Savonlinnan kaupunkiSavonlinnan kaupunki

Sahakuutio suunnittelee investointia Savonlinnaan

Jaa

Sahakuutio Oy tavoittelee sahaustoiminnan tuotantomäärän kasvattamista yli 30 prosentilla ja suunnittelee 6 miljoonan euron investointia tuotantovälineisiin ja rakennuksiin Savonlinnassa. Kaupunginjohtaja on neuvotellut investoinnin toteuttamisesta mahdollisen tonttijärjestelyn ja siihen liittyvän mahdollisen rahoitusjärjestelyn avulla. Osapuolet allekirjoittivat aiesopimuksen perjantaina 5.10.2018. Kaupunginjohtajan esitykset tontti- ja rahoitusjärjestelyistä menevät teknisen lautakunnan ja elinkeinojaoston päätettäviksi.

Sahakuutio Oy:n vuosittaisen tuotantomäärän kasvattaminen 67 000 m3:sta 100 000 m3:iin toisi noin kymmenen uutta työpaikkaa puuvirtojen ja sahatavaran käsittelyyn Kerimäelle sekä noin 7,5 miljoonaa euroa lisää kantoraha - ja puun hankintaan liittyviä tuloja Savonlinnan talousalueelle vuodessa.

- Sijainti Itä-Suomessa keskellä parhaimpia raaka-ainevarantoja on meille suotuisa. Investoinnilla haluamme parantaa kilpailukykyämme kehittyvillä markkinoilla, joilla suomalainen puu uusiutuvana luonnonvarana ja ekologisena vaihtoehtona kasvaa, kertoo Sahakuutio Oy:n toimitusjohtaja Jari Suomalainen.

Sahakuutio Oy on keskittynyt pienläpimittaisen mänty- ja kuusiraaka-aineen sahaukseen ja kuivaukseen. Tuotettu sahatavara soveltuu esimerkiksi huonekalu-, liimalevy-, ja liimapalkkiteollisuuden raaka-aineeksi. Tuotannosta n. 80 prosenttia menee vientiin ja n. 20 prosenttia jää kotimaahan vientiin jalostavalle teollisuudelle. Sahakuutiolla on myyntiä 32 eri maahan.

Savonlinnan kaupunginjohtaja Janne Laine ja Sahakuutio Oy:n toimitusjohtaja Jari Suomalainen ovat tänään allekirjoittaneet aiesopimuksen, jossa kaupunki luo edellytyksiä Sahakuution investointihankkeen toteutumiselle mahdollisella 54 600 euron de minimis –tuella. Lopullisen päätöksen tuesta tekee kaupungin elinkeinojaosto. De minimis –tuki kohdennettaisiin nykyisen tontin laajentamiseen voimassa olevan asemakaavan puitteissa. Laajennusalueen pinta-ala on noin 4,5 hehtaaria.

- Savonlinnan työllisyystilanne on isojen yritysinvestointien myötä parantunut voimakkaasti ja Savonlinnan alueella on parhaillaan satoja avoimia työpaikkoja. Metsäklusteri on yksi Savonlinnan vahvuusalue, jossa on menossa Metsäliiton yli 50 miljoonan euron kertopuutehdasinvestointihanke sekä Punkaharjun Puutaito Oy:n investointihanke. Nyt myös Sahakuution merkittävä laajennus on lähdössä vireille. Sahakuutio on alallaan hyvin menestynyt yritys, kertoo kaupunginjohtaja Janne Laine.

Osapuolten yhteisenä tavoitteena on jatkaa välittömästi aiesopimuksen allekirjoittamisen jälkeen valmisteluita, jotka mahdollistavat osaltaan Sahakuutio Oy:n investointihankkeen toteutumisen. Investointihanke on tarkoitus käynnistää jo tämän syksyn aikana. Tekninen lautakunta päättää tonttijärjestelyistä kokouksessaan 9.10. ja elinkeinojaosto de minimis -tuesta 16.10. Olennainen edellytys investoinnin toteutumiselle on myös myönteinen investointitukipäätös Ely-keskukselta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jari Suomalainen, toimitusjohtaja, Sahakuutio Oy, 050 336 7114
Janne Laine, kaupunginjohtaja, Savonlinnan kaupunki, 044 417 4001

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Savonlinnan kaupunki
Savonlinnan kaupunki
Olavinkatu 27
57130 Savonlinna

(015) 527 4000http://www.savonlinna.fi/

Savonlinna – kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä

Savonlinna on kansainvälisesti kiinnostava ja vireä kulttuuri-, teollisuus-, koulutus- ja matkailukaupunkikeskus. Tunnelmallinen ja kaunis saaristokaupunki tarjoaa viehättävät puitteet sekä asumiselle että matkailulle. Yli puoli miljoonaa matkailijaa vuosittain sekä vahva ja kasvava metsäteollisuus ja teknologia-ala ovat vireän Savonlinnan tunnusmerkkejä. Kansainvälisesti Savonlinna tunnetaan keskiaikaisesta Olavinlinnasta ja oopperajuhlista sekä ainutlaatuisesta Saimaan järviluonnosta saimaannorppineen. Matkaa maanteitse tai rautateitse Helsingistä on runsaat 300 km ja lentäen Savonlinnaan pääsee alle tunnissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Savonlinnan kaupunki

Japani-Suomi 100 – paperitaidetta Savonlinnan Riihisaaressa29.5.2019 13:13:53 EESTTiedote

Savonlinnan Riihisaaressa avautuu Japani–Suomi-diplomaattisuhteiden satavuotisjuhlavuoden kunniaksi Japani-Suomi 100 -paperitaidenäyttely. Näyttelyn silkki- ja paperikukkataiteilijana toimii japanilainen Yuko Sato. Japanilainen Yoshiko Shimada tekee fusumapaperimaalauksia. Puurakenteiset, paperilla päällystetyt fusumat ovat japanilaisessa arkkitehtuurissa käytettäviä, huonetilaa jakavia seinäkkeitä. Savonlinnalaisen Chieko Okabe-Silvastin kuratoima näyttely on esillä Riihisaaressa 31.5.–1.9.2019.

Mullankaivajat Saimaalla – koululaiset arkeologeina17.4.2019 10:32:18 EESTTiedote

Mullankaivajat Saimaalla –hanke innosti Savonlinnan seudun sadat koululaiset arkeologian maailmaan sekä mahdollisti esihistoriallisen näyttelyn toteuttamisen. Arkeologian ja historian tutkimukseen sekä kotiseutunsa kulttuuriperinnön taltiointiin osallistui hankkeen kautta yhteensä noin 300 lasta ja nuorta Enonkosken, Kerimäen ja Punkaharjun kouluista. Hyvä työ palkittiin ja Suomen Kulttuurirahaston rahoittama hanke sai myös jatkoa.

EMBARGO 1.4.2019 KLO 00:01. Savonlinnan kaupunki palkkaa viisi norpankouluttajaa1.4.2019 00:01:00 EESTTiedote

Savonlinnan kaupunki vastaa matkailuväen toiveisiin palkkaamalla viisi osavuotista norpankouluttajaa. Töitä on tarjolla kokopäiväisesti toukokuun alusta syyskuun loppuun. Tehtäviin annetaan kolme viikkoa kestävä täsmäkoulutus, josta vastaa Ammattiopisto SAMIedu yhteistyössä Miamin yliopiston (University of Miami) kanssa. Miamin yliopisto on erikoistunut mm. delfiinien ja haikalojen tutkimiseen.

Argus Spectrum Internationalin tehdas sijoittuu Teknologiakeskus Elektroniaan20.3.2019 09:09:03 EETTiedote

Kansainvälinen korkean teknologian palonsuojatuotteiden ja varhaisen varoituksen järjestelmien valmistaja Argus Spectrum International on solminut vuokrasopimuksen, jolla se sijoittuu Savonlinnan kaupungin omistamaan Teknologiakeskus Elektroniaan huhtikuun alusta lähtien. Yhtiö vuokrasi 1000 m² suuruisen toimitilan ja aikoo investoida tuotantotilojensa perustamiseen 2-3 miljoonaa euroa. Teknologiakeskus Elektronian tilat on räätälöity palvelemaan erityisesti elektroniikka-alaa. Siellä sijaitsee entuudestaan mm. elektroniikan testilaboratorio ja yksi elektroniikka-alan yritys.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme