Sähköisen jäteauton käyttökokeilu on antanut rohkaisevia tuloksia
24.5.2023 09:22:32 EEST | HSY | Tiedote

Liikenteen sähköistyessä myös jätehuoltoa pyritään kehittämään hiljaisemmaksi ja ympäristöystävälliseksi. HSY:n ja VTT:n viisi vuotta sitten alkaneessa yhteiskokeilussa pyrittiin rakentamaan hiljainen jäteauto, jonka melutaso ja lähipäästöt olisivat huomattavan alhaiset. Alustan sähköistämisen ohella projektissa testattiin monia muita keinoja vaimentaa jäteastioiden tyhjennystoiminnasta aiheutuvaa melua.
Ilvesmaalauksella koristeltu auto on useasta osasta koottu prototyyppi. Se toimii selkeästi hiljaisemmin kuin dieselkäyttöiset jäteautot, eikä aiheuta lainkaan pakokaasupäästöjä lähiympäristöön. Ilves-autolla on kerätty pilotin aikana sekajätettä Helsingin kantakaupungin alueella.
Mainio akkukesto ja parempi ilmanlaatu
Ilves kuluttaa jätteenkeräystyössä keskimäärin 2,3 kilowattituntia kilometrillä. Suurin osa energiankulutuksesta (1,4 kWh / km) kertyy ajosta. Erityisen tarkastelun kohteena on ollut auton toimivuus talviolosuhteissa. Helmikuisena esimerkkipäivänä sillä pystyi ajamaan 12 tunnin aikana yli 120 kilometriä tyhjennysajoa, minkä aikana kuljettaja tyhjensi yli 500 jäteastiaa ja kävi purkamassa kuorman kaksi kertaa. Päivän päätteeksi akkutehoa oli jäljellä lähes 30 prosenttia.
- Akkujen kestävyys yllätti positiivisesti, joskaan auto ei aivan kykene kahteen perättäiseen työvuoroon ilman välilatausta. Sähköisessä jätekalustossa on selvästi paljon potentiaalia, mutta laajempi käyttö vaatisi parempaa pikalatausinfraa, kertoo HSY:n käyttöpäällikkö Juho Nuutinen.
Myös kuljettajilta saadut käyttökokemukset olivat rohkaisevia. Auto on kaupunkiolosuhteissa yllättävän ketterä, vääntöä löytyy runsaasti ja se kiihtyy hyvin varsinkin taajamanopeuksissa. Kovilla pakkasilla sähkönkulutus on luonnollisesti suurempi, mutta silloinkin autolla voi helposti ajaa yhden vuoron ilman välilatauksia.
Suurimpina haasteina jätepakkaajan toimivuus ja sisätilan lämmitys
Kokeilu osoitti hyvin sähköisen jäteauton toimivuuden Suomen talviolosuhteissa – myös muutamine ongelmineen. Suhteellisen paljon akkutehoa syö auton sisälämmitin, jota tarvitaan sateisella ja kylmällä säällä estämään ikkunoiden huurtumista. Hytin lämmitystä ja kosteuden poistoa täytyykin jatkossa kehittää toimivammaksi ja energiatehokkaammaksi.
- Alusta toimi odotetusti ja jätteenkäsittelyn alhainen energiankulutus oli jopa yllättävää. Käyttöä helpottavat optimaalinen reittisuunnittelu ja kompaktit etäisyydet. Tärkeintä pilotissamme oli, että seuraavat sähköiset jäteautoratkaisut eivät kärsisi enää samoista ongelmista, sanoo VTT:n projektipäällikkö Tommi Muona.
Sääntelyn vuoksi autossa jouduttiin käyttämään perinteistä hydraulista tyhjennyskoneistoa, jonka yhteensovittaminen sähköisen käyttövoiman kanssa ei ollut ongelmatonta. Autoon saatiin pakattua kerrallaan 9,5 tonnia sekajätettä, kun teoreettinen maksimikapasiteetti olisi 11 tonnia.
- Olisimme voineet rakentaa prototyypin sähköisestä jätepakkaajasta, mutta viranomaiset eivät voi myöntää sille poikkeuslupaa työkäyttöön. Työsuojelullisesti hydraulinen pakkaaja ja astiahissi olivat tällä haavaa paras ratkaisu, joskin ne toimivat sähkövoimalla vain hieman hiljaisemmin kuin normaali dieselkäyttöinen pakkaaja, Muona toteaa.
Sähköisen jätepakkaajan työkäyttöön hyväksyttämisestä tulee helpompaa, kun sähköiset toimilaitteet yleistyvät ja niistä tulee tarjolle myös turvaluokiteltuja versioita. Projektin alussa autovalmistajilla ei vielä ollut valmiutta tuottaa samantyyppistä kalustoa, joten kokeilusta on runsaasti hyötyä sähköisen raskaan liikenteen kehitystyössä.
- Saimme Ilveksen avulla arvokasta tietoa, miten sähköistä raskasta kalustoa voidaan lisätä jätteenkeräykseen tiheästi asutuilla alueilla, millaista työ on ja millaisia latausolosuhteita kalusto edellyttää, Nuutinen jatkaa.
Ilves-auton käyttö jatkuu edelleen Helsingissä. HSY vuokraa autoa koekäyttöön myös muille jätelaitoksille, jotta ne voivat testata auton soveltuvuutta omiin tarpeisiinsa ja saada käyttökokemuksia. Sopivasta keräysalueesta riippuen Nuutinen arvioi seuraavan sähköisen jäteauton porhaltavan Helsingin kaduilla jo 2–3 vuoden kuluttua.
HSY:n ja VTT:n kehittämishankkeiden osarahoittajana on toiminut Business Finland.
Lisätiedot:
HSY:n käyttöpäällikkö Juho Nuutinen, puh. 045 657 9310, juho.nuutinen@hsy.fi
VTT:n projektipäällikkö Tommi Muona, puh. 050 346 5058, tommi.muona@vtt.fi
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Sähköinen jäteauto testauksessa. Kuljettaja Aki Pouta (Ympäristöhuollonurho) esittelee auton ominaisuuksia ja toimivuutta 11-minuuttisella videolla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Nuutinen JuhoKäyttöpäällikköHSY
Puh:045 657 9310juho.nuutinen@hsy.fiTommi MuonaProjektipäällikköVTT
Puh:050 346 5058tommi.muona@vtt.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
HSYIlmalantori 1
00240 Helsinki
09 1561 2110 (palvelemme ma, ke ja pe klo 8.30–15.30, ti klo 8.30–11.00 sekä to klo 13.00–15.30)http://www.hsy.fi
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä.
Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
HSY rakentaa vesihuoltoa Nuijamiestentien ja Metsäläntien alueilla12.6.2026 10:24:22 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY rakentaa elokuusta alkaen Nuijamiestentien ja Metsäläntien alueilla vesihuoltoa Helsingin Keskuspuistossa.
HSY saneeraa vesihuoltoa Vuosaaressa 2027–203012.6.2026 10:23:43 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY saneeraa vesihuoltoa Helsingin Vuosaaressa vuosina 2027–2030. Uuden HSY:n tonttijohtojen saneerausmallin mukaisesti HSY saneeraa Vuosaaressa myös kiinteistönomistajan vastuulle kuuluvat saneeraustarpeiset tonttijohdot katualueella ja kannustaa kiinteistönomistajia saneeraamaan samalla tonttijohtonsa kerralla kuntoon.
HSY:n hallituksen päätökset 12.6.2026 – jätehuollon taksa valmis kuulutettavaksi12.6.2026 10:22:17 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti muun muassa hyväksyä vesihuollon kehittämissuunnitelman vuosille 2025–2034 sekä jätehuollon alustavan taksan 1.1.2027 alkaen ja asettaa sen kuultavaksi. Lisäksi hallitus päätti pyytää Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungeilta lausunnot HSY:n alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta vuosille 2027–2029. Hallitus hyväksyi myös Helsingin Vuosaaren vesihuollon aluesaneerauksen hankesuunnitelman ja valitsi Helsingin Nuijamiestentie–Metsäläntien vesihuollon rakentamisen urakoitsijaksi VM Suomalainen Oy:n. Hallitus merkitsi tiedoksi pääkaupunkiseudun tonttivarantokatsauksen 2026 ja vuoden 2025 vastuullisuusraportin. Kokouksessa käsitellyt muut asiat päätettiin esitysten mukaisesti. Lisätietoa aiemmin käsitellyistä ja muista kokouksessa käsitellyistä asioista on saatavilla esityslistalta. Tiedot julkaistaan myöhemmin myös pöytäkirjassa: https://hsy10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames. HSY tiedott
Ennakkotiedote HSY:n hallituksen kokouksesta 12.6.2026 – jätehuollon taksa valmistuu kuulutettavaksi10.6.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus kokoontuu perjantaina 12.6.2026. Kokouksen esityslista on nähtävissä osoitteessa: https://hsy10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames Kokouksessa käsitellään muun muassa vesihuollon kehittämissuunnitelman hyväksymistä vuosille 2025–2034 sekä jätehuollon alustavan taksan hyväksymistä 1.1.2027 alkaen ja sen asettamista kuultavaksi. Lisäksi hallitus päättää lausuntojen pyytämisestä Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungeilta HSY:n alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta vuosille 2027–2029. Esityslistalla ovat myös Helsingin Vuosaaren vesihuollon aluesaneerauksen hankesuunnitelman hyväksyminen sekä Helsingin Nuijamiestentien ja Metsäläntien vesihuollon rakentamisen urakoitsijan valinta. Hallitus saa tiedoksi pääkaupunkiseudun tonttivarantokatsauksen 2026 ja vastuullisuusraportin vuodelta 2025. HSY tiedottaa kokouksen jälkeen erikseen Vuosaaren vesihuollon aluesaneerauksesta ja Nuijamiestentie-Metsälänti
Biojätteen lajittelulla vahvistetaan Suomen lannoiteomavaraisuutta9.6.2026 08:46:00 EEST | Tiedote
Kotitalouksien biojätteestä voidaan tuottaa kotimaista lannoitetta maatalouden käyttöön aikana, jolloin lannoitteiden saatavuus ja hinta ovat nousseet huoltovarmuuden kannalta keskeisiksi kysymyksiksi. HSY:n Ämmässuon ekoteollisuuskeskuksen biojätteen jalostuslaitos auttaa palauttamaan ravinteita kiertoon, vahvistaa Suomen lannoiteomavaraisuutta ja vähentää riippuvuutta neitseellisistä raaka-aineista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme