Sähköinen terveyskysely vähentänyt turhia verenluovutuskäyntejä
25.9.2020 09:00:00 EEST | SPR Veripalvelu | Tiedote

Etukäteen kotona täytettävä verenluovuttajien sähköinen terveyskysely on vähentänyt turhia käyntejä verenluovutuksessa. Kun mahdolliset tilapäiset tai pysyvät esteet verenluovutukselle käyvät luovuttajalle ilmi jo lomaketta täytettäessä, säästyy aikaa ja vaivaa. Aiemmin terveyskysely täytettiin vasta verenluovutuspaikalla.
Sähköinen terveyskysely otettiin käyttöön Veripalvelun tietojärjestelmäuudistuksen yhteydessä toukokuussa. Se mahdollistaa luovutussoveltuvuuden alustavan arvioinnin jo etukäteen. Kysely käydään vielä kohta kohdalta läpi verenluovutuksessa yhdessä hoitajan kanssa, joka tekee päätöksen luovutuskelpoisuudesta.
Yleisimpiä verenluovutuksen estäviä syitä ovat alhainen hemoglobiini, verenluovutuksen estävä sairaus tai sairauden selvittely, matkailu sekä tuore tähystys, tatuointi tai uusi seksikumppani.
Vielä alkuvuonna jopa joka neljännellä ensimmäistä kertaa verenluovutukseen tulevista oli vasta luovutuspaikalla ilmi käynyt este, ja kaikista luovuttajista noin joka kymmenennellä.
- Toukokuun jälkeen luvut ovat laskeneet, vaikka olemme ottaneet huomioon matkailun dramaattisen vähenemisen. Yhä useampi paikalle saapuva voi siis luovuttaa, kiitos etukäteen täytetyn perusteellisen terveyskyselyn, kertoo verenluovutuksen vastaava lääkäri Johanna Castrén.
Erityisesti Veripalvelussa iloitaan uusilla luovuttajilla todettujen verenluovutusesteiden vähenemisestä.
- Uusien luovuttajien kohdalla etukäteen täytettävä terveyskysely näyttää toimivan todella hyvin. Lomake ohjaa luovutussoveltuvuuden arvioinnissa ja tarjoaa kattavasti tietoa siitä, kuka voi luovuttaa.
Nopeampi ja sujuvampi luovutusprosessi
Hemoglobiini mitataan vasta paikan päällä, joten sen arvioimiseen sähköinen terveyskysely ei tuo helpotusta. Omaa hemoglobiinia ei siis tarvitse tietää verenluovutukseen tultaessa, vaan se mitataan joka kerta.
- Sen sijaan muiden luovutusesteiden, useimmiten tilapäisten, tuleminen tietoon jo etukäteen lisää paitsi toimintamme sujuvuutta parantaa myös asiakaskokemusta. Aiemminkin tieto toki on ollut saatavilla nettisivuillamme sekä infopuhelimemme kautta, mutta on ollut luovuttajasta itsestään kiinni kuinka paljon hän on etukäteen jaksanut nähdä vaivaa luovutusedellytysten tarkistamiseksi, Castrén sanoo.
Myös luovutuspaikalla prosessi sujuu nopeammin. Kun nykyään käytössä on ajanvaraus, verenluovutukseen ei enää juurikaan synny ruuhkia.
- Kannattaa siis varata aika ja täyttää terveyskysely jo etukäteen kotona samana tai edellisenä päivänä kun on tulossa luovutukseen. Toki terveyskysely on mahdollista täyttää edelleen paikan päälläkin omalla tai Veripalvelun laitteella.
Alueellanne järjestetään verenluovutustilaisuus viikolla 40 (28.9.–2.10):
Varaa aika etukäteen: veripalvelu.fi/ajanvaraus
maanantai 28.9.
klo 11.00-15.00 ROVANIEMI, Kalotinlinna, alakerta, Koskikatu 14
klo 11.00-15.00 LEPPÄVAARA, Sellosali, Soittoniekanaukio 1 A
klo 13.00-17.30 PIETARSAARI, seurakuntakeskus, Ebba Brahen puistikko 2
klo 13.00-18.00 KUUSANKOSKI, seurakuntakeskus, Maunukselantie 3
klo 14.00-18.00 JÄMSÄ, seurakuntakeskus, Koskentie 30 C
tiistai 29.9.
klo 12.00-17.00 TIKKURILA, kirjasto, Lummetie 4
klo 13.00-18.00 EURA, Euran Pirtti, Sorkkistentie 8
klo 14.00-19.00 NURMIJÄRVI, seurakuntakeskus, Kirstaantie 5-7
keskiviikko 30.9.
klo 12.30-17.30 ÄÄNEKOSKI, seurakuntatalo, Vellamontie 1 A
klo 13.00-18.00 KOUVOLA, Kouvolan Upseerikerho, Upseeritie 5
klo 14.00-18.00 VALKEAKOSKI, Vanha Musiikkikirjastotalo, Valtakatu 20
klo 14.30-19.00 HANKO, Keskuskoulu, Halmstadinkatu 2
torstai 1.10.
klo 12.30-17.30 MIKKELI, Konsertti- ja kongressitalo Mikaeli, Sointukatu 1
klo 13.00-17.30 KAUSTINEN, seurakuntakeskus, Siltatie 3
klo 13.00-17.00 KANKAANPÄÄ, Sataedu, Kuninkaanlähteenkatu 14
klo 13.00-18.00 KARKKILA, Pohjanpirtti, Tammelantie 1
klo 14.00-18.00 ORIPÄÄ, seurakuntatalo, Kertuntie 5
perjantai 2.10.
klo 11.30-17.00 RAUMA, Poselli, Nortamonkatu 12
klo 13.00-18.00 KERAVA, seurakuntakeskus, Papintie 2-6
klo 13.00-18.00 HÄMEENLINNA, Hämeen Suoja, Palokunnankatu 12
klo 13.00-18.00 PORVOO, Nuorisotila Zentra, WSOY-talo, Mannerheiminkatu 20
Veripalvelutoimistot: Espoo Iso Omena, Suomenlahdentie 1, p. 029 300 1040 • Helsinki Sanomatalo, Töölönlahdenkatu 2, p. 029 300 1030 • Helsinki Kivihaka, Kivihaantie 7, p. 029 300 1020 • Jyväskylä Kalevankatu 8, p. 029 300 1220 • Kuopio Sektori, Puijonkatu 23, p. 029 300 1170 • Lahti Trio, Kauppakatu 10, p. 029 300 1240 • Oulu Isokatu 32 C, p. 029 300 1110 • Seinäjoki Kauppakatu 26, p. 029 300 1190 • Tampere Koskikeskus, Hatanpään valtatie 1 • Turku Yliopistonkatu 29 B, 3. krs. p. 029 300 1140
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vastaava lääkäri Johanna Castrén, Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu, p. 029 300 1573
Tiedottaja Iira Hartikainen, Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu, p. 029 300 1042
etunimi.sukunimi(at)veripalvelu.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu tuottaa sairaaloille potilaiden hoidossa tarvittavia turvallisia ja tehokkaita verivalmisteita sekä laboratoriopalveluja. Huolehdimme veren keräämisestä vapaaehtoisilta verenluovuttajilta potilashoidon tarpeiden mukaisesti. Tarjoamme sairaaloille myös kantasolu- ja elinten siirtoja tukevia palveluita. Veripalvelu on voittoa tavoittelematon organisaatio. Vuosibudjettimme on noin 60,5 milj. euroa ja palveluksessamme on noin 500 henkilöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu
Kuopiorock haastaa rokkikansan luovuttamaan verta – tavoitteena 1000 luovuttajaa ja Suomen suurin Luovuttajaryhmä20.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Kuopiorock käynnistää yhdessä Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun kanssa koko Suomen kattavan verenluovutushaasteen. Tavoitteena on saada vähintään 1000 rokkifania luovuttamaan verta ja kasvattaa Kuopiorockin luovuttajaryhmästä Suomen suurin verenluovuttajien Luovuttajaryhmä.
Veripalvelun tutkimusapurahaston haku vuodelle 2026 auki16.3.2026 08:12:53 EET | Tiedote
Veripalvelun tutkimusrahaston vuoden 2026 apurahojen haku tutkijoille on avautunut. Apurahojen tavoitteena on tukea tutkimusta, joka liittyy Veripalvelun nykyisiin ja tuleviin valmisteisiin ja palveluihin. Hakuaika on 16.3.-12.4.2026.
Yksi työpaikkatapahtuma kattoi 10 % Suomen päivän verentarpeesta – SOK ja Veripalvelu käynnistivät yhteistyön11.3.2026 10:43:39 EET | Tiedote
Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta SOK ja Veripalvelu ovat käynnistäneet yhteistyön, jonka tavoitteena on rekrytoida uusia verenluovuttajia ja madaltaa verenluovutuksen kynnystä työpaikoilla. Yhteistyö sisältää viestintää verenluovutuksen merkityksestä sekä verenluovutustapahtumia.
Työyhteisöt verenluovuttajina ovat tärkeä osa Suomen verihuoltoa2.3.2026 07:50:52 EET | Tiedote
Uusia verenluovuttajia eri väestöryhmistä tarvitaan Suomessa jatkuvasti lisää ja työpaikoilla on suuri mahdollisuus vaikuttaa tähän. Jo yli 550 työpaikkaa sallii verenluovutuksen työajalla. Veripalvelu toivoo lisää tällaisia työpaikkoja, jotta yhä useammalla olisi mahdollisuus luovuttaa verta.
Verenluovuttajia juhlitaan Superterassin tapahtumasunnuntaissa kesäkuussa12.2.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Maailman verenluovuttajien päivää vietetään tänä vuonna uudella tavalla, kun Veripalvelu ja Superterassi kohtaavat Helsingin Kasarmitorilla. Sunnuntaina 14.6.2026 klo 12–15 järjestettävä koko perheelle suunnattu tapahtuma on osa Superterassin sunnuntaiohjelmistoa ja avoin sekä maksuton kaikille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
