
Sadat sote-alan työntekijät ovat ottaneet rokotteen tartuntatautilain muutoksen jälkeen
− Rokottautumisvelvoite on lisännyt sote-alan työntekijöiden rokotuskattavuutta selvästi. Kyselyyn vastanneiden sote-yritysten ja -järjestöjen piirissä oli aiemmin noin 1 500 rokottamatonta työntekijää. Näistä lähes kolmannes on hakenut ensimmäisen rokotteensa sen jälkeen, kun uudesta velvoitteesta päätettiin, toteaa Hyvinvointiala HALI ry:n asiantuntija Joel Kuuva.
Toisaalta uusi laki vaikuttaa henkilöstön saatavuuteen. Kyselyyn osallistuneista 16 prosenttia vastaa, että asiakasturvallisuus tai kyky tuottaa palveluja on vaarantunut, ja runsaat 240 työntekijää on jouduttu siirtämään toisiin tehtäviin puutteellisen rokotussuojan takia. Vastaajat arvioivat, että seuraavan kuukauden aikana lähes 800 työntekijää joudutaan siirtämään toisiin tehtäviin. HALI katsoo, että tilanne korostaa tarvetta ottaa nopeasti käyttöön työvoimapulaa helpottavia keinoja.
− Meillä on olemassa tapoja lisätä työvoimaa heti. Nämä keinot eivät vaadi lainmuutoksia. Turhasta sääntelystä tulee päästä eroon, hoiva-avustajia pitää pystyä hyödyntämään kunnolla ja näyttökoe kansainvälisille osaajille pitää saada heti käyttöön, HALIn terveyspalvelujen johtaja Hanna-Maija Kause sanoo.
− Kaikkien toimijoiden pitää suhtautua vakavasti lain toimeenpanoon. Julkiselta puolelta joistain suurista kaupungeista tulleet tiedot siitä, että henkilöstöpulan takia lain noudattamisessa oikaistaisiin, ovat huolestuttavia. Lain on koskettava samalla tavalla kaikkia, Kause jatkaa.
Avoimia kysymyksiä siitä, miten lakia sovelletaan työpaikoilla, on sote-toimijoiden keskuudessa vielä runsaasti. Kause huomauttaa, että sosiaali- ja terveysministeriöstä ja muilta viranomaisilta on saatava lain soveltamisen avuksi nykyistä tarkemmat ohjeet.
Yksityisen sote-alan työpaikoilla rokotuskattavuus on hyvä, mutta kaikissa ammattiryhmissä on myös täysin rokottamattomia työntekijöitä. Rokotevelvoite koskee hoitajien ja lääkäreiden lisäksi kaikkia sosiaali- ja terveyspalvelujen työntekijöitä, jotka työskentelevät koronaviruksen vakaville seuraamuksille alttiiden asiakkaiden ja potilaitten kanssa.
− Kyselyyn vastanneiden organisaatioiden työntekijöistä 1,8 prosenttia on rokottamattomia, Joel Kuuva kertoo.
− Valtaosa organisaatioista ja työntekijöistä toimii esimerkillisesti, ja rokotuskattavuuden nostamiseksi on tehty lukuisia toimenpiteitä. Rokottautumisesta on esimerkiksi tiedotettu usealla kielellä ja järjestetty keskustelutuokioita. Rokottautuminen työajalla on myös mahdollistettu, Hanna-Maija Kause sanoo.
Rokotekattavuuskyselyyn vastasi 300 HALIn jäsenyritystä ja -järjestöä, joista 254:llä oli tietoa työntekijöidensä rokotuskattavuudesta. Näiden vastaajien piirissä oli runsaat 55 000 työntekijää. Kyselyn vastausaika oli 21.–27.1.2022.
Lisätiedot:
Hanna-Maija Kause
johtaja, terveyspalvelut
050 566 7949
hanna-maija.kause@hyvinvointiala.fi
Joel Kuuva
talous- ja veroasiantuntija
050 414 6444
Hyvinvointiala HALI ry
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Hyvinvointiala HALI ry edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavien yritysten ja järjestöjen toimintaedellytyksiä ja neuvottelee alan yleissitovat työehtosopimukset. HALI valvoo jäsentensä yhteisiä etuja ja neuvoo työoikeudellisissa ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä. Sen 1560 jäsentä työllistävät 100 000 sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen ammattilaista. HALI on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen. HALIn jäsenet tuottavat mm. vanhuspalveluita, lasten ja nuorten palveluita, lääkäripalveluita, kuntoutusta, suun terveydenhuoltoa, päihde- ja mielenterveyspalveluita sekä toimivat alan järjestötyössä. www.hyvinvointiala.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hyvinvointiala HALI ry
HALI: Leikkaukset sote-palveluista ovat leikkauksia terveydestä ja hyvinvoinnista16.4.2024 17:52:09 EEST | Tiedote
Hallitus sai tänään päätökseen kehysriihineuvottelunsa. Sosiaali- ja terveysalalla säästöjä haetaan muun muassa laskemalla ympärivuorokautisen hoivan henkilöstömitoitusta ja aikaistamalla sote-järjestöjen rahoitukseen kohdentuvia leikkauksia. HALI vaatii huolellista vaikutusarviointia ennen sopeutustoimien toteutusta.
HALI: Kehysriihessä parannettava sote-palvelujen tuottavuutta10.4.2024 06:00:00 EEST | Tiedote
Hyvinvointiala HALI ry näkee, että ensi viikolla käynnistyvässä kehysriihessä on mahdollista löytää toimenpiteitä, jotka yhtäaikaisesti parantavat sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuutta ja laatua, hillitsevät kustannuksia sekä parantavat työn mielekkyyttä.
Hyvinvointiala HALI ry valmistelee vastuullisuussuositukset sote-alan henkilöstövuokraukseen6.3.2024 13:42:14 EET | Tiedote
Henkilöstövuokraus on tarpeellinen osa Suomen sosiaali- ja terveyspalveluja. Hyvinvointiala HALI ry valmistelee parhaillaan jäsentensä kanssa vastuullisuussuosituksia sote-alan henkilöstövuokraukseen. Suosituksilla pyritään varmistamaan, että henkilöstövuokrausta harjoittavat yritykset noudattavat eettisiä ja laadullisia periaatteita toiminnassaan.
Tutkimus: Hoivatyöntekijät suhtautuvat positiivisesti teknologiaan ja työperäiseen maahanmuuttoon16.2.2024 10:30:47 EET | Tiedote
Tampereen yliopiston tekemä tuore selvitys osoittaa, että ikäihmisten parissa työtä tekevät suhtautuvat positiivisesti teknologian hyödyntämiseen hoivatyössä. Lisäksi selvityksessä todetaan, että byrokraattiset esteet tulisi saada purettua työperäisen maahanmuuton tieltä. Selvityksen keskeiset tulokset ovat liitteenä tiedotteen lopussa.
Vuokratyövoima turvaa sote-palvelut koko Suomessa15.2.2024 13:35:27 EET | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi vuokratyövoimaa ja ostopalveluja selvittäneen verkoston loppuraportin tänään. Raportin mukaan vuokratyön käytön nopea kasvu aiheuttaa riskejä hyvinvointialueille. Verkoston raportissa kuitenkin muistutetaan, että vuokratyövoiman käyttö on myös tarkoituksenmukaista, mitä Hyvinvointiala HALI ry pitää tärkeänä huomiona.