EPT-verkosto

Sähköiset palvelut tavoittaneet vain osan päihdejärjestöjen asiakkaista koronaepidemian aikana

Jaa
Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteisessä tutkimusohjelmassa, MIPA 2.0:ssa, työskentelevän tutkija Teemu Kaskelan mukaan päihdejärjestöjen tarjoamat sähköiset palvelut ovat tavoittaneet vain osan asiakkaista, jotka normaalisti asioivat matalan kynnyksen toimipaikoissa.

– Korona-ajan poikkeusjärjestelyt aiheuttivat matalan kynnyksen toimintojen työntekijöille myös huolta asiakkaiden päihteidenkäytöstä, lääkityksen muistamisesta, psykoosi- ja itsemurhariskistä sekä asumis- ja tukiasioista, toteaa Kaskela.

Koronepidemian vaikutuksia päihdeongelmista kärsivien ihmisten hyvinvointiin ja päihdepalveluiden organisointiin tarkastellaan Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston, EPT-verkoston, järjestämässä webinaarissa keskiviikkona 11.marraskuuta.
Seminaari on osa EPT-verkoston Virtuaaliset Päihdepäivät -tapahtumaa.  

– Tilanne on monella tapaa erittäin vaikea, toteaa Juhani Vihervä pääkaupunkiseudulla toimivasta Tukikohta ry:stä päihdeongelmista kärsivien tilanteesta.

– Monella ovat tukiasiat solmussa, ja esimerkiksi omaa sosiaalityöntekijää on ollut vaikea tavoittaa. Usealla on romahtanut myös fyysinen kunto. Epidemian edetessä ovat lisääntyneet häädöt ja häätöpuhe.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen päihteet ja riippuvuus -yksikössä meneillään olevassa tiedonkeruussa on saatu samankaltaisia havaintoja.

– Moni asunnoton vietti keväällä aikaansa ulkona, julkisissa tai puolijulkisissa tiloissa.Kadulta tuli myös tietoa, että ihmisiä ajettiin ulos julkisista tiloista takaisin kadulle, toteaa tiedonkeruuseen osallistunut Inari Viskari päihteet ja riippuvuus -yksiköstä.

– Ihmiset ovat olleet väsyneitä, nälkäisiä ja normaalia huonommassa kunnossa. Osan kohdalla hygienian hoito on ollut haasteellista kadulla ollessa. Esimerkiksi nuorten kertoman mukaan he eivät päässeet tai mahtuneet yöaikana sisätiloihin lepäämään, vaan ovat joutuneet yöpymään esimerkiksi yleisissä vessoissa, rautatieasemalla ja kauppakeskuksissa.

Lisätietoa webinaarin ohjelmasta löytyy Virtuaalisten Päihdepäivien sivuilta osoitteesta www.päihdepäivät.fi Webinaarin avaa Irti Huumeista ry:n toiminnanjohtaja Mirka Vainikka. Webinaarissa vieraileva apulaispormestari Sanna Vesikansa käsittelee puheenvuorossaan Helsingin kaupungin toimenpiteitä epidemia-aikana.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:


Riikka Perälä, asiantuntija, EHYT ry / Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto
puh. 040 451 4199 riikka.perala@ehyt.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto (EPT-verkosto) kokoaa yhteen 56 Suomen merkittävintä ehkäisevän päihdetyön asiantuntijajärjestöä.

www.ept-verkosto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EPT-verkosto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye