaan myös yliopiston uudet kunniatohtorit. Riemuvuoden aikana nostetaan esiin promootiojuhlaperinteen lisäksi laajemmin yliopiston kulttuurihistoriallista ja yhteiskunnallista merkitystä.
Promootio on monipäiväinen seremonia, jossa maisterit ja tohtorit pääsevät juhlimaan suorittamiaan tutkintoja näyttävissä puitteissa koko yliopistoyhteisön kanssa. Promootion historia ulottuu Helsingin yliopiston perustamisaikoihin saakka vuoteen 1643. Kansainvälisestikin ainutlaatuinen suomalainen maisteri- ja tohtoripromootio on yliopiston parhaiten säilynyt vuosisatojen läpi jatkunut perinne. Keväällä 2023 vietetään jo sadatta filosofisen tiedekunnan promootiota sekä eläinlääketieteellisen, teologisen ja oikeustieteellisen tiedekunnan promootioita.
Promootion riemuvuoden ohjelma
Riemuvuoden ohjelmatarjonta on kaikille avoin. Vuoden aikana voi muun muassa maanantaina 20.3. osallistua avaustapahtumaan, jossa kantaesitetään vuoden 2023 monikielinen promootiokantaatti Science Frictions. Lisäksi Kansalliskirjastossa on esillä 21.3–31.10 esillä historianäyttely Promotio 1643–2023. Riemun rituaalit, jossa voi nähdä promootioon liittyviä aarteita ja osallistua tulevaisuuden ei-binäärin promootioasun pohdintaan.
Riemuvuoden aikana järjestetään niin ikään juomalaulukilpailu, yleisötilaisuuksia Tiedekulmassa ja Kansallismuseossa sekä julkaistaan Promootio –podcast-sarja ja promootiohistoriateos. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura SKS ja Svenska litteratursällskapet i Finland SLS järjestävät myös muistitietokeruun promootiomuistoista.
Kaikki riemuvuoden tapahtumat ja päivittyvät tiedot löytyvät sen verkkosivustolta. Tervetuloa mukaan!
Promootion riemuvuosi on laaja yhteistyöhanke
Yliopiston kanslerin Kaarle Hämerin suojelema ja KTM Jussi Herlinin luotsaama riemuvuosihanke toteutuu laajana yhteistyönä muun muassa Kansalliskirjaston, Kansallismuseon, Helsingin kaupunginmuseon, Yliopistomuseon, Helsinki Alumni -yhteisön, Helsingin yliopiston alumniyhdistyksen, opiskelijajärjestöjen ja Akateemisen Kirjakaupan kanssa. Pääasiassa säätiötuella rahoitetun projektin päätukija on Ella ja Georg Ehrnroothin säätiö. Taiteellisesta ja tieteellisestä tuotannosta vastaavat muun muassa runoilija Cia Rinne, säveltäjä Cecilia Damström, designer Ella Boucht, historiantutkijat Tero Halonen, Eva Ahl-Waris ja Kristina Ranki.
Yhteyshenkilöt
FT Kristina Ranki
Projektipäällikkö
kristina.ranki@helsinki.fi
p. 029 412 1699
www.helsinki.fi/promootionriemuvuosi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Nopeat junayhteydet voivat edistää ihmisen kognitiivista terveyttä20.3.2026 11:45:02 EET | Tiedote
Nopea rautatieyhteys auttaa ylläpitämään kognitiivista terveyttä ja vähentämään eriarvoisuutta ikääntyvässä väestössä, ilmenee uudesta tutkimuksesta.
Kasvipainotteisempaan ruokavalioon siirtyminen voi vähentää paksu- ja peräsuolisyöpien riskiä20.3.2026 08:57:27 EET | Tiedote
Punaisen ja prosessoidun lihan osittainen korvaaminen kasviperäisillä ruuilla, erityisesti täysjyvällä, on yhteydessä paksu- ja peräsuolisyöpien pienempään riskiin suomalaisilla aikuisilla.
Suomalaistutkijat neuvomaan Tanskan metsitystä19.3.2026 08:46:09 EET | Tiedote
Tanska aikoo metsittää 250 000 hehtaaria peltoa vuoteen 2045 mennessä. Helsingin yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston tutkijat selvittävät tanskalaisten kanssa, miten peltojen metsityksestä saadaan ilmastolle mahdollisimman suuri hyöty.
Tutkimus valottaa urheilun varjopuolta: Henkinen väkivalta yleistä, oikeusturvan puutteet korjattava18.3.2026 16:05:10 EET | Tiedote
Henkinen väkivalta on laajalle levinnyt ilmiö suomalaisessa urheilussa, osoittaa Helsingin yliopiston tutkimus, joka tavoitti yli 3 600 urheilijaa 80 eri lajista.
Paikallisten kalastajien tieto täsmensi ennusteita kuhan kutualueista16.3.2026 14:17:07 EET | Tiedote
Matemaattinen mallinnus tarkentaa ympäristöpoliittista suunnittelua. Helsingin yliopiston väitöstutkimuksessa kehitettiin uusia välineitä saaristomeren vedenlaadun parannuskeinojen vertailuun ja rannikkokalojen kutualueiden seurantaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
