Sähköiset tietolähteet tärkeitä osteoporoosipotilaille: potilasjärjestöiltä ja apteekeilta halutaan enemmän tietoa
14.4.2021 09:00:00 EEST | Yliopiston Apteekki | Tiedote

Yliopiston Apteekin tekemän kyselyn mukaan osteoporoosipotilaat toivovat tietoa lääkkeistään ja sairaudestaan terveydenhuollon ammattilaisilta ja myös sähköisessä muodossa.
Eniten tietoa osteoporoosista oli saatu lääkäriltä (71 % vastaajista) ja omatoimisesti internetistä tai lehdistä ja kirjoista (51-68 %). Potilasjärjestöiltä tietoa oli saanut yli kolmannes (35 %). Tietoa lääkkeestä saatiin usein myös lääkkeen pakkausselosteesta.
- On selvää, että osteoporoosia sairastavat potilaat haluavat lisätietoa sairaudestaan ja lääkkeistään terveydenhuoltoketjun kaikilta toimijoilta. Erityisesti tieto itsehoidosta kuten ravinnosta, liikunnasta ja kaatumisen ehkäisystä on tärkeää, kommentoi Luustoliiton toiminnanjohtaja Ansa Holm.
Suurin osa vastaajista piti terveydenhuollon eri toimijoiden antamaa tietoa tärkeänä. Tietoa haluttiin eri tavoin myös sähköisessä muodossa. Esimerkiksi Luustoliiton itsehoitosivuja piti hyödyllisenä noin 70 %. Kaksi kolmesta haluaisi lääkkeestään tai sairaudestaan lisätietoa sähköpostilla apteekkiasioinnin jälkeen.
- Luotettavan tiedon tuottamisessa on tärkeää tehdä yhteistyötä terveydenhuollon eri toimijoiden kesken. Useille potilaille sähköiset tietolähteet sopisivat hyvin olemassa olevien kanavien rinnalle, toteaa Amgenin lääketieteellinen johtaja Riku Kiviranta.
- Perinteisten apteekkipalveluiden lisäksi verkkoapteekissa (ya.fi) voitaisiin tarjota lääkehoitoa ja terveyttä koskevaa tietoa uusilla tavoilla, toteaa tutkimuspäällikkö Kari Linden Yliopiston Apteekista.
Yliopiston Apteekki toteutti verkkokyselyn osteoporoosia sairastaville asiakkailleen tammikuussa 2021. Kyselyssä selvitettiin erityisesti osteoporoosin itsehoidon ja lääkehoidon tietolähteitä. Vastaajia oli 64, joista suurin osa naisia ja yli 60-vuotiaita. Kyselyn toteuttamiseksi tehtiin yhteistyötä Luustoliiton ja lääkeyritys Amgenin kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ansa Holm
toiminnanjohtaja, Suomen Luustoliitto ry
050 539 1411
ansa.holm@luustoliitto.fi
Kari Linden
tutkimuspäällikkö, Yliopiston Apteekki
050 395 0647
kari.linden@ya.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Yliopiston Apteekki on huolehtinut suomalaisten hyvinvoinnista jo yli kaksi ja puoli vuosisataa. Palvelemme asiakkaita apteekeissa ja verkkoapteekissa ya.fi kaikkialla Suomessa. Tarjoamme myös terveydenhuollon toimijoille laajan valikoiman palveluita aina lääkkeiden valmistuksesta annosjakeluun. Olemme Helsingin yliopiston omistama yritys, jonka tuotto käytetään koulutukseen ja tutkimukseen. Asioidessasi Yliopiston Apteekissa olet mukana huolehtimassa huomisen yhteiskunnasta kanssamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yliopiston Apteekki
Vinkit täitartunnan hoitoon27.8.2026 10:58:47 EEST | Tiedote
Täitartuntoja ilmenee usein syksyisin, kun lapset palaavat kesälomilta kouluihin ja päiväkoteihin. Asiantuntijamme neuvoo, miten täiden häätö onnistuu parhaiten ja miten tartuntoja voi ehkäistä.
Yliopiston Apteekki Vantaan Tammistossa muuttaa uuteen liiketilaan12.8.2026 13:04:43 EEST | Tiedote
Vantaan Tammiston Citymarketissa sijaitseva Yliopiston Apteekki muuttaa uuteen liiketilaan samassa kiinteistössä. Apteekki avautuu 19.8.2026 uudessa liiketilassa, joka sijaitsee Citymarketin kassoja vastapäätä osoitteessa Tammiston kauppatie 9.
Yliopiston Apteekin toimitusjohtajaksi on nimitetty Henri Mäenalanen29.6.2026 15:01:12 EEST | Tiedote
Yliopiston Apteekin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty DI Henri Mäenalanen, joka aloittaa tehtävässään viimeistään 1.10.2026. Yliopiston Apteekin toimitusjohtajana kahdeksan vuotta toiminut Kimmo Virtanen on eronnut tehtävästään. Konsernin johtoryhmä vastaa siirtymäaikana yhdessä Yliopiston Apteekin operatiivisesta johtamisesta.
Näin hoidat hyönteisten pistot15.6.2026 12:28:19 EEST | Tiedote
Kesällä on vaikea välttyä hyönteisten puremilta ja pistoilta. Asiantuntijamme kertoo, miten hoidat puremat ja pistot sekä lievität kutinaa.
Yliopiston Apteekille määrätty seuraamusmaksu kumottiin hallinto-oikeudessa1.6.2026 10:25:56 EEST | Tiedote
Helsingin hallinto-oikeus on tänään antanut päätöksen Yliopiston Apteekkia koskevassa tietosuoja-asiassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


