Sähkömarkkinakatsaus: Tällainen oli 1. vuosineljännes vuonna 2023

Jaa

Halvinsähkösopimus.fi-sähkövertailusivuston sähkömarkkinakatsauksesta selviää, että pörssisähkö oli 1. vuosineljänneksellä halvempaa kuin kertaakaan viime vuonna, futuurihinnat laskivat ja 2-vuotisten sopimusten hinnat jopa puolittuivat.

Sähkömarkkinan tilanne kääntyi dramaattisesti parempaan suuntaan 1. vuosineljänneksellä. Sähkön johdannaismarkkinoillakin tilanne on tasaantunut, mikä näkyy myös määräaikaisten sopimusten halvempina hintoina.

Poimintoja:

  • Pörssisähkö oli 1. vuosineljänneksellä halvempaa kuin kertaakaan viime vuonna

  • Futuurihinnat ovat vuoden alusta alkaen olleet dramaattisessa laskussa

  • Vuosineljänneksen aikana 2-vuotisten sopimusten hinnat noin puolittuivat

Pörssisähkö oli halvempaa kuin kertaakaan viime vuonna

Pörssisähkö on tänä vuonna ollut halvempaa kuin kertaakaan viime vuonna. 1. vuosineljänneksen keskihinta jää ALV:n kanssa 8,5 senttiin kilowattitunnilta. 

Viime vuonna koko vuoden keskihinta oli 18,8 senttiä, ja kalleimmillaan elokuussa sähköstä maksettiin keskimäärin 32,4 senttiä kilowattitunnilta. 

Osaltaan hintaa on laskenut myös halvempi arvonlisävero. Vielä huhtikuun loppuun asti sähköstä maksetaan 10 % ALVia normaalin 24 %:n sijaan.

Näin dramaattisesti sähköfutuurit laskivat vain 3 kuukaudessa

Sähköfutuureilla käydään kauppaa sähkön tulevista hinnoista. Sähköyhtiöt käyttävät sähköfutuureita suojatakseen sähkön hinnan valmiiksi tulevaisuuteen.

Johdannaismarkkinoilla käytiin hyvin vähän kauppaa vielä viime syksynä, ja futuurihinnat olivat pilvissä. Vielä vuoden 2022 lopullakin ennakoitiin paljon kalliimpia hintoja kuin nyt.

Erityisen paljon futuurit ovat laskeneet kuluvan vuoden hintojen osalta, kun hintataso onkin ollut selvästi ennakoitua alhaisempi.

Ohessa futuurihinnat Suomen hinta-alueelle kulloinkin voimassa olevan ALV:n kera ja c/kWh muodossa 3.4.23 ja 30.12.22:

Futuurit 3.4.23

Futuurit 30.12.22

Huhtikuu

7,8

17,9

Toukokuu (ALV nousee 24 %)

7,6

15,3

Kesäkuu

6,5

15,3

Q3 2023

8,3

13,2

Q4 2023

10,0

20,2

Q1 2024

12,4

19,7

Q2 2024

7,1

8,7

Q3 2024

4,5

5,6

Q4 2024

7,9

10,1

2-vuotinen sähkösopimus maksaa noin puolet vähemmän kuin vuoden alussa

2 vuoden kiinteä määräaikainen sähkösopimus on nyt noin puolet halvempi kuin vielä vuoden alussa. Vertailupalvelu Halvinsähkösopimus.fi:n hintahistoriatietojen perusteella hintataso on varsin samankaltainen kuin tasan vuosi sitten.

Vertailussa halvin määräaikainen sähkösopimus täysin kiinteällä hinnalla ja 2 vuoden sopimuksella maksoi vielä vuoden ensimmäisenä päivänä 22,62 senttiä kilowattitunnilta. Nyt hintataso pyörii noin 10-13 sentissä kiinteiden 2-vuotisten sopimusten osalta.

Markkinoilla on paljon myös kulutusvaikutuksellisia sopimuksia, jotka ovat yleisesti hieman täysin kiinteitä sopimuksia halvempia. Niissä sopimukseen vaikuttaa myös pörssisähkön tuntihinnan vaihtelu ja oman kulutuksen ajoittaminen.

Futuurihinnat ja koko sähkömarkkinakatsaus löytyy täältä:

https://halvinsahkosopimus.fi/artikkelit/sahkomarkkinakatsaus-huhtikuu-2023/

Lisätietoja:

info(at)halvinsahkosopimus.fi

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Emtir Marketing oü

Sähkömarkkinakatsaus Kesäkuu (2023)31.5.2023 12:08:35 EEST | Tiedote

Sähkösopimusten kilpailutuspalvelu Halvinsähkösopimus.fin markkinakatsauksessa selvitettiin, miksi määräaikaisten sähkösopimusten hinnat eivät laske, vaikka pörssisähkö on superhalpaa. Pörssisähkön arvonlisäverollinen keskihinta jäi toukokuussa 2023 vain 3,3 senttiin kilowattitunnilta, kun vuotta aiemmin sama keskihinta oli 16,45 senttiä. Samaan aikaan 2-vuotisten kiinteiden sähkösopimusten hinnat eivät ole merkittävästi laskeneet. Poimintoja: Pörssisähkön arvonlisäverollinen keskihinta oli toukokuussa 3,3 c/kWh Vuosi sitten sama keskiarvo oli 16,45 c/kWh Määräaikaisten 2-vuotisten sopimusten hinnat eivät ole juuri laskeneet, ja niiden hinnat ovat samankaltaisia kuin vuosi sitten Futuurien perusteella pörssisähkö on kesällä halpaa, mutta hinta nousee talvella Pörssisähkö oli toukokuussa halpaa, muttei historiallisen halpaa Pörssisähkö maksoi toukokuussa keskimäärin vain 3,3 c/kWh arvonlisäveron kera. Nordpoolin 2000-luvun hintahistoriatietojen perusteella toukokuun keskihinta on ollut

Kiertotalouden nousu - Miten se muuttaa kulutustottumuksiamme ja taloutta30.5.2023 11:54:00 EEST | Blogi

Maapallomme kantokyky on rajoitettu. Nykyinen lineaarinen talousmalli, jossa raaka-aineet muutetaan tuotteiksi, jotka lopulta päätyvät jätteeksi, on kestämätön pitkällä aikavälillä. Kestävämpää ja resurssitehokkaampaa talousmallia kaivataan, ja yhä useammin katseet kääntyvät kiertotalouteen. Kiertotalous ei tarkastele ainoastaan jätteen määrän vähentämistä tai kierrätystä, vaan se pyrkii uudistamaan koko talouden rakenteen niin, että materiaalit ja raaka-aineet pysyvät kierrossa mahdollisimman pitkään ja niiden arvo säilyy. Tämä merkittävä siirtymä ei vaikuta ainoastaan yrityksiin ja politiikkoihin, vaan se muuttaa myös meidän jokaisen kulutustottumuksia ja jopa lainavalintojamme. Tässä artikkelissa tarkastelemme, miten kiertotalouden nousu vaikuttaa kuluttamiseemme ja talouteemme Mitä kiertotalous tarkoittaa? Kiertotalous on talousmalli, joka pyrkii minimoimaan jätteen ja resurssien hävikin. Sen sijaan että raaka-aineita käytettäisiin vain kerran tuotteen valmistuksessa, jonka jälkeen

Michael Jackson on legenda, jonka vaikutus näkyy popkulttuurissa tänäkin päivänä12.5.2023 11:55:00 EEST | Blogi

Michael Jacksonin vaikutus popmusiikkiin on valtava ja häntä voidaan pitää yhtenä merkittävimmistä artisteista popmusiikin historiassa. Hänen ainutlaatuinen musiikkinsa sekä uskomaton tanssi- ja esiintymistyylinsä ovat innoittaneet monia artisteja ja muokanneet popkulttuuria monin tavoin. Henkilökohtaisessa elämässään Michael Jacksonille tapahtui paljon erinäisiä asioita, joista nousi lukuisia kohuja. Hän olikin ristiriitainen hahmo, josta voidaan olla montaa mieltä. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että musiikillisella saralla hänen vaikutuksensa oli ja on edelleen merkittävä. Michael Jacksonin ”perintö” Michael Jackson on legendaarinen hahmo, jonka elämästä ja musiikista on tehty lukematon määrä ohjelmia ja kirjoitettu useita kirjoja. Hän oli eläessään maailman seuratuimpia kuuluisuuksia ja yhä edelleen hänen perintönsä inspiroi lukuisia ihmisiä ympäri maailman. Tälläkin hetkellä New Yorkin Broadwaylla esitetään hänen elämästään kertovaa MJ The Life Story -musikaalia. Lippuja

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye